KUMPPANUUSSTRATEGIAN TÄRKEIN TOIMENPIDE ON YHTEISTYÖ

Kirjoittanut  torstai, 11 toukokuu 2017 08:45

Kun maakunnalle kolme vuotta sitten kirjoitettiin strategiaa, puhuttiin hyvästä pöhinästä. Silloin tavoiteltiin aallon harjaa ja visioitiin uudenlainen maakunnan strategia. Syntyi Kumppanuusstrategia, joka otettiin hyvin ja innostuneesti vastaan. Sen jälkeen kumppanuusajattelulle harjaantuneet korvat ja silmät ovat bonganneet kumppanuudella höystetyn yhteistyön tärkeyttä elinvoimaisuuden ehtona puheista ja viestimistä yhä enenevässä määrin.

Kolme vuotta sitten luotiin malli, jota eräs asiaan perehtynyt henkilö kuvasi joukkoälyalustaksi. Tuli hieno fiilis! Se antoi ajattelemisen aihetta ja nosti rimaa toiminnan edelleen kehittämiselle. Keskeistä on, että tieto kulkee ja oikeat tahot kohtaavat. Tämä on elinvoimaisuuden ja uusien innovatiivisten ratkaisumallien lähtökohta ja edellytys. Verkostoitumisen merkitys on tunnistettu jo pitkään, mutta kumppanuusstrategia nosti yhteistyön julkisen toimijan edistettäväksi, tärkeäksi päätoimenpiteeksi.

Strategian päivityksen alkumetreillä valmisteluryhmien edustajat keskustelivat siitä, miten strategian toimenpiteet ovat toteutuneet ja ennen kaikkea, kuka on vastuussa toimenpiteiden toteutumisesta? Hyvä kysymys on millaisia ovat maakunnan strategian toimenpiteet? Mitkä ovat keskeisimmät kysymykset, joihin haemme maakunnan sateenvarjon alla vastauksia?

Kuulin kerran, että strateginen johtaminen on puhetta, puhetta, puhetta. Puheen tarkoitus on välittää viestiä eteenpäin niistä asioista, joiden täytyy toteutua, jotta strateginen tavoite etenee - juurruttaa strateginen tahtotila osaksi toimintaa ja ajattelua. Strategian toteuttamista voitaneen verrata tähän. Maakunnan tahtotilasta puhuttaessa on tärkeä ymmärtää, että toteuttajia ovat kaikki maakunnan toimijat. Yhteistyöverkostojen rakentaminen ja keskeisten toimijoiden tunnistaminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja konkreettisten tiekarttojen laadintaa - ja kohtaamisia.

Maakunnassa on järjestetty runsaasti kumppanuusfoorumin periaatteella kohtaamisia ja paljon on jo puhuttu, puhuttu, puhuttu. Yksi puheenvuoro on jäänyt erityisesti mieleeni. Koolla olivat elinkeinoelämän edustajat ja kehittäjät ja puhuja korosti miten tärkeää on tunnistaa hyvät kumppanit ja kääriä hihat ylös. Tästä juuri strategian toteuttamisessa on kysymys.

Strategian päivitystä laaditaan nyt tilanteessa, jossa maakuntauudistus muokkaa rakenteita. Kumppanuusstrategian arvopohja ja yhdessä tekemisen viesti on varmasti vielä ajankohtaisempi nyt kuin kolme vuotta sitten.

Luettu 1050 kertaa
Arvostele tätä artikkelia
(3 ääntä)

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.