Varsinais-Suomen liiton edunvalvonnan ja kuntapalveluiden vastuualueella on haettavana erikoissuunnittelijan sijaisuus.
Täytettävä sijaisuus käsittää edunvalvonnan ja vaikuttamisen prosesseja tukevia tehtäviä, kuten tarpeellisten aineistojen ja taustatietojen kokoamista, käsittelyä sekä ylläpitoa. Lisäksi työ sisältää esitysten ja lausuntojen valmistelua, edunvalvonnan kehittämistä sekä edunvalvontaan liittyvää viestintää ja sidosryhmäyhteistyötä.

Tehtävien vaativuus edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä tehtävien menestyksekkään hoitamisen kannalta sopivaa työkokemusta. Sijaisuuden täytössä arvostetaan kunnallis- ja valtionhallinnon sekä liiton yleisen toimintaympäristön laaja-alaista tuntemusta sekä ymmärrystä vaikuttamisen prosesseista. Tehtävä edellyttää erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Lisäksi ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä viestinnän tuntemus katsotaan eduksi.

Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Sijaisuuden tehtäväkohtainen palkka perustuu KVTES:n mukaisesti suoritettuun tehtävien vaativuuden arviointiin ja on 3 600 euroa/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa henkilökohtaista lisää. Määräaikaisuuden kesto on 20.11.2017–31.8.2018. Sijaisuus täytetään 20.11.2017 alkaen tai sopimuksen mukaan. Sijaisuudessa noudatetaan 4 kk koeaikaa.
Hakemukset tulee toimittaa 24.10.2017 klo 12.00 mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Lisätietoja tehtävästä antaa erikoissuunnittelija Malla Rannikko-Laine, puh. 040 7213 429.
Lisätietoja maakunnasta ja Varsinais-Suomen liitosta löytyy www.varsinais-suomi.fi