KIERTOTALOUTTA KIVIAINESHUOLTOON Nostettu

Kirjoittanut  tiistai, 24 syyskuu 2019 15:51

Suomessa käytetään Infra ry:n mukaan noin rekkalastillinen kiviaineksia jokaista tämän blogin lukijaa ja muutakin suomalaista kohden vuosittain. Jos kaikki suomalaisten vuosittain kuluttamat kiviainekset asetettaisiin yhteen rekkajonoon, ulottuisi se Turusta Utsjoelle ja takaisin yli kolmekymmentä kertaa. Erilaiset maa-ainekset ovatkin selvästi suurin luokka Suomen raaka-aineiden kokonaiskulutuksesta muodostaen siitä yli puolet.

On selvää, että näin suurten määrien kuljettaminen, jalostaminen ja käyttö aiheuttaa suuren määrän kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristöhaittoja, kuten melua ja pienhiukkaspäästöjä. Lisäksi kiviaineshuollosta aiheutuu suuria taloudellisia kustannuksia. Rakentaminen ja siten myös kiviainesten käyttöön liittyvät paikalliset haitat kohdistuvat usein jo valmiiksi taajaan asutuille alueille, joilla haitoista kärsiviä on paljon. Kiviainekset ovat myös uusiutumaton luonnonvara, jonka ottamisella on merkittäviä ympäristö- ja maisemavaikutuksia.

Maarakentamisen yhteydessä syntyy myös merkittävä määrä ylijäämämaita, kun teknisiltä ominaisuuksiltaan heikkolaatuinen maa kaivetaan pois laadukkaamman kiviaineksen tieltä. Myös näiden maa-ainesten kuljettamisesta ja loppusijoittamisesta aiheutuu ympäristövaikutuksia ja kustannuksia.

Suomi tavoittelee hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, Turun kaupunki vieläkin kunnianhimoisemmin vuoteen 2029 mennessä. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii toimia yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, eikä kiviaineshuolto ole poikkeus. On tärkeää, että suunnittelemme maankäyttöä ja rakenteita niin, että toteutetuilla alueilla voidaan toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulee suunnittelussa kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen, millaisia vaikutuksia itse toteutusvaiheella on, ja miten niihin voidaan vaikuttaa. On arvioitu, että jopa 90 prosenttiin maarakentamisen ympäristöhaitoista ja kustannuksista sitoudutaan jo suunnittelun eri vaiheissa.

Kiviaineshuollon tuomiseksi kiertotalouden piiriin on tiedossa paljon erilaisia keinoja. Ottamalla käyttöön neitseellisiä kiviaineksia korvaavia uusiomateriaaleja, hyödyntämällä rakentamisen yhteydessä syntyviä kiviaineksia ja ylijäämämaita niiden syntypaikkojen lähellä, etsimällä synergioita eri hankkeiden maamassavirtojen välillä ja suunnittelemalla maarakennuskohteet resurssitehokkaiksi voidaan merkittävästi vähentää maarakentamisen ympäristövaikutuksia ja saavuttaa mittavia taloudellisia säästöjä.

Varsinais-Suomen liitto on koordinoinut alueellista hanketyötä kiviaineshuollon haittojen vähentämiseksi jo vuodesta 2015 alkaen. Tavoitteena on ollut viedä tietoa ja resursseja maarakentamisen parempien käytänteiden käyttöönottamiseksi eri toimijoille. Vuosina 2015-2018 toteutetun alueellisen hankkeen toimista löydät tietoja hankkeen loppuraportista.

Vuoden 2018 syksystä alkaen kiviaineshuollon käytänteitä on kehitetty entistä laajemmassa yhteistyössä osana 6Aika: CircVol – Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa -hanketta. Suomen suurimmilla kaupunkiseuduilla operoivan hankkeen laajamittaisista toimista löydät tietoa hankkeen kotisivuilta. Varsinais-Suomessa on ehditty järjestää jo useita koulutustilaisuuksia, selvittää paikkatietotarkastelun avulla kiviaineshuollon mahdollisia tukialueita, ja julkaista päivitettyä tietoa maakunnassa syntyvistä maarakentamisen uusiomateriaaleista. Työ CircVol-hankkeessa jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka.

Luettu 356 kertaa Viimeksi muutettu tiistai, 24 syyskuu 2019 16:20
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Arttu Koskinen

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.