keskiviikko, 30 marraskuu 2016 09:52

MIKSI METSILLÄ ON MERKITYSTÄ?

Kirjoittanut  keskiviikko, 30 marraskuu 2016 09:52

Talitintti pitää koiralle ja minulle seuraa metsäpolun varrella. Pieni metsikkö lähellä kotiani on etuoikeus, jota kaikilla ei ole. Lisäksi metsä on tähän asti säästynyt hakkuilta ja se onkin iäkkäiden tammien vanhainkoti.
Jokunen vuosi takaperin lähimetsäni reunaan kaavailtiin muutamaa pientalotonttia. Aie raukesi asukkaiden vastustukseen. Tapaus ei ole harvinainen, sillä lähes aina taajamametsien hoitotoimenpiteet tai niiden kaavoittaminen johonkin muuhun käyttöön nostattaa vastalauseita. Kun hakkuut ja kaavoitus nakertavat luonnontilaisia alueita yhä pienemmiksi ja pirstaleisimmiksi, lisääntyy myös ulkoilukäytön aiheuttama kuluminen säästyneillä alueilla.

Kuntien omistamien metsien yhteenlaskettu pinta-ala on valtakunnallisesti vain muutaman prosentin luokkaa, mutta niillä on kokoaan suurempi merkitys kaupunkien ja taajamien asukkaille. Metsät, rakentamattomat rannat tai muut niin sanotut joutomaat ovat kuntalaisten hyvinvoinnin lähteitä ja tärkeitä luonnon monimuotoisuuden säilyttäjiä. Uudistuneen opetussuunnitelman myötä koulut ja päiväkodit käyttävät lähimetsiä yhä enemmän päivittäisenä oppimisympäristönä ja lasten luontosuhteen tukena.

Periaatteessa metsälaki turvaa muun muassa erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain mukaisten metsätyyppien säilymisen. Niiden tunnistamiseen on olemassa tarkat kriteerit, joiden nojalla lain kirjainta voidaan noudattaa. Jalkoihin voi kuitenkin jäädä lain henki eli se, mihin lailla alun perin pyrittiin. Jos pienveden ympärille jätetään lain vaatima muutaman metrin suojavyöhyke, on pykälät täytetty, mutta ympäristö pilattu.

Talousmetsiäkin voidaan hoitaa kestävin keinoin. Ympäristöä olisi opittava katsomaan kokonaisvaltaisemmin, jolloin huomataan ne toimenpiteet, jotka todellisuudessa heikentävät luonnon monimuotoisuutta. Se tapahtuu ympäristönlukutaidon tasoa ja luonnon toimintamekanismien tuntemusta nostamalla.

Ihminen kyllä pystyy seilaamaan läpi elämänsä vailla mitään kosketusta hömötiaiseen. Miksi se kuitenkin olisi suotavaa? Edesmenneen professori Ilkka Hanskin sanoin: ”Lapsilla on sisäsyntyinen viehtymys eläimiin ja kasveihin, mutta me emme onnistu siirtämään sitä ymmärrykseksi niistä ekologisista ja evolutiivisista mekanismeista, joiden tunteminen olisi paitsi kiehtovaa, myös tarpeellista ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.”

Ympäristönlukutaidolla on kiistaton paikka kansalaistaitojen työkalupakissa. Ilman sitä suunnistamme vioittuneella kompassilla.

Julkaistu kategoriassa Blogi
Kirjoittanut  tiistai, 09 elokuu 2016 12:09

Kesällä moni on jälleen kokenut konkreettisesti vesistöjen heikentyneen tilan. Aamu-uinti Saaristomerellä on vaihtunut jokakesäiseen sinileväsadatteluun tai tuskailuun ruovikon valtaamasta rannasta.

Onneksi yhä useampi ryhtyy surkuttelusta toimeen. Vesiensuojelua työkseen tekevän näkökulmasta on ilahduttavaa, kuinka monet ovat aidosti kiinnostuneet vesistöjen tilasta ja myös valmiita näkemään vaivaa niiden hyvinvoinnin eteen.

Vapaaehtoistyön merkitys vesistöjen suojelussa ja kunnostamisessa onkin kasvanut merkittäväksi. Myös Varsinais-Suomen alueella toimii useita paikallisia vesiensuojelu, vesistöjen kunnostus- ja hoitoyhdistyksiä, jotka tekevät korvaamattoman arvokasta työtä paikallisten vesistöjen hyvinvoinnin eteen. Aktiivisia yhdistyksiä ovat muun muassa Laukanlahden suojeluyhdistys, Kiskon Kirkkojärven hoitoyhdistys, Haavaisten sekä Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistykset sekä Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys.

Valtakunnallisestikin katsottuna toimivia yhdistyksiä yhdistää tiivis yhteistyö jäsenien, maa- ja vesialueiden omistajien ja muiden alueella toimijoiden kesken. Monesti muun muassa maanviljelijäjäsenten panos yhdistysten toiminnassa on merkittävä. Haasteena monissa yhdistyksissä taas on vesiensuojelutoimien toteutukseen tarvittava rahoitus, jota on vaikea saada ja työlästä hakea. Rahoituspolut tyssäävät monesti myös vaadittaviin omarahoitusosuuksiin.

