arbisvrutstllning netti copy


Kaupungin asetelmia – Stilleben i en stad on Turun ruotsinkielisen työväenopiston öljymaalauskurssin näyttely Varsinais-Suomen liiton Aulagalleriassa 19.4–24.5.2013.
Turun ruotsinkielinen työväenopisto Arbis on opettanut öljymaalausta päivä- ja iltakursseilla jo monelle sukupolvelle turkulaisia harrastajataiteilijoita. Ryhmissä on niin vuosia osallistuneita kuin tuoreitakin
jäseniä. Arbiksen viikoittainen öljymaalauskurssi on merkinnyt paitsi irtiottoa arjesta ja mielekästä harrastusta, myös keskusteluja taiteesta ja oman ilmaisun ja tekniikan kehittämistä vuosien saatossa.
Tiiviisti yhdessä työskentelevä ryhmä on luonut innoitusta taiteeseen ja tukea maalausprosessiin. 

Ryhmän ohjaajina ovat toimineet eri vuosina turkulaiset eturivin kuvataiteilijat kuten Erika Adamsson, Kristina Isaksson ja André Peterdi.
Nyt nähtävässä näyttelyssä on esillä otos maalauksia viime vuosilta. Aiheina toistuvat asetelmat, henkilökuvat sekä maisemat. Tekniikkoina on öljyn lisäksi tempera ja akryyli. Näyttelyssä mukana olevat
taiteilijat: Birgitta Björklöf, Olga Blazevits, Tuulikki Henriksson, Linda Hägerstand-Immonen, Pekka Ojala, Alexandra Rehn, Adina Schauman ja Tuula Tuominen. Kurssia opettaa André Peterdi.


Näyttely on avoinna 19.4.–24.5.2013, ma-pe klo 9–15. Avajaiset ovat torstaina 18.4.2013 klo 17–18.
Varsinais-Suomen liiton Aulagalleria sijaitsee osoitteessa Ratapihankatu 36, Turku.