VARSINAIS-SUOMEN TUULIVOIMASELVITYS 2007
Selvitys tuulivoimaan soveltuvista alueista. Maakuntahallituksen kokoustiedote 26.4.2010
Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys valmistui 2007. Viimeisessä vaiheessa laaditiin konsulttityönä teknistaloudellinen esiselvitys ja maisemavaikutusten arviointi
Valtioneuvoston hyväksymien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan maakuntakaavoituksessa on rannikko- ja tunturialueilla osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten sopivat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin.
Tämä selvitys on kolmas osa Varsinais-Suomen aluetta koskevista tuulivoimaselvityksistä. Työssä on laadittu alustava teknistaloudellisten tekijöiden vertailu, maisemavaikutusten arviointi havainnekuvineen sekä tuulivoimaloiden äänen leviämisen tarkastelu. Tämän lisäksi on esitetty suosituksia tulevista selvitystarpeista sekä jatkosuunnittelusta.
Arvioinnit perustuvat tuulivoimaloiden yleispiirteiseen sijoitteluun, jossa ei ole vielä voitu ottaa huomioon rakentamisteknisiä tekijöitä eikä alueen maankäyttöä kuin alustavasti. Tarkoituksena on ollut erotella kohteista teknistaloudellisesti lupaavimmat ja arvioida eri kohteiden maisemavaikutuksia.
Selvitys palvelee sekä Varsinais-Suomen liittoa maakuntakaavan laadinnassa että viranomaisia ja kuntia tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäsittelyssä. Maakuntakaavassa osoitetaan ne alueet, jotka tuulivoimatuotannon, ympäristövaikutusten ja maakuntakaavaprosessissa saatavan palautteen pohjalta mahdollisesti katsotaan sopiviksi tuulivoimaloiden rakentamiseen.
Selvitysasiakirjat ovat kolmessa osassa. Varsinainen selvitys sisältää teknistaloudellisen esiselvityksen sekä maisema- ja meluvaikutusten arvioinnit yhteenvetoineen. Selvityksen loppuun on koottu jatkosuunnittelusuosituksia. Erillisliitteissä ovat maisemavaikutusten arvioinnissa käytetyt tuulivoimaloiden näkyvyyttä havainnolistavat maisemasoviteet sekä teoreettinen maaston korkeustietoihin perustuva näkemäaluenalyysi.
Teknistaloudellinen esiselvitys ja maisemavaikutusten arviointi
Lisätietoja:
Timo Juvonen, puh. 02 2100 933
Heikki Saarento, puh 02 2100 940
etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi