ANNATKO KAIKKESI?

Kirjoittanut tiistai, 15 maaliskuu 2016 09:25

Urheilijat intoilevat usein ja sanovat antaneensa suorituksessaan kaikkensa.

Kun mietin työuraani, olen useimmiten ollut hyvin innoissani töistäni. Silti, en voi kehua antaneeni kaikkeani joka päivä. Sain synninpäästön lukiessani Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jossa todettiin asiantuntijoidenkin aika ajoin tylsistyvän työtehtäviensä parissa.

Miksi emme myönnä, että haluaisimme vaihtelua? Vaihdoin aikoinaan ensimmäisestä vakituisesta työstäni, koska työnantaja halusi pitää minut samoissa hommissa. Nautin suunnattomasti työstäni, mutta kaipasin vaihtelua.

On lyhytnäköistä ajatella, että työntekijän pitäisi pysyä lestissään aina ja ikuisesti. Onneksi moni voi vaikuttaa oman työn sisältöön.
Tapaamalla asiakkaita ja yhteistyökumppaneita säännöllisesti saa uusia ajatuksia. Omaa päätä ei voi vaihtaa, mutta korvillaan voi kuunnella uusia ideoita.

Seminaareja ja vaikkapa Varsinais-Suomen liiton järjestämiä tapahtumia ei kannata väheksyä.

Työssä tylsistyminen näkyi etenkin alle 36-vuotiailla. Ikä tuo tullessaan onneksi tiedon siitä, että jokaisessa työtehtävässä on hyviä ja huonoja puolia. Kun mikään ei rasita niin paljon kuin tekemättömät työt, kannattaa tylsät hommat hoitaa aina alta pois.

Työelämässä tärkeintä on saada aikaan asioita. Jos välttää virheitä, voi olla, ettei saa aikaan mitään! Ehkä onkin oikein, että meillä on töissä sekä hyviä että keskinkertaisia päiviä.

Jaan Krossin 1210-sivuinen Uppiniskaisuuden kronikka sijoittuu 1500-luvun lopun Tallinnaan. Kirjassa viitataan monta kertaa Turkuun. Kirkkoherra Balthasar Russow on omistautunut työlleen. Silti hän ei aina keskity ja ole koko sydämellään mukana tehtävissään. Viran sivussa syntyy kohua aiheuttava kronikka. Elämänkulkukaan ei ole aivan suoraviivaista. Liivinmaalla on ruttoa, miehityksiä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Tietenkin vaikeina aikoina tarvitaan ponnisteluja. Hyvin tehdystä työstä syntyy hyvä mieli. Varsinais-Suomessa ollaan tunnetusti ylpeitä omista juurista ja maakunnan asemasta sivistyksen kehtona.

Silti: eläköön elämän keskeneräisyys!

KULTTUURIALAN KOULUTUS VAIKUTTAA VARSINAIS-SUOMESSA

Kirjoittanut keskiviikko, 17 helmikuu 2016 13:43

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli piristysruiske maakunnan kulttuurielämälle: se nosti esiin kulttuurin monimuotoisuutta ja osaajia. Kulttuuri näkyy täällä arjessa niin ammattimaisena kuin harrastustoimintanakin. Merkittävä rooli kehityksessä on alueen vahvalla kulttuurin koulutuksella.

Varsinais-Suomessa on tarjolla useilla aloilla jatkumo taiteen perusopetuksesta korkeakouluun asti. Jos kulttuurialalta haluaa ammatin, täällä on loistava ympäristö: kahden yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun taiteen ja kulttuurin tutkimus sekä työelämälähtöinen kehitystyö. Alueen laaja ammattikenttä luo työpaikkoja ja työelämäyhteyden koulutukseen.

Merkittävää on myös taiteen harrastustoimintaa tukeva pedagoginen koulutus – moni vaikkapa musiikin ja tanssitaiteen opettaja on saanut koulutuksensa täällä. Aikuisten kulttuuritarjonta ja lasten harrastusmahdollisuudet myös houkuttelevat muuttamaan alueelle.

