KUNTIEN JA MAAKUNTIEN KANNAT ESIIN

Kirjoittanut maanantai, 11 tammikuu 2016 08:51

Maan hallitus on päättänyt, että vuodesta 2019 lukien Suomessa ei enää ole maakunnallisia liittoja, ei sairaanhoitopiirejä, eikä ehkä myöskään Ely-keskuksia. Niiden tilalle ollaan muodostamassa nykyisen maakuntajaon pohjalle 18 itsehallintoaluetta. Itsehallintoalueet eivät olisi kuntien omistamia, vaan niistä tulisi eräällä tavalla valtiosta ja kunnista riippumattomia vallankäyttäjiä. Tosin ainakin alkuun itsehallintoalueiden rahoitus tulisi valtiolta, eikä niillä olisi Ruotsin mallin mukaan omaa verotusoikeutta.

Kuntien ja maakuntien liittojen on mahdollista lausua kantansa uudistukseen pikapuolin. On tärkeää, että jokainen taho aidosti kertoo, mitä mieltä se on. Kun itsehallintoalueet lukuun ottamatta kolmea aluetta toimii samalla sosiaali- ja terveysalueena, on kysymys niin suuresta reformista, että sellaista ei ole koskaan aikaisemmin tehty julkisessa hallinnossa.

Homman mittasuhteesta saa jonkinlaisen käsityksen kun mieltää, että Varsinais-Suomen Sote-alueen palvelukseen tulee n. 17 000 työntekijää eli kaikki nykyiset maakunnan julkisen sektorin Sote-ihmiset. Varsinkin sosiaali- ja terveysasioiden järjestäminen tulee olemaan aivan valtava urakka, olkoonkin, että aluksi palveluiden tarvitsijat tuskin kovin merkittävällä tavalla aistivat muutosta. Samalle terveysasemalle ja samaan sosiaalitoimistoon mennään edelleen, vaikkakin sen omistaja on vaihtunut.

Itselleni uudistuksen suurin pettymys tuli siitä, että hallitus päätti perustaa kovin erikokoisia itsehallinto/Sote-alueita. Uudellamaalla on 1,6 miljoonaa asukasta, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa puoli miljoonaa, mutta Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa alle 70 000. On selvää, että pienimmät alueet tarvitsevat taloudellista tukea muualta eli suurimmilta. Kun raha tulee valtiolta, se ei tule esiin läpinäkyvästi, mutta käytännössä siitä on kyse.

Tulevalla viikolla Varsinais-Suomen kunnat kokoontuvat kuntakokoukseen miettimään, kuinka uudessa tilanteessa mennään eteenpäin. Toivottavasti myös pidättyväisessä läntisessä Suomessa uskalletaan tuoda kannat esiin, niin ylistävät kuin kriittisetkin.

Tällä viikolla
Maanantaina: Kuukausineuvottelu Turun kaupungin kanssa, sitten liiton puheenjohtajisto, iltapäivällä johtoryhmä.
Tiistai: Helsinki-päivä: maakuntajohtajat tapaavat ministeri Anu Vehviläisen.
Keskiviikko: Uudelleen Helsinkiin, maakuntajohtajien kokous, sitten selvitysmies Tarastin informaatio, illaksi maa- ja metsätalousministeriö.
Torstai: Sisäistä hallintoa, ip V-S kuntakokous, illalla myöhemmin Päijät-Hämeen kunnanjohtajat kylässä.
Perjantai: Matkailuasioita, iltapäivällä johtamisfoorum Ely:n Kimmo Puolitaipaleen johdolla.

TULEVAISUUDEN TOIVOT

Kirjoittanut tiistai, 15 joulukuu 2015 13:23

Varsinais-Suomen liitto aloittaa ensi vuonna Tulevaisuuskoulun. Tarkoitus on kannustaa nuoria ihmisiä yhteiskunnalliseen toimintaan. Koulu pyörii niin, että mukaan valituille tarjotaan sekä teoreettista että käytännöllistä tietämystä politiikasta, ammattijärjestöistä, yrittämisestä etc.

Aika usein nykysin kuulee puheenvuoroja, joissa sanotaan politiikan olevan eilistä. Tämä näkyy huonona osallistumisena puolueiden toimintaan ja alhaisena äänestysprosenttina. Jonkinlaisena pohjanoteerauksena voi pitää sitä, että edes politiikkaa ammatikseen kommentoivat toimittajat eivät näytä olevan työstään järin innostuneita ja julkisuuden kynnyksen ylittävät liian usein pelkästään riitakysymykset tai jonkin sortin hömppä. Poliitikot itsekin alentavat arvostustaan suostumalla häpäisemään ammattikuntansa monenlaisissa viihdeohjelmissa.

