Avoimesta datasta kohistaan maailmanlaajuisesti. Data on raaka-aine, josta saadaan jatkokäsittelyn avulla aikaan uusia innovaatioita, älykkäitä ja arkea helpottavia palveluita sekä uutta liiketoimintaa ja jopa kansainvälisiä vientituotteita. Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat lähteneet laajamittaiseen yhteistyöhön avoimen datan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi.

Kuutoskaupunkien avoin data -kärkihankkeessa Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu avaavat yhteistyössä tietovarantojaan mahdollisimman laajasti avoimeksi dataksi sekä luovat toimintaympäristöä datan tuottajien ja hyödyntäjien välille. Näin kaupunkien keräämä data-aines saadaan esimerkiksi yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten sekä sovelluskehittäjien käyttöön. Kärkihanke kuuluu 6Aika-kaupunkistrategiaan, jossa Suomen suurimmat kaupungit pyrkivät yhteisvoimin kohti avoimia ja älykkäitä palveluja.

– Kuka tahansa pääsee rakentamaan avoimen datan pohjalta uusia sovelluksia ja palveluja, ja saadaan aikaan tarvelähtöisiä ja ketteriä ratkaisuja, joita ei välttämättä syntyisi kaupungin organisaatioiden sisällä, sanoo hankkeen koordinaation projektipäällikkö Matti Saastamoinen Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:stä.

- On todella hienoa, että hanke vihdoin alkaa! Hankkeen myötä voimme luoda alueellemme avoimen datan solmukohdan, jossa tietoa avataan, sitä löydetään ja hyödynnetään. Turulle ja koko Varsinais-Suomelle hanke on iso ponnistus kohti avoimempaa julkishallintoa ja demokratiaa. Lounaispaikan vuosien työ paikkatietoaineistojen saralla saa näin jatkoa ja paremmat tiedon välittämisen välineet, iloitsee Lounaispaikan paikkatietoyhteistyön koordinaattori Sanna Jokela.

Kuutoskaupunkien avoin data -hankkeen tavoite on tehdä datan avaamisesta luonteva osa kaupunkien normaalia toimintaa, jolloin kaupungit mahdollistavat innovatiivisten palveluiden kehittämisen. Yritykset halutaan aktiivisesti mukaan kertomaan omista datatarpeistaan, kehittämään yhteisiä rajapintastandardeja, hyödyntämään kaupunkien avaamaa dataa sekä avaamaan omaa dataansa muiden käyttöön.
Uusille kokeiluille ja palveluille kuutoskaupungit tarjoavat erinomaisen testiympäristön ja markkinat. Kärkihankkeen rinnalla toteutetaan myös pilotti- ja kokeiluhankkeita eri toimialoilla yhteistyössä yritysten ja kehittäjien kanssa.
Kuuden kaupungin yhteistyömalli on ainutlaatuinen ja herättänyt paljon kansainvälistä mielenkiintoa. Avoimuuden pelisääntöjä noudattaen kuutoskaupungit jakavat kehittämänsä toimintatavat ja tiedot, jolloin hankkeen tuotokset ovat hyödynnettävissä muissakin kunnissa. Kaupungeissa uudenlaista yhteistyötä odotetaan innolla.

– Kaupungit satsaavat työhön merkittävästi, ja hankkeessa on mukana innostunut joukko asiantuntijoita kaikista kuutoskaupungeista. Odotan seuraavilta kolmelta vuodelta avointa ja vuorovaikutuksellista yhteistyötä, maailmanluokan avauksia ja vinoa pinoa hyödyllisiä sovelluksia, toteaa Oulun kaupungin tietohallintopäällikkö Juhani Heikka.

6Aika-tietoa:

  • 6Aika-kaupunkistrategiassa Suomen suurimmat kaupungit pyrkivät yhteisvoimin kohti avoimia ja älykkäitä palveluja.
  • Strategiassa on kolme painopistettä: avoimet innovaatioalustat, avoin data ja rajapinnat sekä avoin osallisuus. Kuutoskaupunkien avoin data -kärkihanke toteuttaa avoimen datan painopistettä.
  • Kuutoskaupunkien avoin data -kärkihanke on käynnissä 1.7.2014-30.6.2017.
  • Kärkihankkeen päätoteuttajana toimii Tampereen kaupunki ja osatoteuttajina Helsingin kaupunki, Forum Virium Helsinki Oy, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen liitto/Lounaispaikka, Turku Science Park Oy ja Oulun kaupunki. Hankkeen koordinaatiosta vastaa Tredea Oy.
  • Kärkihankkeen kokonaisbudjetti on 8,1 miljoonaa euroa ja se toteutetaan kuutoskaupunkien, Euroopan aluekehitysrahaston ja työ- ja elinkeinoministeriön tuella.
  • Seuraava hankehaku 6Aika-pilottihankkeisiin on 26.1.-27.2.2015.

Lue lisää.

Lisätietoa: Matti Saastamoinen, kehityspäällikkö, Tredea Oy
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 040 820 4610