Liikenteen kumppanuusfoorumi

Kuva: Miriam Sewón

Suomi on sitoutunut vähentämään liikenteen kasvihuonepäästöjä puolella vuoteen 2030 mennessä. Jotta tavoitteeseen päästään, tulee liikkumisessa tapahtua merkittävä murros kymmenessä vuodessa. Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa on käynnistynyt liikennejärjestelmäsuunnitelmien päivitystyö, johon ilmastotavoitteet tulevat vaikuttamaan entistä vahvemmin. Lisäksi päivitystyöhön ja sen jälkeiseen jatkuvaan liikennejärjestelmätyöhön halutaan osallistaa aiempaa laajemmin eri sektoreiden asiantuntemusta.

”Läheskään kaikkia liikkumista koskevia päätöksiä ei tehdä teknisen toimen alla, vaan esimerkiksi kouluverkolla ja maankäytön ratkaisuilla on pitkäkestoisia vaikutuksia asukkaiden mahdollisuuksiin liikkua kestävästi, terveellisesti ja turvallisesti”, kertoo erikoissuunnittelija Mari Sinn Varsinais-Suomen liitosta.

Liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitystyö käynnistettiin perjantaina 24.5.2019, kun Varsinais-Suomen kuntien johtoa ja asiantuntijoita eri sektoreilta kokoontui keskustelemaan maakunnan liikenteen tulevaisuudesta Varsinais-Suomen liiton ja HEAT-hankkeen yhteiseen tilaisuuteen.

”Maakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa laadittaessa on tärkeää suosia kestäviä liikennemuotoja päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Liikennettä tulisi suunnitella toimivan raideliikenteen, kuten nopeiden kaukojunayhteyksien, lähijunien ja ratikan varaan. Myös seudullisen pyörätieverkon kehittäminen on tärkeää. Satamat ja niiden logistiikka ovat myös olennaisessa asemassa tulevaisuuden liikenneratkaisuissa. Huomioitavia näkökulmia on paljon ja siksi tarvitsemmekin laaja-alaisen joukon liikenneteeman äärelle,” kommentoi tilaisuuden paneeliin osallistunut Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jukka Vornanen.

Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden keskustella siitä, millaista tulevaisuuden liikennettä Varsinais-Suomessa halutaan rakentaa. Erilaisten tavoitteiden tunnistamisen lisäksi pohdittiin konkreettisia keinoja, joita eri toimijoilla on liikenteen kehittämiseksi. Keskustelua käytiin muun muassa ryhmissä työskennellen. Osallistujat pitivät yleisesti tärkeänä rohkeutta toteuttaa sekä pieniä että suuria toimenpiteitä – niitä kaikkia tarvitaan.  Keskustelu ja yhteistyö nähtiin ratkaisevana niin tulevaisuuden liikennettä koskevien tavoitteiden yhteensovittamisen kuin toimenpiteiden toteuttamisen onnistumisen kannalta.

”Liikennesuunnittelun taustalla on erittäin paljon ja erittäin moninaisesti tavoitteita, joita kannattavat lähes kaikki. Kukapa esimerkiksi haluaisi tinkiä koululaisten turvallisesta koulureitistä? Haasteena on kuitenkin, miten yhteensovittaa nämä moninaiset tavoitteet, sillä joissain määrin tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi raskaan liikenteen kuljetusten sujuvoittaminen parantaa samalla myös henkilöautoilun sujuvuutta – mikä puolestaan heikentää ilmastopoliittisiin tavoitteisiin vastaamista ja kilpailukykyisen joukkoliikenteen kehittämistä”, kuvailee erikoissuunnittelija Mari Sinn.

Liikennejärjestelmäsuunnitelmat pyritään laatimaan mahdollisimman laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien kesken tulevan vuoden aikana. Elinkeinoelämän edustajia haastatellaan, kuntien päättäjiä osallistetaan, teknistä aineistoa kansankielistetään ja prosessista tiedotetaan kulje.fi -sivustolla sekä Varsinais-Suomen liiton nettisivuilla kuin lähettämällä tiedotteita eri median edustajille. Tavoitteena on luoda yhteinen suunnitelma, johon kaikki sitoutuvat jo tavoitteista lähtien.

Liikennejärjestelmäsuunnitelman päivityksessä huomioidaan viime vuonna laadittu nykyisten suunnitelmien arviointi.

 

Lisätietoja:

Mari Sinn

erikoissuunnittelija, Varsinais-Suomen liitto

045 807 8969 | mari.sinn (a) varsinais.suomi.fi