Ensimmäistä kertaa julkaistu katsaus kokoaa ajankohtaista tietoa, toimijoita sekä pyöräilyn eteen tehtävää työtä. Katsauksessa ovat Turun lisäksi mukana Kaarina, Lieto, Naantali ja Raisio.

Turun kaupunkiseudun asukkaista 96 % suhtautuu tutkimuksen mukaan myönteisesti pyöräilyn edistämiseen, mutta korkeista pyöräilytilastoista huolimatta jopa puolet 1–3 kilometrin mittaisista matkoista tehdään autolla. Pyöräilykatsauksella halutaan tehdä näkyväksi kestävän liikkumisen edistämistyötä. Katsauksen on koonnut Valonia yhdessä Varsinais-Suomen liiton, kuntien sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa osana Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2018 -hanketta.

”Pyöräilykatsaus on uudenlainen pyöräilyn markkinoinnin muoto. Katsaus on suunnattu seudun asukkaille, mutta myös päättäjille ja kunnille. Kestävän liikkumisen edistäminen kaupunkiseudulla on ensisijaisen tärkeää ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi: valtakunnallinen tavoite on, että liikenteen päästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä”, kertoo Varsinais-Suomen liiton erikoissuunnittelija Mari Sinn.

Pyöräily houkuttelevaksi yhä useammalle: matkaketjut ja kaupunkifillarit helpottavat arkiliikkumista

Pyöräilyolosuhteita on parannettu lähivuosina niin Turussa kuin lähikunnissa. Keväällä 2019 aloitettavat parantamistyöt Uudenmaantiellä Turun Vasaramäestä Kaarinan Piikkiöön tuovat lisää parannuksia etenkin työmatkaliikkujille.

”Uudenmaantiellä tehdään monenlaisia parannustoimenpiteitä: jalankulku- ja pyöräilyväyliä levennetään, tien päällysteitä uusitaan ja alikulkujen näkyvyyttä parannetaan. Valoristeyksiin tehdään odotuskaiteita pyöräilijöille ja paljon muuta. Parannukset viimeistellään uuden tieliikennelain mukaisella pyöräilyn viitoituksella”, kertoo Piritta Keto Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Toimivat matkaketjut ja liityntäpysäköinti parantavat pyöräilyn houkuttelevuutta. 91 % pitää tärkeänä, että pyöräilyreittien jatkuvuutta parannetaan Turun kaupunkiseudulla. Myös kaupunkipyöräjärjestelmä helpottaa pyöräilyn valitsemista esimerkiksi työmatkoilla sekä päivän aikana tehtävillä työasiamatkoilla. Viime vuonna lanseeratuilla Föli-fillareilla taitetaan kuukaudessa keskimäärin 28 000 matkaa.

”Pyöräilyn lisääntyminen hyödyttää niin terveyttä, ilmastoa kuin pyöräilijän kukkaroakin. Jotta pyöräilyn hyviä vaikutuksia voitaisiin lisätä, pitää pyöräilyn olla houkuttelevaa yhä useammalle. Tätä varten tarvitaan lisää pyöräilymyönteisiä päätöksiä”, toteaa Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen

Valtakunnallinen pyöräilyviikko kannustaa pyörämatkailuun

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään satojen tapahtumien ja muiden pyöräilyaktiviteettien vauhdittamana 4.–12.5.2019. Vuoden pääteemana on pyörämatkailu oman kunnan ja lähialueen pyörämatkailukohteisiin ja -mahdollisuuksiin painottuen.

”Turun seutu tarjoaa paljon hienoja polkupyörällä saavutettavia retkikohteita niin asukkaille kuin matkailijoillekin: polkumatkan päässä on tarjolla luonnonrauhaa ja kulttuurihistoriaa. Yhdessä pyöräileminen on elämys myös lapsiperheille”, jatkaa Mari Sinn

Pyöräilykatsaus on luettavissa sähköisesti osoitteessa kulje.fi/pyorailykatsaus2019.


Katsausta on painettu rajallinen määrä ja ne ovat jaossa maksutta 7.5. alkaen. Kuntakohtaiset jakopaikat löytyvät oheisen linkin takaa.

 

Lisätiedot

kulje.fi/pyorailykatsaus2019

Mari Sinn
erikoissuunnittelija, Varsinais-Suomen liitto
045 807 8969 | Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.kulje.fi      
 

Marja Tommola
kestävän liikkumisen asiantuntija, VALONIA
040 832 8515 | Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.valonia.fi