Sonja Palhus

tiistai, 23 tammikuu 2018 14:19

Elämme jännittäviä aikoja.

Tänä keväänä on korkea aika vaikuttaa siihen, miten Euroopan Unionin aluepolitiikkaa rahoitetaan vuoteen 2027 saakka. Keskustelu käy kuumana koheesiopolitiikasta. Mutta mitä se tarkoittaa?
Koheesiopolitiikan pohjalta toteutetaan Euroopassa satojatuhansia hankkeita, jotka rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) ja koheesiorahastosta (koheesiorahastot koskevat EU:n jäsenvaltioita, joiden BKT on alempi kuin 90 prosenttia EU:n keskiarvosta).

Vuosina 2014–2020 koheesiopolitiikassa käytettävissä oleva summa EU:n 28:ssa jäsenvaltiossa on 351,8 miljardia euroa. Se on noin kolmasosa EU:n budjetista, eli ”ne EU-projektit” joista aina kuulemme, ovat huomattava osa EU:n toimintaa. Tulevana kautena tämä summa tulee olemaan pienempi, mm. koska Brexitin myötä Euroopan unionikin tulee olemaan pienempi.

On aivan selvä, että koheesiopolitiikkaan vaikuttaminen on yksi tärkeimmistä teemoista jäsenvaltioissa tänä keväänä. Toukokuun 29. päivänä komissio julkistaa monivuotisen budjettiesityksensä vuodesta 2020 eteenpäin. Kun tämä esitys on ulkona, on siihen vaikuttaminen erittäin vaikeaa, joten nyt on aika pitää asiasta melua.

Mutta mihin suuntaan tässä pitäisi vaikuttaa, mitä me haluamme Varsinais-Suomessa?

Rahaa kiitos.

Varsinais-Suomen liitossa tehtiin viime vuonna selvitys siitä, miten maakunta onnistui kotiuttamaan EU-varoja erilaisten projektien kautta. Vuonna 2016 tämä summa oli n. 38 miljoonaa. Näillä rahoilla kehitettiin maakuntaa monipuolisesti ja voimme olla tulokseen tyytyväisiä, mutta tulevaisuus huolettaa. Pelkona on, että mikäli pienenevät koheesiovarat jatkossa suunnataan vain vähemmän kehittyneille alueille, meidän osamme jää mitättömäksi ja hyvät aloitteet jäävät ilman rahoittajaa. On vaara, että uudet innovaatiot ja alueellinen talouskasvu ei saavuta täyttä potentiaaliaan, jonka myötä se voisi hyödyntää myös ympäröiviä alueita ja koko Eurooppaa.

Kuten koko Etelä-Suomi, Varsinais-Suomi on jäänyt Suomen sisäisessä kilpailussa häviölle rahoituksessa verrattuna Itä- ja Pohjois-Suomeen. Koheesiohengessä tämä on tietysti ymmärrettävää, mutta tulee huomioida, että myös Varsinais-Suomessa on positiivisen rakennemuutoksen poreen lisäksi harvaanasuttuja ja haasteellisia seutuja jotka tarvitsevat erityishuomiota.

Lempilapsemme saaristo on kesäisin auringonpaiseessa kylpevänä todellinen paratiisi ja onnela meille kesäasukkaille ja matkailijoille, mutta tulee muistaa, että arki on varsin erilainen. Saariolosuhteista johtuvien lisäkustannusten ohella saarille on nimittäin ominaista yksipuolinen talousrakenne, erittäin pienten yritysten ja pk-yritysten iso osuus sekä vähenevä väestö. Mm. Euroopan alueiden komitea on kiinnittänyt tähän huomiota ja onkin vedonnut komissioon, että EU:n tulevassa koheesiopolitiikassa (2020–2027) saarialueita ja etenkin niiden yrityksiä varten laaditaan erityisiä toimenpiteitä ja otetaan käyttöön asianmukaisemmat kriteerit rakennerahastotuen saamista varten. Tämä olisi tietysti myös Varsinais-Suomelle hyvä asia.

Vaikka EU:n budjettiasiat saattavat tuntua kaukaisilta, tulee muistaa, että mitä politiikkoja ja rahanjakokriteereitä Brysselissä ja Helsingissä laaditaankaan, ne tulevat todeksi alueilla.

keskiviikko, 01 maaliskuu 2017 13:27

”Jos ei edes yritä, ei voi epäonnistua”. Kollegani kannustavat sanat korvissa soiden lähdin Axxel Paraisten matkailulinjan aikuisopiskelijana työharjoitteluun Ahvenanmaalle. Sain harjoittelupaikan hotelli Pommerista ja parin viikon irtiotto toimistoarjesta oli sillä selvä.

Ensimmäisen hotellin respassa ahkeroidun viikon jälkeen ajatukseni pyörivät tiiviisti matkailussa.

Ahvenanmaa on auki ympäri vuoden. Verrattuna Turun saaristoon, on Ahvenanmaalle helpompi tulla talvellakin. Toki täälläkin on kesällä runsaammin palveluita saatavilla, mutta kausi ylettyy reippaasti touko- kesäkuusta syyskuuhun, kun Turun saaristossa puhutaan vain noin kuudesta kuumimmasta matkailuviikosta. Talvella Turun saaristossa palveluiden saaminen on usein epävarmaa.

Kansainvälisiä matkailijoita kiinnostaa Suomessa luonto, puhtaus ja turvallisuus. Nämä eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös hyviä palveluita, jotka ovat varmasti saatavilla silloin, kun matkailjat haluavat vierailla meillä. Kansainvälisten turistien lisäksi tulee tottakai muistaa kotimaiset matkailijat, joista suurin osa tekee lyhyitä lähimatkoja.

