yltunniste

 

LISÄTIETOJA: maakuntajohtaja Juho Savo, puh. 0400 485 333

ESIINTYVÄ TAITEILIJA MICHAEL MONROE PALKITTIIN LIITON AURORA-MITALILLA

Suomalainen rock-musiikko ja turkulaisuuden positiivinen keulakuva Michael Monroe (oikealta nimeltään Matti Fagerholm, s. 1962, Helsinki) palkittiin tämän vuoden Aurora-mitalilla. Varsinais-Suomen liitto on myöntänyt Aurora-mitaleita vuodesta 1977 tunnustuksena maakunnan hyväksi tieteen, taiteen tai muun kulttuurityön alalla toimineelle henkilölle tai yhteisölle.

Michael Monroe tunnetaan erityisesti Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana.

Ensimmäisen oman bändinsä hän perusti yhdeksänvuotiaana vuonna 1971. Kahdeksan vuotta myöhemmin syntyi Hanoi Rocks, mestareinaan Andy McCoy ja Michael Monroe. Hanoi Rocks toimi vuosina 1979–1985 ja vuodesta 2001 kevääseen 2009. 1980-luvulla Hanoi Rocks oli kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye. Maailmanlaajuista mainetta niittänyt yhtyettä pidetään edelleen yhtenä rockin suunnannäyttäjistä.

- Unelmien täyttymys on se, kun voi tehdä mitä eniten diggaa, ja tulee sillä toimeen, Monroe toteaa.

Hanoi Rocksin jälkeen Michael Monroe on luonut menestyksekästä kansainvälistä soolouraa. Monroe muutti Turkuun 1990-luvun lopulla asuttuaan vuosikymmeniä New Yorkissa. Michael Monroen kaltainen rohkea lavaesiintyjä oli ja on jatkossakin tähtivalmentaja mm. suuren suosion saaneessa Voice of Finlandissa, joka kuvataan Turun Logomossa. Sensory Overdrive on Michael Monroen useasti palkittu albumi vuodelta 2011.

Monroe kehuu Turkua ja kaunista jokirantaa, Logomoa, jota kannattaa hänen mielestään edelleen kehittää, sekä positiivisia turkulaisia.

- Olen asunut monessa suuressa kaupungissa, mutta Turkua mainostan mieluiten. Täältä en aio lähteä minnekään, Michael Monroe hymyilee.

MAAKUNNAN TILA -KATSAUS: SALON SEUDUN VÄKILUKU LASKEE HISTORIALLISEN VOIMAKKAASTI

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Mervi Kylmälä p. 02 210 0949

Varsinais-Suomen liitto on valmistanut katsauksen maakunnan tilasta. Se sisältää keskeiset kehitystrendit väestöstä ja työllisyydestä.

Työttömyys kasvaa Varsinais-Suomessa. Nykyisillä äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) alueilla eli Salossa ja Kemiön-saarella työttömyyden kasvu on erityisen nopeaa. Myös entisellä ÄRM-alueella Vakka-Suomessa työttömyys on nousussa, mutta odotukset ensi vuodelle ovat hyvät. Vuoden 2008 jälkeen Vakka-Suomi ei ole ollut enää maakunnan heikoimmin pärjäävien alueita. Varsinais-Suomessa on siis onnistuneita kokemuksia ÄRM-hallinnasta!

Loimaan seudulla tilanne on vakaimmalla pohjalla. Myös Turun seutu on selvinnyt pahimmasta selättämällä meriteolli-suuden taantuman. Nuorisotyöttömyys kasvaa nuorisovaltaisilla alueilla ja pitkäaikaistyöttömyys erityisesti Salon seudulla.

Taloussuhdanne näkyy myös kuntien väestökehityksessä. Salon seudun väkiluku on historiallisen voimakkaassa laskussa. Muuttoliike Turusta ympäristökuntiin vähentynyt, minkä seurauksena Turku kasvaa voimakkaasti. Varsinais-Suomi kasvaa maahanmuuton voimalla: puolet kasvusta on peräisin maahanmuutosta.

MAAKUNTAVALTUUSTO HYVÄKSYI LIITON TALOUSARVION 2013 JA TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätietoja: hallintojohtaja Markku Roto 040 761 5509

Maakuntavaltuusto hyväksyi liiton talousarvion 2013 ja taloussuunnitelman 2013 – 2015 siten, että talousarviossa jäsenkuntien maksuosuudet ovat 3,79 miljoonaa euroa, joka euromäärä on 2,5 % korkeampi kuin talousarvion 2012 tuloarvio.

 

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mauri Kontun puhe

alatunniste