Yksi maan suurimmista taiteen ja median korkeakouluttajista on Turun AMK:n Taideakatemia. Maakunnan laaja-alaisin kulttuurialan koulutus houkuttelee lahjakkuuksia ympäri Suomea, ja kansainvälisestikin. Yli puolet Taideakatemian hakijoista tulee maakunnan ulkopuolelta, ja suuri osa heistä työllistyy alueelle.

Turun kulttuurielämää leimaavat AMK:n taustaoppilaitosten rohkeat valinnat kansallisesti ainutlaatuisista koulutuksista. Animaatio, nukketeatteri, sirkus ja mainonnan suunnittelu – vaikuttajia koko maan mittakaavassa. Turun alueelle ne ovat synnyttäneet merkittävän taidekeskittymän. Vaikkapa Turun rooli elokuvakaupunkina ja Länsi-Suomen elokuvakomission synty pohjautuvat Taideakatemiassa tehtyyn työhön ja kaupungin rohkeisiin avauksiin.

Entä tulevaisuus? Opetus- ja kulttuuriministeriö linjaa koulutustarve-ennakoinnissaan, että kulttuurialan koulutuspaikkoja tulisi vähentää merkittävästi kymmenen vuoden kuluessa. Ratkaisuja ei tulisi tehdä perinteisiin ammattikuviin ja työelämän rooleihin pohjautuen. Onko vähennystarve todellinen kaikkialla Suomessa? Luovalle kehittäjäosaamiselle on tarve monella alalla.

Nykyaikaisessa taide- ja mediakoulutuksessa keskeistä on korkean sisältöosaamisen lisäksi luoda opiskelijoille kyky työllistää itse itsensä – löytää mahdollisuuksia perinteisten ammattikuvien ja toimialojen ulkopuolelta. Vahva, monialainen ja työelämälähtöinen koulutusympäristö tarjoaa opiskelijalle valinnanvaraa sisällöissä ja osaavan henkilökunnan tuen kehittymiseensä. Tätä maakunnalla ei ole varaa menettää.

 

Blogin valokuvat: Ville Saarikoski

Aamuhämärässä autojen valot välkkyvät. Kiireessä autoaan koulunpihalla kääntelevien vanhempien kädet puristavat rattia ja ajatukset laukkaavat jo työpaikalla. Älypuhelinta saatetaan vilkaista, ihan nopeasti vain. Auton ikkunat ovat ehkä huurteessa tai harjaamatta. Jäätymistään piipittävä pysäköintitutkakin on voitu sammuttaa.

Vanhempien kiire tuoda oma lapsi kouluun on suuri. Samalla lapion korkuisia lapsia piiloutuu autojen taustapeilien ulottumattomiin. Miellämme koulutien olevan täynnä vaaran paikkoja ja lapsen pääsevän turvallisimmin perille tutun auton kyydissä.

Koulumatkan vaarallisin paikka löytyy kuitenkin liian monesti koulun portilta – oli kyse sitten kaupungista, lähiöstä tai maaseudusta. Paradoksaalisesti koulun lähistöllä suurimman vaaran aiheuttavat monesti lastaan suojelemaan pyrkivät vanhemmat. Ajaisimme autolla lapsemme koulun portaista ylös ja luokan ovelle jos se olisi mahdollista.

Näin siitäkin huolimatta, että kaikki osapuolet haluavat aidosti turvata lasten koulutien ja kunnat ovat pyrkineet luomaan mahdollisimman turvalliset koulupihat ja liikenneympäristöt. Koulut ovat kieltäneet ajamasta pihaan ja määritelleet paikat, joissa lapsia saa jättää pois kyydistä. Lapset itse yrittävät parhaansa mukaan noudattaa liikennesääntöjä.

Mikä siis avuksi?

Emotionaalisesti latautuneeseen kysymykseen on uskallettava tarttua yhteistuumin. Asia vaatii saman pöydän ääreen vaikuttajat niin kotoa kuin kunnasta.
Aluksi on pohdittava, onko koulun pihalle kuljettaminen ylipäätään aina tarpeellista. Lapsi ei omaksu liikenteen pelisääntöjä takapenkiltä, vaan päätöksiä on saatava tehdä liikenteessä itse. Kävellen ja pyörällä pääsee aamulla kouluun siinä missä iltapäivällä kotiinkin. Lisäksi puoli kilometriä aamulla kävellyt lapsi on virkeämpänä koulunpenkissä.