Suomen matkailu on saanut erityisen paljon kansainvälistä huomiota viimeisen vuoden aikana, ja maamme on listattu toistuvasti kiinnostavimpien matkailumaiden joukkoon. Samalla matkailun merkitys Suomen taloudelle kasvaa, ja matkailualan kasvuodotukset näkyvät myös alan investoinneissa. Matkailu- ja ravintolapalveluja edustava MaRa arvioi, että uusiin hotelli- ja kylpylähankkeisiin on investoitu ja investoidaan vuosina 2015–2020 noin miljardi euroa.

Luku kuulostaa mahtavalta, mutta on vaikea keksiä, mistä muodostuisi Varsinais-Suomen osuus. Mitäs investointeja meillä Varsinais-Suomessa ollaankaan tekemässä matkailuun?

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi on aloitettu loistava kotimaanmatkailun haastekampanja “Löydä Suomesi”. Kampanjassa suomalaiset haastetaan lomailemaan aiempaa enemmän kotimaassa ja kertomaan matkoistaan ja matkasuunnitelmistaan sosiaalisessa mediassa tunnuksella #lomahaaste.

Itse haastaisin suomalaiset matkustamaan myös kesä- ja talvisesonkien ulkopuolella. Viikonlopunkin aikana ehtii maakunnassamme aivan uusiin maisemiin ja tunnelmiin. Itse lähdin tammikuiseen Utöseen - kokemus jota voin suositella ihan kaikille. Lisäksi varsinaissuomalaiset kansallispuistomme Kurjenrahka ja Teijo tarjoavat totaalista irtautumista arjesta lyhyilläkin visiiteillä. Mitä muita kohteita voisimme saada maakunnastamme mukaan #lomahaasteeseen?

Huom! Kyllä, Ahvenanmaallekin kannattaa tulla aina.

Katsokaa ihmeessä #lomahaaste-kampanjan video täältä: http://tem.fi/lomahaaste

keskiviikko, 05 elokuu 2015 12:08

Alkukesästä lähetin poikani ulkomaille ensimmäistä kertaa yksinään. Oli hänellä toinen 14-vuotias mukanaan, mutta yksin ilman äitiään. Jännitys oli valtava (äidin jännitys). Siinä ei auta kuin toivoa parasta. Sekä pikaista ja myönteistä kansainvälistymistä.

Työskentelen joka päivä kansainvälisten asioiden parissa, mutta koskaan aikaisemmin asia ei ole tullut yhtä lähelle ja tuonut esille myös kansainvälistymiseen liittyviä epäilyksiäni. Miksi kansainvälisyydestä kohkataan niin kovasti ja miksi meidän kaikkien tulisi olla kansainvälisiä? Miksi lähteä ulkomaille, saatikka miksi lähettää lapsensa sinne? Onko se edes turvallista?

Varsinais-Suomen liiton toiminta-ajatuksessa todetaan että olemme tunnustettu toimija koko Itämerellä. Liiton lakisääteisiin tehtäviin kuuluu "hoitaa tehtäviinsä liittyviä kansainvälisiä asioita ja yhteyksiä". Työssäni tuen varsinaissuomalaisia toimijoita kansainvälistymisessä, avustan heitä hankkeissaan kansainvälisten kumppaneiden kanssa, sekä tuon kansainvälistymistä puheisiin ja tekoihin. Välitän alueelle tietoa kansainvälisistä, pääosin EU:n kuulumisista sekä toisaalta tietoa meistä ja vahvuuksistamme kansainvälisille areenoille. Työni on mielekästä ja ilolla aina kuuntelenkin puheita kansainvälistymisen tärkeydestä.

Mutta miten kansainvälistytään? Lähdetäänkö seminaareihin etsimään kiinnostavia partnereita? Mietitäänkö kotona kansainvälinen teema jota lähdetään viemään maailmalle? Laitetaanko EU-lippu pöydälle kokouksen ajaksi? Vai lähetetäänkö lapsi vain ulkomaille ja toivotaan parasta?

Mitä mieltä sinä olet? Miksi Varsinais-Suomen pitäisi ylipäätään olla tunnustettu toimija Itämerellä, kun varsinaissuomalaiset hädintuskin itsekään tietävät mitä maakunnasta löytyy tai mikä on maakunnan liitto?

Mielestäni kansainvälistyminen ei ole itseisarvo, mutta voimme saada siitä volyymia toimillemme ja tuotteitamme kaupaksi. Kansainvälisyyden tuominen kotiin tai lähteminen kansainvälisille areenoille sparraa itseämmekin parempiin saavutuksiin, puhumattakaan elämyksistä ja opeista.

Kansainvälisyyteen ja yhteistyöhön ei voi pakottaa. Toivoisin kuitenkin että rajojen yli tähyily olisi meille arkipäivää ja että yhteistyö ei kaatuisi uskalluksen puutteeseen.

Pitkällisen hermoilun jälkeen poikanikin pääsi turvallisesti perille ja pyysin häntä lähettämään jonkin valokuvan. Sain valokuvan maassa makaavasta kissasta joka muistutti kissaamme kotona. Ensin olin hieman nyreissäni kun en saanut maisemista mitään käsitystä, mutta sitten sydäntä lämmitti; kansainvälisillä areenoillakin sydämessä läikähtää kun näemme jonkin muistutuksen kodista? Nuuh!

Tämä on siis äidin tulkinta, poika ehkä halusi vain kansainvälistyä rauhassa, ilman huutelua koti-Suomesta. Me kotiin jäävät voimme vain toivoa että kokemus on hyvä ja turvallinen ja että kotiin palattua myös ajatusmaailma on avartunut.

Muutoin meidän kotiin jäävien ei tule ohjailla seikkailua. Maailmalla liikkuva luo omat polkunsa.