DIGITUKI VARSINAIS-SUOMESSA ETENEE KEHITTÄEN

Kirjoittanut  torstai, 25 kesäkuu 2020 10:09

Digituki Varsinais-Suomessa -hankkeen toiminta on rullannut normaalin tahdin mukaisesti poikkeuksellisesta keväästä huolimatta. Kevät toi mukanaan laajemmissa määrin etätyön ja monipuoliset digitaaliset työskentelytavat. On hienoa nähdä, että verkosto on ollut aktiivisesti mukana ja olemme saaneet edistettyä verkostojen toimintaa Teams-kokousten avulla.

Digituen verkosto

Yksi hankkeen tavoite on ollut muodostaa Varsinais-Suomen alueellinen digituen verkosto. Päätimme lähestyä verkostomallia seutukunnallisesta näkökulmasta, sillä tapaamisten järjestäminen ja verkoston toiminnan edistäminen onnistuu mielestämme paremmin pienemmissä ryhmissä.

Koko Varsinais-Suomen digitukiverkosto muodostuu viidestä seutukunnallisesta verkostoryhmästä (Loimaan seutu, Turunmaa, Turun seutu, Salon seutu ja Vakka-Suomi), joiden kesken järjestämme verkostotapaamisia. Kevään ja alkukesän aikana tapaamiset on pidetty Teams-kokouksina.

Halusimme, että seutukunnat saavat mahdollisuuden itse määritellä, millainen verkoston toimintamalli on juuri heille parhain. Toimivimmat mallit on sovittu yhdessä seutukuntien kanssa. Selkeät toimintamallit kirkastavat seutukuntien toimintaa ja silloin myös digituesta viestiminen tuen tarvitsijoille on helpompaa.

Verkostojen kehittäminen

Me haluamme tukea verkoston ja seutukuntien toimintaa, joka edistää ja edesauttaa digituen alueellisen koordinaation jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Tämän vuoksi haluamme edistää seutukuntia myös kehittämistoimenpiteen avulla.

Loppukeväästä aloitimme seutukunnissa kartoituksen, jonka avulla selvitimme, minkälaisen kehittämistoimenpiteen voisimme kussakin seutukunnassa toteuttaa. Toimenpide-ehdotuksina olivat palvelumuotoilu, yhteinen viestintäponnistus tai tapahtuma.

Tällä hetkellä jo muutamaan seutukuntaan on valittu kehittämistoimenpiteet, joita lähdetään viemään eteenpäin. Yhteistä suunnittelua toimenpiteiden osalta jatketaan seutukuntien kanssa kesän jälkeen. Valitut toimenpiteet toteutetaan syksyn aikana. Tällä hetkellä suurta suosiota ovat saaneet palvelumuotoilu ja tapahtuma. Tapahtumat ovat suunnattu tuen tarvitsijoille ja tuen tarjoajille. Tämä edistää digituen tunnettuutta ja saatavuutta.

Yhdessä sovittu toimintamalli, yhteinen tekeminen, tapaamiset ja kehittämistoiminnot luovat pohjaa pysyvämmälle toiminnalle ja se auttaa myös digituen saatavuuden ja tarjonnan kehittämisessä.

DIGITUKI logo

 

Luettu 1468 kertaa Viimeksi muutettu torstai, 25 kesäkuu 2020 10:39
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.