MONI NUORI ON STRESSAANTUNUT

Kirjoittanut  keskiviikko, 28 kesäkuu 2017 12:31
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Moni nuorista kokee olevansa stressaantunut. Stressi aiheuttaa heille niin fyysisiä kuin henkisiä oireita, kuten päänsärkyä, väsymystä ja uupumusta. Stressi ei ole kuitenkaan täysin huono asia, sillä sopiva määrä stressiä antaa energiaa esimerkiksi kokeisiin lukiessa ja koetilanteessa. Stressi kuuluu opiskelijan arkeen, mutta se ei saa aiheuttaa liikaa negatiivisia vaikutuksia.

Noin 16- vuotiaana tapahtuu nuoren elämässä paljon muutoksia. Peruskoulu on takana ja ammatillinen -tai lukiokoulutus on edessäpäin. Uusi koulu voi olla uusi alku, mutta taas toiselle pahin painajainen. Muutokset saattavat tuntua ahdistavalta ja pelottavalta.

Nuorten elämästä vie eniten aikaa koulu. Lukiolaisen päivän keskipituus on seitsemän tuntia, sen lisäksi yli tunti kotiläksyjä. Siinä samassa pitäisi lukea erilaisiin kokeisiin (sanakoe, välikoe, koe), kirjoittaa esseitä ja harrastaa ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Juuri kouluelämän hektisyys laukaisee monille stressin. Ylisuorittajat yrittävät koko ajan tehdä parhaansa ja olla koko ajan menossa. Heillä on tarkka aikataulu joka päivä. Ylisuorittajan vastakohta ei tee koulupäivien jälkeen kirjaimellisesti mitään. Hän saattaa potea siitä syyllisyyttä. Kumpikaan ääripää ei ole siis hyvä stressin kannalta.

Kokeiden tulosten saanti jännittää, mutta vertailu ei tee hyvää - ”miksi hän sai paremman arvosanan, kuin minä, vaikka hän luki vähemmän kuin minä”. Myös vanhempien tai ympäristön korkealle asetetut odotukset saattavat laukaista stressin. Toki nuorella voi olla myös itseään kohtaan liian korkeat odotukset. Kun epäonnistuu, pettyy itseensä, mikä laukaisee stressin.

Media kuvaa usein Suomen koulutusta hurjina sanavalintoina. ”On erittäin vaikeaa saada koulutuspaikkaa, ehkä E:n tai mieluusti L:n papereilla edes johonkin pääsee. Pääsykokeet ovat mahdottomia ja vain loistavimmat ja parhaimmat älyköt pääsevät opiskelemaan. No vaikka saisitkin opiskelupaikan, olet ennen pitkään työtön”. Median antama räväkkä ja liioittelema kuva lisää stressiä nuorelle. Nuorelle tulevaisuuden pitäisi olla valoisa ja avoin, kaikki on mahdollista jokaiselle.

Nuorena kehittyy oma identiteetti: kuka minä olen. Identiteetin kehittyminen voi saada nuoren rakastamaan enemmän itseään kuin aikaisemmin, jolloin se lisää myös positiivista elämänasennetta ja katsetta tulevaisuuteen. Toisaalta jos oma identiteetti poikkeaa massasta, se voi lisätä pelkoa. Kelpaanko minä? Pidetäänkö minusta? Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen?

Ystävien merkitys kasvaa teininä. Nuori haluaa kuulua johonkin joukkoon ja olla pidetty. Tunteiden ja ajatusten jakaminen ystävän kanssa on tärkeää. Entä jos nuorella ei ole yhtään ystävää tai hänellä on ihmisiä ympärillään, mutta hän ei koe heitä ystävikseen. Tämä lisää stressiä. Entä jos ruotsin tunnilla on paritehtäviä, kenen pari olen?

Nuorena rahankäyttö yleensä lisääntyy. Käydään ystävien kahviloissa ja shoppaillaan. Jos nuoren perheen raha-tilanne on heikko, se saattaa lisätä pelkoa. Mitä muut ajattelevat, kun minulla ei ole varaa käydä kahviloissa? Muiden ihmisten mielipiteiden merkitys on siis merkittävä. Nuoren ryhmäsidonnaisuudella on toisin sanoen hyviä ja huonoja puolia.

Koulujen merkitys on stressiasiassa tärkeä. Olisi erittäin tärkeää, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus sekä matala kynnys kertoa opettajalleen tai terveydenhoitajalleen olevansa stressaantunut. Myös terveydenhoitajalla kuuluu olla monipuoliset tiedot ja taidot stressin hoitamisessa.

Myös opettajan ”minun aine on tärkein”-asenne saisi joutua roskikseen. Jokainen aine on tärkeä, mutta aina nuori ei voi onnistua ja olla täydellinen tunnilla. Jokaisen opettajan olisi siis syytä muistaa esimerkiksi läksyjen annossa, että nuorelle tulee myös muiden oppiaineiden läksyjä. Oppilas ei saa ajatella huonon numeron saadessaan, että hän on aiheuttanut pettymyksen opettajalleen. Jokainenhan meistä opiskelee itsensä, ei muiden takia.

Luettu 601 kertaa Viimeksi muutettu keskiviikko, 28 kesäkuu 2017 12:50

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.