Koulut voivat yhdessä kunnan liikennesuunnittelun kanssa määrittää useampia jättöpaikkoja sopivan matkan päähän koulusta. Osana ratkaisua voi olla myös kiertävä liikennejärjestely, jossa auto on aina nokka menosuuntaan. Se on useimmissa paikoissa helppo toteuttaa ja näin kukaan ei peruuta kenenkään päälle koulun pihalla tai saattoliikennealueella.

Kunnan edustajat voidaan kutsua koulun vanhempainiltoihin keskustelemaan koulun tilanteesta ja pyrkiä ratkaisemaan pulmat yhdessä. Lapsilta kannattaa kysyä, mitkä paikat he kokevat vaarallisiksi koulutiellä ja mistä syystä. Vanhempien pitää ainoastaan sitoutua noudattamaan yhdessä laadittuja pelisääntöjä.

Hyvänä työkaluna sekä opettajille että oppilaille toimii esimerkiksi Liikenneturvan vaaranpaikka-sivusto http://www.vaaranpaikka.fi

ONK KESÄTÖITÄ?

Kirjoittanut maanantai, 25 tammikuu 2016 09:49

Ensimmäinen työni oli iki-muistoinen. Ilman sitä en varmasti olisi tässä. Työ ei ollut sellainen josta olisin aina haaveillut, mutta opin paljon. Organisaatioiden hierarkia, auktoriteetit, deadlinet ja ryhmädynamiikka, the list goes on.

Nykypäivänä on vaikea saada jalka työpaikan oven väliin. Tykkään kuitenkin haastaa itseäni, joten Varsinais-Suomen liiton ja yhteistyötahojen Kaikki kesäduunaa 2016 -hanke kuulosti monipuoliselta mahdollisuudelta.

I have a dream... että 2000 nuorta löytäisi tämän kampanjan myötä tänä kesänä töitä.

Viime viikolla on pohdiskeltu kesätöiden luonnetta ikään kuin instituutiona ja vähän konkreettisemminkin Contact & Career -messuilla Turun ICT -talolla. Mahtavan monipuolinen verkostoitumistilaisuus ja hyvää pöhinää kesätyövinkkelistä.

Lyyti -järjestelmän ilmoittautumislomake -pohjien viimeistely on pitänyt meidät kiireisenä. Maanantaina 18.1. puhuttiin hankkeen lanseeraamisesta isommassa mittakaavassa Salon Yrittäjien, Varsinais-Suomen Yrittäjien, Varsinais-Suomen liiton sekä Turun Ammattikorkeakoulun kanssa.

On ollut mahtava huomata miten innostuneesti kesätyöhankkeeseen suhtaudutaan. Hihasta nykäisy ja ”Mikki Hiiri, moi. Meillä olis tällanen hanke.” ei kuitenkaan vielä riitä, vaan tarkoituksenamme on luoda ihan aikuisten oikea myyntiorganisaatio.

Voi kuinka tärkeää se verkostoituminen onkaan, siksi lähdemme vaikkapa messuille turisemaan enemmän kuin mielellämme.

Myyntityössä tärkeää on muistaa että yritys ei vastaa puhelimeen tai sähköpostiin, vaan kyseessä on aina henkilö, persoona. No, missä ihmiset ovat nykyään – tietenkin somessa. Onneksi saamme apua some-viestintään ja kampanjointiin Varsinais-Suomen-liitosta, idea blogitekstiinkin lähti sieltä.

Yrittäjäjärjestöihin tapahtuva viestintä on jo aloitettu ja jopa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, hankkeen suojelija, on lausunut vuosikokouksen tervehdyksessään mainintansa Kesäduunaa -kampanjasta.

Kuntia pyritään tavoittamaan, toiveena näkyvyys paikallislehdissä. Myös suurempia medioita ollaan kosiskeltu. Tässä vaiheessa kampanjaa näkyvyys on tärkeää eli valtamediat pyritään valloittamaan. Kaikki näkyvyys on positiivista näkyvyyttä.

