maanantai, 14 maaliskuu 2016 09:25

KILPAURHEILU ON HAASTEELLISTA

Kirjoittanut  maanantai, 14 maaliskuu 2016 09:25

Kevät on ratkaisupelien aikaa. Suurimman huomion saa jääkiekko, onhan Suomi ainoa Euroopan maa, jossa ykköslaji on joku muu kuin jalkapallo.

TPS:n kausi on ailahdellut. Edelliseen vuoteen verrattuna on menty parempaan suuntaan, mutta moni taisi odottaa vielä enemmän. Toki mukana on ollut myös huonoa tuuria loukkaantumisten muodossa. Ykkösmaalintekijäksi hankittu Lauri Tukonen loukkaantui jo kauan sitten ja ainakaan tällä kaudella häntä ei jäällä enää nähdä.

Eilen TPS pudotti säälipleijareissa Vaasan Sportin ja vastaan asettuu seuraavaksi mestarijoukkue Oulun Kärpät. Kärpät on toki ennakkosuosikki, mutta moni turkulaisen jääkiekon fani muistaa, että vain muutama vuosi sitten noustiin samasta asemasta mestariksi. Joten, kaikki on mahdollista.

Koripallossa Loimaan Bisons on viime vuosina ollut rohkea edelläkävijä, mutta tällä hetkellä näyttää synkältä. Syy on hyvin perinteinen. Koossa oli pelaajanippu, johon ei kuitenkaan ollut varaa. Toivottavasti talousongelmat eivät ole kuolinisku Bisonseille, joka on ehdottomasti ollut todellinen piristysruiske suomalaisessa koriksessa.

Loimaalla pelataan myös liigatason lentopalloa. Hurrikaani on hyvässä vedossa ja vaikka Kokkola johtaa runkosarjaa ylivoimaisesti, ei mikään ole kirkossa kuulutettua.

Oheisesta pikakatsauksesta puuttuu paljon, mutta mitään Urheiluruutua ei ollut tarkoituskaan kirjoittaa. Varsinainen sanomani liittyy siihen, että talouden realiteetit ovat kaikessa kilpaurheilussa yhä määräävämpiä tulevina vuosina. Urheilujournalismin yksi mieliaiheista on seurajohtojen parjaaminen, erityisesti tilanteessa, jossa talous on kaatumassa päälle.

Olen joskus kauan sitten ollut I divarissa pelanneen jääkiekkoseuran puheenjohtaja. Kun puitteina oli pelkkä ”rättihalli” oli rahaliikenne ainainen murhe. Omakin nimi oli jatkuvasti vekseleiden vakuutena, eikä uni tahtonut aina tulla. Jälkeenpäin olen joskus miettinyt, kumpi oli stressaavampaa: olla ministeri Suomen EU-puheenjohtajakaudella vai seurajohtaja vaikeissa olosuhteissa? Oikeastaan mietintämyssyä ei tarvita. Kyllä seurajohtajana oli haastavampaa.

Toivon, että ne ihmiset, joilla ei ole kokemusta urheiluseuran pyörittämisestä, olisivat kritiikeissään maltillisia. Seuratoiminta on kova laji ja toisin kuin monissa muissa inhimillisen elämän puhteissa, niissä hommissa ollaan tuottamassa elämyksiä muille, eikä toteuttamassa itsekkäitä pyrkimyksiä.

Tällä viikolla:
Ma: Aamulla vieraita Metsähallituksesta, lounas professori Virtasen kanssa ja ip professorit John Eriksson ja Jyrki Heino.
Ti: Maakuntastrategian ohjausryhmä, sitten Naantaliin kaupunginjohtajaa tapaamaan, ip pohditaan luovuutta.
Ke: Maakuntauudistusta Helsingissä.
To: Liiton oma kehitysprojekti, puolilta päivin Kuntaliiton kuntapäivä Turussa.
Pe: Sisäistä virkailua.

Julkaistu kategoriassa Maakuntajohtajan päiväkirja
maanantai, 18 toukokuu 2015 15:40

VOIKO URHEILUSSA OLLA MAAKUNTAHENKEÄ?

Kirjoittanut  maanantai, 18 toukokuu 2015 15:40

Kirjoitan tätä päivää ennen, kun Loimaan Bisons valmistautuu kamppailemaan Suomen koripallomestaruudesta Joensuun Katajan kanssa ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Bisons on ollut rohkea edelläkävijä varsinaissuomalaisessa kilpaurheilussa, se on osallistunut täydellä panoksella kansainvälisiin sarjoihin pelaten mm Helsingin jäähallissa hyvin katsojia paikalle vetäen.

Edellisen ottelunsa Bisons pelasi Loimaan kotihallin sijasta Turun HK-Areenalla. Katsojia oli oikein mukavasti, mikä todisti sitäkin, että seuralla on kannattajia muuallakin kuin kotikunnassaan.

Mutta kovin yleistä ei ylikunnallinen seurafanittaminen ole. Parhaana esimerkkinä hyvästä onnistumisesta on Oulun Kärpät, jota aivan perustellusti sanotaan koko Pohjois-Suomen joukkueeksi. Eteläisessä Suomessa ei vastaavaa ilmiötä ole, eikä voikaan olla, koska tarjolla on niin paljon lajeja ja seuroja, joita voi kannattaa.

Liikunnan ja urheilun piirissä on monasti todettu, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Helsinkiin perustettiin parikymmentä vuotta sitten suurella kohulla pesisseura, joka aluksi menestyi, mutta hiipui nopeasti kokonaan pois. Kovin hyvin ei ole yleensä käynyt myöskään seurafuusioille. Ne koetaan keinotekoisiksi ratkaisuiksi, joita kukaan ei koe omakseen.

Lienee niin, että kilpaurheilun fanittamisessa tunteella on paljon suurempi rooli kuin rationaalisella mietinnällä. Ja usein keskinäinen kilpailu toimii kaikkien eduksi: silloin kun sekä TPS että Inter pelaavat jalkapalloliigaa on parempi kuin, että vain toinen on mukana huippukahinoissa.

Raha ratkaisee nykyurheilussa liian paljon, mutta se on realiteetti. Yksi keino pönkittää rahaa huutavien seurojen tilannetta on käydä niiden otteluissa ja kilpailuissa. Omalla rahalla lipun maksanut katsoja on jokaisen seuran luontevin sponsori.

Kannattajaksi ei voi käskeä, mutta silti rohkenen toivoa, että varsinaissuomalaiset ottaisivat kaikki maakunnan joukkueet ja urheilijat omikseen ainakin silloin kun ne yltävät kansalliseen kärkeen Suomessa.

TÄLLÄ VIIKOLLA

Maanantai: Aamulla ves-neuvottelu, sitten maakuntahallitus, ip konttoritöitä.
Tiistai: Aamulla johtoryhmä, sitten hankehakemusjuttuja ja ip Raisioon kuntakäynnille
Keskiviikko: Norjaan Tromssaan maakuntajohtajakollegojen kera. Illallispuhujana ex-pääministeri Paavo Lipponen arktisista alueista.
Torstai: Koko päivä pohjoisnorjalaisiin kehityshankkeisiin tutustumista.
Perjantai: Tromssan yliopiston rehtorin ja kaupunginjohtajan esitelmien kuuntelu. Yöllä kotiin.

Julkaistu kategoriassa Maakuntajohtajan päiväkirja