Usein yhdistykset toimivat muutaman todellisen aktiivin hartiavoimin. Suomen ympäristökeskuksen johtama vesistökunnostusverkosto jakaa vuosittain Vuoden vesistökunnostaja -palkinnon henkilölle, hankkeelle, yhdistykselle tai yhteisölle, joka on tehnyt esimerkillistä työtä vesistöjen kunnostuksen eteen.

Palkinto on ansaitusti viime vuosina myönnetty toimijoille, joiden pohja on vapaaehtoistyössä. Kesäkuussa palkinto myönnettiin Pro Puruvesi -yhdistyksen perustaja Reijo Jantuselle. Noin kuusi vuotta vanhalla yhdistyksellä on jo 1200 jäsentä. Viime vuonna palkinto myönnettiin vapaaehtoistyöorganisaatio Virtavesien hoitoyhdistykselle. Yhdistys on tehnyt arvokasta työtä erityisesti Uudenmaan virtavesien kunnostamiseksi.

Meistä jokainen nauttii paikallisista vesistöistä tavalla tai toisella. Puhtaat vedet mahdollistavat monenlaisen virkistys- ja yritystoiminnan. Kannustan kaikkia ryhtymään aktiivisiksi vesistötoimijaksi ja liittymään paikalliseen vesiensuojeluyhdistykseen. Myös omilla arkipäivän teoilla ja valinnoilla voi vaikuttaa vesien tilaan. Vinkkejä antaa esimerkiksi Vaikuta vesiin -kampanja.

Julkaistu kategoriassa Blogi
perjantai, 01 heinäkuu 2016 11:50

GEOKÄTKÖILYN AVULLA VARSINAIS-SUOMI TUTUKSI

Kirjoittanut  perjantai, 01 heinäkuu 2016 11:50

Geokätköily on mukaansa tempaava harrastus, jossa etsitään maastoon piilotettuja kätköpurkkeja.

Kätköily sai alkunsa vuonna 2000, kun siviilikäyttöön tarkoitettujen paikannuslaitteiden tarkkuus parani Yhdysvaltojen poistaessa häirinnän GPS-signaalista. Amerikkalainen tietotekniikkakonsultti halusi testata paikannustarkkuutta ja piilotti maastoon suuren ämpärin lokikirjoineen, julkaisi koordinaatit netin keskusteluryhmässä ja kehotti etsimään kätkön. Näin syntyi maailman ensimmäinen geokätkö.

Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Keravalle ilmaantui Suomen ensimmäinen kätkö, joka on edelleen aktiivinen. Tänä päivänä Suomessa Uusimaa pitää kärkisijaa kätköjen määrässä (9100 kpl). Varsinais-Suomessa kätköjä on noin 5200, joka on toiseksi eniten kaikista Suomen maakunnista. Nykyisin kätköjä löytyy lähes jokaisesta maailman kolkasta ja maailmanlaajuisesti niiden määrä lähentelee jo kolmea miljoonaa.

Kätköpurkin sisällä on lokikirja, johon merkitään oma nimimerkki ja löytyneet kätköt kirjataan netissä geo-kätköilysivustolle. Haastetta harrastukseen tuovat nerokkaasti piilotetut purkit, joiden etsimisessä voi vierähtää usein hyvinkin paljon aikaa. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että purkki on piilotettu lähimpään kivenkoloon tai puun oksaan. Välillä etsimisessä pitää luovuttaa ja palata samaan paikkaan myöhemmin paremmalla onnella.

Purkista saattaa löytyä myös jäljitettäviä esineitä, jotka muut geokätköilijät ovat lähettäneet maailmalle. Niillä on usein jokin tavoite tai määränpää. Kätköilijät liikuttavat esineitä kätköstä toiseen ja edesauttavat niiden matkaa maailmalla. Oma Suomi-hirveni seikkailee tällä hetkellä lähellä New Yorkia. Vein sen muutama vuosi sitten lomareissulla Salosta Wieniin, josta se jatkoi matkaansa tapaamani kätköilijäpariskunnan mukana.

Kätköily on vienyt minut moniin paikkoihin, joissa en olisi muuten tullut käyneeksi. On ollut uskomatonta huomata, miten paljon nähtävää ja koettavaa on ollut pelkästään jo oman kotikunnan lähimaastoissa. Harrastus kulkee myös aina mukana, koska purkkeja etsitään kännykän tai erillisen GPS:n avulla.

Moni etsii kätköjä lomareissujen yhteydessä tai matkustaa varta vasten geokätköjen takia. Kätköpaikassa on yleensä jotain erityistä, kuten esimerkiksi nähtävyys tai hieno näköala. Kätkön kuvaus esittelee paikkaa tarkemmin, esimerkiksi sen historiaa.

