VARSINAIS-SUOMI BLOGGAAJAN SILMIN

Kirjoittanut  keskiviikko, 18 maaliskuu 2015 15:29
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Mikä blogissa kiehtoo?

Mielestäni se, että tekstissä on makua ja väriä, kauniita valokuvia käytetään runsaasti ja kirjoittajan persoona näkyy. Tämä herättää lukijassa tunteita ja ajatuksia: "Ahaa, näinkin tätä voi ajatella. Ohoh, en olisi uskonut, että tuo henkilö on noin kiinnostava. Wow, tuonne minäkin haluan lähteä!"

Nyt Varsinais-Suomella on oma blogipalsta. Blogi on siis verkkopäiväkirja (engl. sanasta weblog) ja tällä sivustolla eri ihmiset kertovat Varsinais-Suomen pienistä ja suurista asioista – joka viikko. Paitsi suomeksi, kirjoitetaan välillä ruotsiksi ja englanniksi.

Varsinais-Suomen liiton työntekijät kertovat työstään: arjesta, saavutuksista, mitä kulissien takana tapahtuu. Blogit käsittelevät kaikkea liikenteestä ja ympäristöstä koulutukseen, paikkatietoon, kansainvälisyyteen ja virkistykseen. Liitossa on eri alan asiantuntijoita, jotka tekevät arvokasta työtä maakuntamme kehittämiseksi – nyt haluamme kertoa siitä teille arkisella ja rennolla tavalla.

Liitossa työskentelee muitakin kuin suomalaisia. Haluatko tietää millaista on asua ulkomaalaisena Varsinais-Suomessa? Those topics we write about in English.

Blogien kautta liiton ihmiset tulevat tutuiksi ja saavat kasvot. Toivomme, että kansalaiset innostuvat keskustelemaan maakuntamme aiheista ja uskaltavat ottaa meihin yhteyttä. Blogitekstejä saa mielellään jakaa myös omissa some-kanavissa.

Varsinais-Suomi on harvinaisen kiinnostava ja rikas maakunta, jossa on upeita ihmisiä, tapahtumia, paikkoja, koulutuslaitoksia... Näistä voit lukea Varsinais-Suomi -blogissa. Tänä vuonna ihmiset eri tahoista kirjoittavat mm. korkeakoulujen kuulumisia, saaristomatkailusta, kulttuurista, EU:sta, polkupyöräilystä... Puolueiden edustajat saavat puheenvuoron ja toivottavasti jatkossa kuullaan myös mitä kuntakentällä tapahtuu.

Aiheista on siis lähinnä runsauden pulaa. Kaikki kirjoittajat ovat lähteneet ilolla ja uteliaisuudella mukaan heille uuteen blogimaailmaan. Minulle ei kannata sanoa, etteivät varsinaissuomalaiset innostu tai kykene yhteistyöhön. Hienoa!

Blogiteksti ei saa olla pitkä, joten hej för denna gång. Toivottavasti tapaamme tällä palstalla joka viikko. Kuka tietää, pian ehkä sinäkin olet yksi meistä - iloinen varsinaissuomalainen bloggaaja?

Luettu 1408 kertaa Viimeksi muutettu tiistai, 07 huhtikuu 2015 09:37
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: KOKEILUKULTTUURIA KASITIELLÄ »

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.