Aurora 2021 a

Kuva: Katri Koivisto. Kuvassa vas. maakuntahallituksen pj. Ilkka Kanerva, museonjohtaja Sami Louekari sekä maatalousmuseosäätiön hallituksen pj. Olavi Ala-Nissilä.

 

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on myöntänyt vuoden 2021 Aurora-mitalin Suomen maatalousmuseo Sarkaan, Loimaalle. Valinta tehtiin maakunnan asukkailta ja toimijoilta saatujen ehdotusten perusteella. Sarka tuo esiin maataloutta, maaseutua ja suomalaista ruoantuotantoa monipuolisesti. Museon merkitys suomalaisessa ja kansainvälisessä museokentässä on tunnustettu ja vahva. Sen lisäksi museolla on huomattava vaikutus suomalaisen maatalousalan tutkimukseen ja tiedonvälittämiseen.

 

Museon perusnäyttely kokoaa suomalaisen maatalouden historian ja esittelee oman aikansa innovaatioita: työkaluja ja koneita sekä työtapoja. Erikoisnäyttelyissään museo tuo esiin vaihtuvia, ajankohtaisia aiheita, joista viimeisimpänä mm. ilmastonmuutos ja sen näkyminen kuluttajan lautasella. Lisäksi Sarassa huomionarvoista on erityisen laaja maatalouskonenäyttely sekä Ruokamuseo, joka johdattaa suomalaisen ruuan ja ruokaperinteen äärelle. Sarka uudistuu ja kehittää toimintaansa koko ajan.

-Haluamme palvella yleisöjämme monipuolisemmin ja kehitämme digitaalisia palvelujamme, kuten näyttelyitä verkossa, virtuaaliopastuksia ja laajemminkin tarjontaamme verkkoympäristöissä. Olemme myös käynnistäneet kolmannen perusnäyttelymme, konenäyttelyn uudistamisen. Uusi näyttelykäsikirjoitus valmistuu syksyyn mennessä, ja sen jälkeen alkaa rahoituksen hankinta. Perusnäyttelyn kokonaisvaltainen uudistus on mittava projekti, joka edellyttää erillistä rahoitusta, kertoo museonjohtaja Sami Louekari museon tulevista suunnitelmista.

Erityismaininnan Sarka ansaitsee siitä, miten museon yleisötyössä on huolehdittu osallisuudesta. Se järjestää runsaasti tapahtumia, jotka luovat yhteisöllisyyttä ja houkuttelevat museolle myös sellaisia kävijöitä, jotka eivät välttämättä muuten vieraile museoissa. Perinteisten taitojen ylläpito ja vanhojen maatalouskoneiden ja työtapojen esittely sekä maaseudun vuodenkierron perinteen tutuksi tekeminen tavoittavat laajalti ihmisiä. Sarka on tehnyt vaikuttavaa työtä myös Loimaan paikallishistorian, kylien ja identiteetin vaalinnassa.

- Teette niin monimuotoisesti ja luovasti työtänne, että on kunnia ojentaa mitali teille, totesi maakuntahallituksen pj. Ilkka Kanerva mitalin luovutustilaisuudessa.

Maatalousmuseosäätiön hallituksen pj. Olavi Ala-Nissilä oli samoilla linjoilla:

- Suomen historia on maaseudun ja maatalouden historiaa. 50 vuotta on tehty työtä maatalousmuseon puolesta Loimaalla, hienoa, että pitkä työ, jota edelleen tehdään, mm. aktiivit mukana pärekattotalkoissa, kantaa hedelmää.

Yleisöehdotuksissa Sarka sai useamman maininnan siitä, että se tulisi valita Aurora-mitalin saajaksi. Sarka on yleisön mielestä hieno esimerkki siitä, miten museo ei ole vain historiaa, vaan aktiivinen kulttuuritoimija ja ajatustenherättäjä, joka laittaa kävijänsä miettimään näkemyksiään niin suomalaisesta ruoantuotannosta kuin omasta ruokasuhteestaan. Erityisesti yleisöltä kiitosta sai museon henkilökunta. Heitä on helppo lähestyä, he ovat ammattitaitoisia ja valmiina laittamaan itsensä likoon: milloin jänispuvussa opastaen tai museon talvitapahtumassa nurmikolla hiihtäen, kun lunta ei ole ollut.

-Olemme hyvin otettuja tunnustuksesta. Tuntuu hyvältä, että tekemäämme työtä arvostetaan. Olemme yleisöjämme varten ja yleisön kiitokset ovat parasta kiitosta. Voin olla ylpeä ammattitaitoisesta henkilökunnastamme, kiittelee museonjohtaja Louekari.

 Aurora 2021 c

Kuva: Katri Koivisto. Vas.Sami Louekari, Olavi Ala-NIssilä, Ilkka Kanerva, Janne Virtanen, Kari Häkämies ja Elina Kanerva.

 

Aurora-mitali

Varsinais-Suomen liitto jakaa vuosittain Aurora-mitalin Varsinais-Suomen hyväksi tieteen, taiteen tai muun kulttuurityön alalla ansiokkaasti toimineelle henkilölle tai yhteisölle. Mitali voidaan myöntää myös Varsinais-Suomesta lähtöisin olevalle, valtakunnalliseen kulttuurityöhön merkittävällä tavalla osallistuneelle henkilölle.

Nyt jaettu mitali on järjestyksessään 97. Ehdotuksia Aurora-mitalin saajaksi perusteluineen kerättiin maakunnan toimijoilta ja asukkailta verkkolomakkeen kautta. Lisäksi Varsinais-Suomen liiton kulttuuritoimikunnalla oli mahdollisuus ehdottaa mitalin saajaa. Ehdotuksia saatiin yhteensä 36 kpl. Maakuntahallitus valitsi maaliskuun kokouksessaan mitalin saajan ehdotusten joukosta.

 

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Katri Koivisto, p. 0400 251 771