Matkailun näkökulmasta aktiviteetti onkin erinomainen tapa tutustuttaa niin kotimaan matkailijoita kuin ulkomaalaisia alan harrastajia maakuntaamme.

Julkaistu kategoriassa Blogi
tiistai, 16 kesäkuu 2015 12:52

MINULLAKIN ON UNELMA

Kirjoittanut  tiistai, 16 kesäkuu 2015 12:52

Minulla on unelma. Tuttu ja paljon siteerattu fraasi Martin Luther Kingin kesällä 1963 pitämästä puheesta sopii moneen mittakaavaan.

Oma unelmani on rauhan ja tasa-arvon puolesta puhuneen Kingin tavoitteita vaatimattomampi ja paikallisempi, mutta siinä on osittain samoja tavoitteita ja se koskettaa monen varsinaissuomalaisen elämää.

Minulla on unelma siitä, että maakuntamme alueen virkistysalueet ja -kohteet säilyisivät mahdollisimman monen asukkaan ja matkailijan saavutettavissa. Lisäksi ne olisivat tulevaisuudessa koko maakunnan asukkaiden sekä matkailijoiden yhteisessä käytössä. Vieläpä niin, että nämä - jopa kaikkein pienimmätkin - kohteet yhdistyisivät maakunnalliseen virkistysalueiden verkostoon kuntarajat ylittävillä retkeily-, ulkoilu- ja pyöräilyreiteillä.

Vuosittain ulkoilua harrastaa 96 prosenttia kansasta. Patikointia, retkeilyä ja sauvakävelyä harrastaa yli 80 prosenttia väestöstä. Siitä huolimatta asiaan on panostettu käsittämättömän vähän varoja.

Kuitenkin kokemukset käytännössä ovat osoittaneet, että satsaaminen reitistöihin ja pienimuotoisiin virkistyskäyttöä palveleviin rakennelmiin käyttäjää kohden laskettuna maksaa yleisesti ottaen vain joitain senttejä vuositasolla. Monien muiden liikunta- ja virkistysmuotojen kohdalla puhutaan aivan erisuuruisista summista.

Asia jää mietityttämään, sillä pääsääntöisesti suurin osa virkistys- ja liikuntapalveluista toteutetaan julkisella rahalla. Huolestuttavaa on myös, että leikkausten liipaisinsormi on herkässä virkistysalueiden kohdalla kun tarvitaan nopeita säästöjä. Vaikka käyttäjiä olemme me kaikki, ei virkistysalueilla ole selkeää keskitettyä etujen ajajaa.

Unelmani kuitenkin sisältää toivomuksen, että asiassa nähtäisiin välittömien rahallisten kustannusvaikutusten taakse asukkaiden hyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja yleiseen alueen viihtyvyyteen. Suomalainen hakee luonnosta voimaa paitsi vapaa-aikana myös arkena.

Keskimääräisen suomalaisen 2-3 ulkoilukertaa viikossa ja 170 kertaa vuodessa nostavat luonnon ja lähiympäristön reittien ja virkistysmahdollisuuksien kehittämistarpeet ja kehittämisen mielekkyyden korkealle.

Mutta ulkoilun ja luonnossa liikkumisen taivaanrannassa näkyy tummia, nousevia pilviä. Tuija Sieväsen ja Marjo Neuvosen artikkelissa osana "Hyvinvointia metsästä" -kirjaa osoitetaan, että keskimääräinen luonnossa liikkuja on merkittävästi ikääntyneempi kuin kymmenen vuotta sitten.

Siksi unelmoinkin myös siitä, että pystyisimme kehittämään nykyistä houkuttelevampia vaihtoehtoja nuoremmille kulkijoille. Nämä helposti lähestyttävät, monipuoliset ja ilman välitöntä eksymisen vaaraa olevat virkistyskohteiden ja -reittien kokonaisuudet lisäisivät kohteiden kiinnostavuutta ja laajentaisivat käyttäjäkuntaa. Ympäristön ymmärtäminen ja luonnon kunnioittaminen kun syntyy vain luonnossa liikkumalla.

Varsinais-Suomen liitto on tarttunut yhteen osaan tätä suurta kokonaisuutta edistämällä maakunnallisen virkistysalueyhdistyksen synnyttämistä luonnoltaan monipuoliseen maakuntaamme.

Alueen monipuolisuudesta kertoo myös se, että Metsähallituksen tuore puistomestari totesi taannoin, että ainoa mitä meiltä täältä Varsinais-Suomesta puuttuu, ovat porot.

Jospa toimivalla ja innostuneella yhteistyöllä saisimme maakuntaan virkistysalueiden ja -reittien etua valvovan ja niitä kehittävän yhdistyksen. Tällöin emme ottaisi vain kukonaskelta kohti unelmani toteutumista, vaan ottaisimme oikein aimo harppauksen kohti tilannetta, jossa Varsinais-Suomessa elämisen laatu on Suomen parasta.

Julkaistu kategoriassa Blogi