Itse kuulun niihin, jotka uskovat, että myös viidenkymmenen vuoden päästä Suomessa järjestetään vaaleja ja yhteiskunnan asioista päättävät eniten ääniä saaneet puolueet ja poliitikot. Tosin tuskin me silloin raahaudumme enää äänestyspaikolle kantojamme kertomaan, vaan itse kukin on jo vuosien ajan päässyt ilmaisemaan tahtonsa netissä, tai millä nimellä systeemi silloin kulkeekaan.

Kun tekee työkseen edunvalvontaa, huomaa päivittäin vahvojen poliitikkojen tärkeyden oman maakunnan näkökulmasta. Nyt Varsinais-Suomella on puhemies (Lohela), ministeri (Orpo) ja reilun vuoden päästä myös toinen ministeri (Saarikko). Se on hyvä saavutus ja auttaa todella paljon maakunnan liiton jokapäiväisessä työssä.

Jotta menestyisimme myös jatkossa, tarvitsemme valovoimaisia päättäjiä, sellaisia ihmisiä, jotka nousevat korkeimmille paikoille. Valmistautumista yhteiskunnan johtamiseen ei ihminen aloita koskaan liian varhain. Jos Tulevaisuuskoulun rivistä valikoituu edes yksi nimi valtioneuvoston jäseneksi jonakin päivänä, on koulu tehnyt tehtävänsä.

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Maanantai: Liiton hallitus, iltapäivällä poliisiseminaari
Tiistai: Johtoryhmä, hallintoasioita, edeltäjäni Juho Savon tapaaminen, synttärit töissä, Turun seudun kuntakokous, illalla Mynämäen Rotareihin
Keskiviikko: Tarkastusasioita, kasvuvyöhykeseminaari Helsingissä
Torstai: Tarkastuslautakunta, sisäistä hallintoa, Ekumeeninen joulu
Perjantai: Parainen

Joululomalle jään 23.12., mutta blogi jää lomalle nyt saman tien. Kehiin se palaa taas loppiaisen jälkeen. Toivotan mahdollisille lukijoille Riemullista Joulua!

MAAKUNTIEN ITSENÄISYYS

Kirjoittanut maanantai, 07 joulukuu 2015 08:50

Olemme juuri viettäneet Suomen itsenäisyyspäivää, kukin omalla tavallamme, mutta toivottavasti kaikki iloiten siitä, että olemme harvoja maita maailmassa, jonka rajoja tai demokratiaa ei ole vuosikymmeniin uhattu.

Kirjoitan tätä blogia päivänä, jolloin Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuusto kokoontuu. Jo parin vuoden päästä sellaista päätöksentekoelintä ei enää ole, tai ainakin sen toimikenttä on laajempi kuin nykyisin. Suomessa pitäisi olla vuoden 2019 alusta lukien itsehallintoalueet ja niiden mukainen luottamusmiesorganisaatio.

Mietiskelin viikko sitten tällä palstalla sitä mitä tehtäviä tuolla uudella apparaatilla tulisi kenties olemaan. Pohtimatta jäi asian periaatteellinen puoli. Uudistushan lähtee siitä, että muun läntisen Euroopan tapaan tarkoitus on luoda organisaatio, joka ei olisi valtion hallinnon käskyläinen, vaan joka toteuttaisi maakunnan ihmisten omaa tahtoa.

Tavoite kuulostaa selkeältä. Ehkä onkin jo korkea aika sanoa hyvästit sellaiselle valtionhallinnolle, jonka esikuva on ollut tsaarinajan Venäjällä. Mutta kun suunnitelmia lukee, herää vääjäämättä monia kysymyksiä nimenomaan koskien sanaa itsehallinto. Sosiaali- ja terveystoimessa ollaan selkeästi lisäämässä valtion ohjausta. Valtioneuvosto hyväksyy järjestämissuunnitelman ja alueiden yläpuolelle muodostuu apparaatteja, joita on tarkoitus ohjata sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä valtionvarainministeriöstä.

Ymmärrän pyrkimyksen hyvin. Olen itsekin ollut sote-virkamiehenä melkein vuosikymmenen ja selväksi tuli, että kentän hajanaisuus aiheuttaa veronmaksajalle jatkuvasti uusia kustannuksia. Mutta kun sote aiotaan antaa sellaisen organisaation kuin itsehallintoalue hoidettavaksi, niin sitä voi kutsua tietyllä tavalla paradoksiksi.