Asiakaslähtöisyys ja interaktiivisuus ovat tärkeitä, joten olemme tiivistäneet arvomme sloganiin seuraavasti: ”Yrityslähtöisten henkilöstöpalveluiden puolesta - koti kunnianhimoisten ja uteliaiden yhteisölle.”

Nuoriin panostetaan antamalla heille mahdollisuus hankkia nykyaikaista osaamista ja luomalla uskoa ja todellisia tulevaisuudennäkymiä.

Miten kivaa olisi ollut, jos tällainen juttu olisi ollut olemassa, kun itse olimme nuoria. (Siis nuorempia...)

Somesta meidät tavoittaa hashtagilla #kesäduunaa2016.

Lue lisää: www.varsinais-suomi.fi/kesaduunaa2016

UUSI OPETUSSUUNNITELMA PATISTAA LUONTOON

Kirjoittanut torstai, 26 marraskuu 2015 14:44

Vuonna 2016 voimaan tuleva uusi opetussuunnitelma puhaltaa uusia tuulia kouluihin. Se pyöräyttää käsityksemme opettamisesta ja oppimisesta virkistävällä tavalla ympäri. Lapset ja nuoret ovat entistä enemmän itse aktiivisessa roolissa ja pääsevät myös vaikuttamaan siihen, miten opetustavoitteisiin päästään. Myös opetusmetodipuolelle on ujutettu uutta. On ilmiöoppimista, ulkona oppimista ja liikunnallisuuden lisäämistä koulun arkirutiineihin.

Valonian ympäristökasvattajat tekivät Turun kirjamessujen yhteydessä opettajille kyselyn heidän ulkonaoppimisnäkemyksistään. Kysyimme, missä oppiaineissa opettaja on hyödyntänyt ulkona oppimista sekä mikä opettajaa rajoittaa ulkona oppimisen käyttämisessä opetuksessa? Lappua täytellessä opettajat myös purkivat tuntojaan asiasta ja esittivät näkökantoja puolesta ja vastaan.

Odotetustikin eniten ulkonaoppimismenetelmiä käytetään liikunnassa ja biologian ja maantiedon tai ympäristöopin tunneilla. Myös musiikki ja terveystieto mainittiin. Sen sijaan esimerkiksi äidinkielessä, vieraissa kielissä ja matematiikassa ei ulkona oppimista ole juurikaan hyödynnetty.

”Olen vain ruotsinkielen ope, ei meillä oikein ole tilaisuuksia olla ulkona” -tyyliset kommentit synnyttivät mielenkiintoista ajatusten vaihtoa.

Keskustelun edetessä alkoi kehkeytyä monenlaisia ideoita siitä, miten ulkona pystyy oppimaan vaikkapa adjektiiveja, verbejä tai nimiä erilaisille luonnonilmiöille. Ulkoillessa lisääntyy myös liikunnan määrä koulupäivässä, mikä onkin asetettu yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi uudessa OPS:issa.

Ulos lähtemistä ei toistaiseksi ole otettu rutiininomaisesti käyttöön kovinkaan monessa koulussa. Mikä on esteenä? Useissa vastauksissa kävi ilmi, että koulun läheltä ei löydy sopivaa paikkaa. Myös oppilaiden käsitys pukeutumisesta aiheutti huolta.

On hankalaa keskittyä uusien asioiden omaksumiseen, jos pipo ja lapaset puuttuvat syyskylmillä tai kengillä ei pysty kävelemään maastossa. Myös kouluelämän kiireisyys ja suuret oppilasryhmät vaikuttavat siihen, miten houkuttelevaksi vanhoista rutiineista luopuminen koetaan.

Opettajakunta vaikuttaa kuitenkin olevan pääsääntöisesti hyvillään uusista työkaluista muun muassa kouluviihtyvyyden parantamiseksi ja koulun avautumisesta ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän kuitenkin tarvitaan etenkin alkuvaiheessa tukea sekä koulun ulkopuolisten tahojen auttavia käsiä. Käytännöt muuttuvat hitaasti, etenkin koulumaailmassa, mutta muutosta on jo ilmassa.

Tulevaisuuden koulu saattaa olla vain tukikohta, jossa oppilaat käyvät vaihtamassa varusteita tai ruokatunnilla syömässä. Oppimisympäristöksi on avautumassa koko maailma!