Turunmaan seutuun kuuluvat kaksikieliset saaristokunnat Kemiönsaari ja Parainen. Asukkaita seudulla on yhteensä lähes 23 000. Tärkeitä elinkeinoja ovat palveluelinkeinot ja teollisuus. Seutukunta on suosittu matkailukohde, joka houkuttelee kauniilla ja monipuolisella saaristoluonnolla sekä kulttuuriperinnöllään. Alueelta löytyvät toimivat peruspalvelut sekä laaja tarjonta matkailupalveluita.

PARAISTEN KAUPUNKI

Paraisten kaupunki, entinen Länsi-Turunmaan kaupunki, on Suomen suurin saaristokunta sekä kunta, jossa on eniten vapaa-ajan asutusta. Kuntaan kuuluvat entiset Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kunnat, jotka yhdistyivät Paraisten kaupunkiin vuoden 2009 alussa. Asukkaita on yhteensä noin 15 500. Paraisten alueen luonto on monipuolinen sekoitus rehevää sisäsaaristoa, kallioita, metsikköjä, peltoja ja karuja luotoja sekä avoimia vesialueita. Suurin osa Saaristomeren kansallispuistosta sijaitsee Paraisten alueella. Alueella on lukuisia vierasvenesatamia.

Saaristoon voi tutustua veneilyn lisäksi Saariston rengastietä pitkin, joka kulkee Paraisten alueen halki. Mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia kohteita on useita. Paraisten historiallinen keskusta, Vanha malmi on vanha kauppapaikka ja hyvin säilynyt puutaloalue. Vanhan malmi muodostaa yhdessä Paraisten kirkon kanssa valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön. Saariston rengastien varrella on Sattmarkin kahvitupa, joka on 1700-luvulta peräisin oleva laivamiehen torppa. Sattmarkista löytyy myös puoti sekä pienvenesatama. Ympäristössä on lisäksi vaellusreittejä ja luontopolkuja. Lähellä Sattmarkia Saariston rengastien varrella sijaitsee Lenholmin luonnonsuojelualue, joka koostuu niin perinnemaisemista, lehdoista, kangasmetsistä, kallioista, fladasta kuin rantaniityistä.

Nauvosta löytyvät esimerkiksi Pyhälle Olaville omistettu keskiaikainen kivikirkko sekä kaunis Seilin saari, joka toimi aikoinaan spitaalipotilaiden ja mielisairaiden sairaalasaarena. Nykyisin saaressa toimii Saaristomeren tutkimuslaitos. Nauvon satamasta puolestaan löytyvät monipuoliset palvelut kahviloista ja ravintoloista pikkuputiikkeihin. Korppoosta löytyvät puolestaan Suomen vanhin majakkasaari Utö, 1300-luvun lopulla rakennettu Korppoon harmaakivikirkko, Carlo Bassin 1800-luvulla suunnittelema Korppoon kartano Korpo Gård, Jurmon ja Aspön kappelit sekä kotiseutumuseo. Tapahtumista mainittavia ovat muiden muassa Paraisten urkupäivät, Nagu Rock, Nauvon kamarimusiikkipäivät, Korpo Sea jazz leikkimielinen Saaristomarssi sekä koko saaristossa vietettävä Muinaistulien yö.

KEMIÖNSAARI

Kemiönsaaren kunta koostuu noin 2500 saaresta. Saarista noin 30 on asuttuja ympäri vuoden. Itse Kemiönsaari on Suomen suurin saari. Asukkaita kunnassa on alle 7 200. Vuonna 2009 Kemiö, Dragsfjärd ja Västanfjärd yhdistyivät Kemiönsaaren kunnaksi. Saarelle pääsee joko kahden eri sillan tai lossin kautta. Kemiönsaaren etelä- ja länsipuolella on paljon pieniä saaria ja salmia. Pohjois- ja itäpuolella löytyy suojaisia ja pitkiä salmia.

Alueen luonto on monipuolinen vaihdellen rehevästä sisäsaaristosta, metsistä ja niityistä karuihin kallioluotoihin. Saaristomeren kansallispuisto ulottuu Kemiönsaaren kunnan etelä- ja lounaisosiin. Kasnäsin saarella sijaitsee Metsähallituksen ylläpitämä Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka, joka tutustuttaa vierailijoitaan Saaristomeren kansallispuistoon sekä saariston luontoon vedenpinnan ylä- ja alapuolelta. Kemiönsaaren luontoon voi tutustua useiden luontopolkujen avulla. Alueelta löytyy myös useita pyöräilyreittejä. Melonta- ja kalastusmahdollisuudet ovat hyvät. Kemiönsaari on veneilijöiden suosiossa. Veneilijät voivat tutustua alueeseen vierasvenesatamien lisäksi monien luonnonsatamien kautta.

Kemiönsaaren alueella on pitkä ja rikas historia. Saariston kulttuurimaisemaa ovat muovanneet perinteiset elinkeinot ja monissa saariryhmissä on ollut asutusta jo keskiajalla. Alueella on ollut ihmistoimintaa kuitenkin jo viikinkiaikana, sillä Hiittisten ja Rosalan saaria erottavan salmen rannoilla oli 800–1000-luvuilla satama ja kauppapaikka. Seutukunnasta Dragsfjärd kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen Saaristomeren kulttuurimaisemaan. Yksi mainittu kohde on Högsåra, joka edustaa hyvin Saaristomeren perinteisiä kyliä. Seudulla on myös lukuisia muita merkittäviä kulttuuriympäristöjä, joista suosittuja vierailukohteita ovat muiden muassa Taalintehtaan ja Björkbodan ruukkimiljööt sekä Bengtskärin majakkasaari. Rosalan Viikinkikeskuksessa voi tutustua saariston viikinkiaikaiseen historiaan. Kiinnostava kohde on myös Suomen ruotsinkielisen rannikkoseudun talonpoikaista rakennusperinnettä ja asumiskulttuuria esittelevä Sagalundin kotiseutumuseo, joka on yksi maan vanhimmista kotiseutumuseoista, sekä  Söderlångvikin kartanotila, joka toimi aikoinaan liikemies ja taidemesenaatti Amos Andersonin (1878-1961) kesäresidenssinä, on nykyään elävä kokonaisuus taide- ja henkilöhistoriallisine museoineen, ravintoloineen sekä koko maan mittakaavassa suurine omenaviljelyksineen. Suosittuja kesätapahtumia ovat pitkät perinteet omaavat Kemiönsaaren musiikkijuhlat ja Taalintehtaan historiallisessa ruukkimiljöössä järjestettävä Baltic Jazz –festivaali.

Baltic Jazz

Kemiönsaaren kunta

Luckan Kimito

Kemiönsaaren musiikkijuhlat

Korpo gård

Korpo Sea Jazz

Korppoon vierasvenesatama

LallaVinde yhteisökahvila Kemiössä

Saaristomeren kansallispuisto

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka

Nauvon vierasvenesatama

Paraisten kaupunki

ProNauvo

Rosalan Viikinkikeskus

Turun saaristo

Sagalundin museo

Sattmarkin tupa

Scandinavian Islands

Saaristokeskus Korpoström

Saaristomeren biosfäärialue

Söderlångvikin Kartano

Turku Touring

Uto

turunmaa