Kunnalliset päättäjät, jotka toimivat päättäjinä myös itsehallintoalueilla ovat tottuneet vapauteen, joka taas valtionhallinnossa on hyvin vieras käsite. Ohjeet tai pikemminkin käskyt tulevat ylhäältä (lue ministeriöstä), eikä niitä ole tapana kyseenalaistaa. Nämä kaksi kulttuuria siis kohtaavat vuonna 2019. Aikaa on valmistautua, mutta riski kannattaa tiedostaa. Niin ei saa käydä, että vaaleilla valitut ”maakuntaneuvokset” huomaavat olevansa valtion virkakoneiston jatke, joka päättämisen sijasta vain panee asioita täytäntöön. Jos niin käy itsehallintoalueet ovat saman tien kriisissä.

Tällä viikolla:
Maanantai: Koko päivä V-S liiton kokousta. Illan suussa Anne-Mari Virolaisen synttärionnittelut
Tiistai: Kasvuvyöhykesopimuksen valmistelua, sitten Hki maakuntajohtajien kokoukseen.
Keskiviikko: Maakuntajohtajat jatkuu, tapaamme selvitysmies Lauri Tarastin, sitten sote/itsehallintoasioita, Arto Rädyn vastaanotto ja kiireellä Turkuun.
Torstai: Vaihteeksi Helsinki, Tunnin juna ohjausryhmä, sitten muita liikenneasioita ja kiireesti taas Turkuun ja Venäjän pääkonsulin vastaanotto.
Perjantai: Maakunnallinen johtamisfoorumi ,Punainen Risti, Turun kaupunginjohtaja.

MISTÄ ASIOISTA ITSEHALLINTOALUEIDEN TULISI PÄÄTTÄÄ?

Kirjoittanut maanantai, 30 marraskuu 2015 13:35

Alkusyksyn kovimmat poliittiset väännöt käytiin Sote-alueista. Ei mikään ihme, onhan kyse valtavaa raha- ja henkilökuntamäärää liikuttavista organisaatioista. Kun tarkoitus on laittaa yhteen kaikkien kuntien, sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirin sosiaali- ja terveystoimen koko henkilökunta, syntyy työnantaja, jolle Varsinais-Suomessa ei pärjää kooltaan alkuunkaan kukaan.

Sotea selvästi vähemmälle huomiolle ovat jääneet itsehallintoalueet ja se, että Sote-asiat ovat vain yksi osa itsehallintoalueen tehtäväkentässä. Muista tehtävistä ei vielä ole päätetty, mutta sekin juna liikkuu vauhdilla. Juha Sipilän hallituksessa vastuuministeri on Anu Vehviläinen. Häntä avustaa vastikään nimitetty selvitysmies, Lauri Tarasti. Homma on hyvissä käsissä, Tarasti on ylivoimaisesti Suomen kokenein ”yhden miehen komitea”.

Poliittinen realiteetti lienee, että täydellistä yhteisymmärrystä ainakaan tässä vaiheessa ei hallituspuolueiden välillä ole itsehallintoalueiden tehtävistä. Alueet ovat myös hyvin erikokoisia. Uudenmaan itsehallintoalue tulee olemaan 1,5 miljoonan ihmisen pelikenttä, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa pyörittävät puolen miljoonan asukkaan rulettia, mutta Kainuussa väkeä on vain kuusikymmentä tuhatta ja rapiat päälle. Itsestään selvää on, että suuret kokoerot luovat haasteita toiminnalle.

Maakuntien liittojen tehtävät tulevat siirtymään itsehallintoalueille. Mutta jos Sote-väkeä tulee organisaatioon noin 15 000, on liiton porukkaa alle 70. Eli aivan yhteismitallisia eivät sektorit tule olemaan. Jokseenkin yksimielisiä ollaan oltu siitä, että palo- ja pelastustoimen asiat ovat tulevaisuudessa itsehallintoalueilla. Mielenkiintoista on nähdä, pilkotaanko Ely-keskukset niin, että kehitysasiat ovat vastedes alueiden asioita ja muut tehtävät annetaan keskusvirastotasolle, esim. Liikennevirastoon.

Ammatillinen koulutus on sektori, joka jakaa päättäjiä. Toiset haluavat sen mukaan, toiset eivät.

