maanantai, 15 kesäkuu 2015 10:31

KUINKA KUNTIA (KUNTAYHTYMIÄ) TULISI JOHTAA?

Kirjoittanut  maanantai, 15 kesäkuu 2015 10:31

Turun Sanomien palstoilla on taitettu peistä kuntajohtamisesta. Vastakkain on ollut kaksi koulukuntaa: vanhan ja uuden liiton ihmiset.

Itse aloitin kuntahallinnossa 1980-luvun alussa ja heti kaksoisagenttina: olin sekä kaupunginvaltuutettu että yhden hallintokunnan hallintopäällikkö. Tuolloinen kuntalaki mahdollisti tällaisen merkillisen tuplaroolin. Myöhemmin kokemusta on karttunut neljästä kaupunginvaltuustokaudesta, valtuuston varapuheenjohtajuudesta, sairaanhoitopiirin puheenjohtajuudesta, kahden kunnan ja yhden kaupungin johtajuudesta ja kuntaministeriön kansliapäällikkyydestä.

Voin vakuuttaa, että kuntahemmon elämä kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon auvoisempaa kuin nykyisin. Muistan saaneeni kehuja kaupunginjohtajalta, kun puristin ensimmäisen hallintokuntabudjettini kasvun vain kymmeneen prosenttiin (luitte aivan oikein). Muutoinkin elämä hymyili virastotasolla. Kaupungin virkamiesjohto, eivätkä myöskään poliitikot puuttuneet elämäämme juurikaan. Kun rahaa oli, kontrolli oli vähäistä.

Mutta maailma on muuttunut noista päivistä rajusti. Kaupunkijohto, joka laiminlyö ohjaamisen ja valvomisen saattaa yhteisönsä näinä tiukkoina aikoina kriisiin hyvinkin nopeasti. Nyt Turussa käydyssä keskustelussa olen hämmästellyt sitä, että mediankin puolella aika kritiikittömästi tuetaan niitä ajatuksia, jotka haikailevat paluusta entiseen. On ymmärrettävää, että ihmiset vanhetessaan kokevat uransa alkuaikojen kulttuurin hienona, mutta nykyjohdon täytyy elää tätä päivää ja ajan vaatimusten mukaan.

Kunnallisvirkamiehen elämän vaikeimpia asioita on sen tajuaminen, että virkapalkka ei ole taiteilija-apuraha, vaan korvaus siitä, että toteutetaan poliittisen johdon luomaa strategiaa ja päätöksiä myös silloin, kun oma järki ja ajatus sanovat jotakin aivan muuta. Totta kai hyvään johtamiseen kuuluu se, että annetaan luovuudelle sijaa, mutta se on aivan eri asia kuin vaatimus tehdä aina niin kuin itse tykkää.

Poliittisen johdon ja virkajohdon työnjako ei kuntajohtamisessa ole aina yksinkertainen juttu. Pienissä kunnissa luottamushenkilöillä on joskus tapana kuntalain vastaisesti puuttua operatiivisiin kysymyksiin ja suuressa kaupungissa poliittisen viestin perille meno voi organisaation koosta johtuen olla monesti kovin haastavaa.

Kaupungin johdossa toimivan virkamiehen on ymmärrettävä politiikkaa, muutoin mistään ei tule mitään. Ja ymmärrystä voi hankkia yleensä vain olemalla politiikassa mukana. Mutta virkatoimissa ei saa politikoida, usein se tarkoittaa sitä, että oman puolueen suhteen täytyy olla kaikkein kriittisin ihan pelkän uskottavuuden kannalta.

Pormestari-mallin on sanottu olevan ratkaisu politiikan, demokratian ja hallinnon ongelmiin. Itse en ole asiasta ollenkaan varma. Yhdyn niihin puhujiin, jotka sanovat, että malli ei ole oleellinen kysymys, vaan ihmiset. Yhdestä asiasta ei voi ainakaan tinkiä: nykymaailma edellyttää kuntajohtajilta aivan erilaisia valmiuksia ja osaamista kuin "vanhat hyvät ajat". Onko varmaa, että pormestari-malli ei johda liian vähin valmiuksin omaavien henkilöiden valintaan ja sitä kautta vallan siirtymiseen "kyllä herra ministeri-sarjan" tavoin erisortin kanslia- ym. päälliköiden hoteisiin?

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Maanantai: Ahvenanmaan vierailun valmistelua, johtoryhmä, maakuntahallituksen puheenjohtajisto, nopean lukemisen kurssin aloitus, lukiolainen Alvar Euro piipahtaa vierailulla, loppupäivä konttoribisneksiä
Tiistai: klo 5.10 kohti Ahvenmaata, mielenkiintoinen ohjelma, paluu illalla
Keskiviikko: Poliisi- ja turvallisuusasioita koko päivä
Torstai: Henkilökunnan juhannuskahvit, loppupäivä hallintoa

HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!

