29.4.2013

 

”Maakuntien ykkönen – Varsinais-Suomi” tarjoaa värikästä, kuvitettua tietoa ristiretkistä risteilijöihin

Tiesitkö, että Suomen ensimmäinen apteekki avattiin Turussa vuonna 1689? Tai että Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun vuonna 1816 ja ensimmäinen säästöpankki vuonna 1823? Turkuun tai Varsinais-Suomeen ilmestyivät myös mm. Suomen ensimmäinen tivoli, teatteritalo, taidenäyttely, keilarata, työväenyhdistys, hevosraitiotie ja auto.

Näistä ja monesta muusta asiasta kerrotaan elävällä tavalla kirjassa ”Maakuntien ykkönen – Varsinais-Suomi”.

Sen lisäksi, että Varsinais-Suomi on antanut nimensä Suomelle, on Auran rantamilta lähtenyt paljon muutakin. Suomen historiallinen aika alkoi Turun seudulta. Keskiajalla Turku oli merkittävä keskus. Turun akatemian kautta 1700-luvulla monet aatteelliset virtaukset levisivät Suomeen. Myös teollisuushistorian kannalta alue on ollut monessa suhteessa uranuurtaja-aluetta.

Nykymuotoinen Varsinais-Suomen liitto täyttää keväällä 2013 kaksikymmentä vuotta. Juhlavuoden kunniaksi maakuntahallitus päätti julkaista kirjan ”Maakuntien ykkönen – Varsinais-Suomi”. Kirja on toisaalta uusintapainos kirjasta ”Täällä Suomen synnyinmuistot” (Varsinais-Suomen Maakuntaliitto 1992) ja toisaalta oma itsenäinen populaarihistoriansa. Kirja kertoo Varsinais-Suomen keskeisestä asemasta Suomen historiassa. Kirjoittajiksi saatiin korkealuokkaiset asiantuntijat:

FT Anu Lahtinen on yksi nuoren polven johtavista keskiaikatutkijoista. Museoviraston pääjohtaja, FT Juhani Kostet on hallintomies ja monipuolinen historiankirjoittaja. Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on kirjoistaan palkittu 1700-luvun tuntija. FL Veikko Laakso on arvostettu loimaalais-turkulainen historiantuntija ja paikallishistorioiden kirjoittaja. Kulttuurihistorijoitsija, FT Rauno Lahtinen on saanut runsaasti tunnustusta Turku-kirjoillaan. Kirjan on suunnitellut ja taittanut Varsinais-Suomen liiton graafinen suunnittelija Antti Vaalikivi.

-          Varsinais-Suomi on mielenkiintoinen maakunta. Sen historia tarjoaa runsaasti aineksia modernin maakuntahengen vaalijalle, toteaa Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja, kirjan toimituskunnan pj Lauri Palmunen.

Kirjan lopussa on hakemisto asioista, jotka ilmestyivät ensimmäisenä Varsinais-Suomeen. Kirjaa ”Maakunnan ykkönen” myydään Varsinais-Suomen liitossa arkisin klo 9 – 15, sitä voi myös tilata osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Kirjaa myyvät myös mm. Turkuseura ja varsinaissuomalaiset kirjakaupat.

Lisätietoja: toimituskunnan pj Lauri Palmunen p. 0400 864 604, erityisasiantuntija Hannele Hartikainen p. 040 7202 163

kirjan kansi