Joka tapauksessa syntyy suuri organisaatio, jonka pitää luoda itselleen kokonaan uusi kulttuuri. Joustavaa mieltä tarvitaan kaikilta. Kansalaisille ja ainakin kärkipoliitikoille tulee yhdet vaalit lisää: itsehallintoalueiden korkein päättävä elin, valtuusto, valitaan suoralla vaalilla.

Tällä viikolla:
Maanantai: aamuvarhain liiton kv-ryhmä, sitten Varsinais-Suomen Yrittäjät Kansallisessa Kirjakaupassa, ip konttoria ja johtoryhmä ja vielä illansuussa neuvottelu Turun kanssa.
Tiistai: Koko päivä konttorilla
Keskiviikko: Ap Centrum Balticum, ip Ely-neuvottelukunta
Torstai: Maakuntahallituksen lista-asiat
Perjantai: aamupäivä Paraisilla, ip Valonia
Sunnuntai: Itsenäisyyspäiväpuhe Oulussa sikäläisille sotaveteraaneille.

TERRORISMI TULEE LIKI

Kirjoittanut maanantai, 23 marraskuu 2015 12:29

Kävimme viime viikolla perinteisellä liiton ja Turun kaupungin edunvalvontamatkalla Brysselissä. Naisemme Brysselissä, Krista Taipale, oli taas kerran laatinut raskaan mutta erinomaisen ohjelman. Itselläni oli ohjelmassa vielä ylimääräinen päivä, koska olin EU:n pääkaupungissa ensi kertaa maakuntajohtajana ja oli syytä tavata pääjohtajia, varapääjohtajia ja heidän henkilökuntaansa.

Tärkein ajankohtainen syy tämän vuoden vierailuun oli ensi vuonna Turussa järjestettävät Meripäivät, Maritime Days. Kyse ei ole mistään huvittelujuhlasta, vaan eri alojen asiantuntijoiden tapaamisesta. Kokoukseen odotetaan yli tuhatta osanottajaa.

Promotilaisuudessa oli läsnä satakunta paikallista vierasta. Erityisen mielenkiinnon kohteena oli telakkateollisuus. On hienoa huomata, että Turku on tässä asiassa hyvin maailman kartalla kiitos Meyer-telakan.

Mutta reissussa realisoitui myös toisenlainen eurooppalainen todellisuus. Pariisin terrori-iskut oli toteutettu paria päivää aikaisemmin. Brysselin kaduilla kulki lukuisia konepistooli-partioita. Vain muutaman kivenheiton päässä EU:n keskeisistä rakennuksista sijaitsee Molenbeek-lähiö, jota voidaan kuvata eurooppalaisen terrorismin pesäpaikaksi ja korkeakouluksi. Vain päivä lähtömme jälkeen Belgia nosti valmiustilaansa entisestään. Kadut tyhjenivät lähes täysin. Pelko otti vallan. Molenbeekissa tehtiin lukuisia ratsioita.

Varmaan jokainen meistä kysyy, milloin pamahtaa Suomessa? Toivottavasti ei koskaan, mutta sellaista lupausta ei kukaan voi antaa. Kun Ruotsin pääministeri uskaltaa sanoa, että Ruotsi on ollut naiivi terrorismikysymyksissä, on se ruotsalaiseksi kannanotoksi melkoinen.

Pitää osata olla järkevä, mutta pelolle ei saa antaa ylivaltaa, sillä juuri siihen terrorismi pyrkii. Tarvitaan mukanaoloa yleiseurooppalaisissa toimissa. Suomen pitää olla kansainvälinen, ei sisäänpäin kääntynyt. Ajattelutapa, joka velvoittaa myös maakuntaa.

TÄLLÄ VIIKOLLA

Maanantai: Palaveri Turun johdon kanssa, ainakin käytäväkilpailu ja Suomi 100 esityslistalla, sitten merimetso-seminaariin ja sieltä omaan johtoryhmään.
Tiistai: Ap sisäistä hallintoa, ip Elokuvakomissio
Keskiviikko: Varhaisaamuna MTV3, sitten EK:n syyskokous, illalla alustus keskustan piirihallituksessa itsehallintoalueista.
Torstai: Aamulla Hki, ministerit Orpo ja Toivakka, illalla alustus Varsinais-Suomen Yrittäjien syyskokouksessa.
Perjantai: Sisäistä hallintoa, illalla viraston pikkujoulu.
Sunnuntai: Karjalan Liiton talvisodan syttymisen muistotapahtuma.