Julkaistu kategoriassa Maakuntajohtajan päiväkirja
maanantai, 08 kesäkuu 2015 07:47

KAUPUNGIN(KUNNAN)JOHTAJA VAI PORMESTARI

Kirjoittanut  maanantai, 08 kesäkuu 2015 07:47

Suomessa on kaksi kuntaa, jossa on pormestarijärjestelmä: Tampere ja Pirkkala. Helsingissä asiaa pohditaan ja myös Turussa teema on nostettu esiin.

Suomalaisella kuntamallilla on pitkät perinteet ja tuskin missään muussa maassa yksittäisellä kunnalla on niin paljon vastuuta ja velvoitteita kuin Suomessa. Tämä näkyy myös siinä, kuinka kuntahallintomme on järjestetty. Se nojaa ajatukseen, jonka mukaan kaikille päättäjille lojaali virkakunta valmistelee asiat ja vaaleilla valitut poliitikot sitten päättävät asiat.

Läntinen Eurooppa poikkeaa monin tavoin meidän mallistamme. Monessa maassa kunta ei ole palveluja järjestävä yksikkö, vaan maakunta tai valtio. Kuntapoliitikot eivät näin ollen kovin monista asioista päätä ja he ovat usein eräänlaisia kotikuntaidentiteetin vaalijoita eivätkä todellisia vallankäyttäjiä. Pormestarin tehtävänä on seurustella kuntalaisten kanssa, toimia tilaisuuksien ja juhlien avaajana, mutta kovin vaikeita kysymyksiä kuntataloudesta tai verotuksen hienouksista ei hänelle kannata esittää.

Helsingissä esitetty malli politisoisi virkahallinnon. Se on eräänlaista tosiasioiden tunnustamista: oman muistini mukaan Helsingin kaupunginjohtaja ja lähes kaikki apulaiskaupunginjohtajat on melkein poikkeuksetta valittu kaupunginvaltuutettujen joukosta. Mutta tämä seikka voi olla pormestari-järjestelmän Akilleen kantapää. Löytyykö jokaisesta sellaisesta kunnasta, joka mallia miettii, valtuutettujen joukosta henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, kielitaitoa ja johtamiskokemusta? Jos pormestari valitaan puutteellisin ominaisuuksin, valta siirtyy virkakoneelle, jolloin koko järjestelmä muuttuu demokratian irvikuvaksi.

Virkamiesjohtaja-Poliittinen johtaja asetelmaan liittyy toki monia muitakin tärkeitä näkökulmia kuin yllämainittu, mutta joka tapauksessa on syytä hyvin tarkkaan miettiä, kuinka kuntahallintoa rakennetaan. Juha Sipilän hallituksen ohjelma siirtää valtaa itsehallintoalueille (sote-piirit, maakuntahallinto). Kunnan ja maakunnan suhde on syytä pohtia niin, että kaikki elementit sopivat toisiinsa.

TÄLLÄ VIIKOLLA
Maanantai: Koko päivä maakuntavaltuustoa, mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita. Kokousesitelmöitsijänä ekonomisti Juhana Vartiainen.
Tiistai: Varhaisaamuna Varsinais-Suomen edunvalvonnan action planin valmistelua, sitten tapaan henkilöstökonsultin, seuraavaksi palkansaajajärjestöjen tilaisuuteen ja lopuksi eteläisen Suomen maakuntajohtajien kokous Hyvinkäällä.
Keskiviikko: Kehityskeskusteluja koko päivä, iltapäivällä Helsinkiin, palaveri ministeri Orpon kanssa maakunnan asioista.
Torstai: Maakuntahallituksen lista-asioita, Pirkanmaan liiton vierailu Varsinais-Suomessa. Siinä meneekin koko päivä ja ilta.
Perjantai: Aamulla yritysjohtatapaaminen, sitten maakuntakaavaa ja hallintorutiineja. Illalla Louna-Jukolaa.

MUISTAKAA SIIS ETTÄ VIIKONLOPPUNA ON PAIMIOSSA JUKOLAN VIESTI, JOKA ON HUIKEA TAPAHTUMA KOKEA MYÖS KATSOJANA, VAIKKA OLISI YHTÄ ONNETON SUUNNISTAJA KUIN ALLEKIRJOITTANUT.

HAUSKAA VIIKKOA KAIKILLE!

Julkaistu kategoriassa Maakuntajohtajan päiväkirja