Tulosta tämä sivu

HUHUU HANKETOIMIJAT - MOMENTUM HYVIEN JA INNOVATIIVISTEN HANKKEIDEN RAHOITUKSELLE ON NYT!

Kirjoittanut  tiistai, 09 helmikuu 2021 12:55

Vuosi 2020 oli monessa mielessä poikkeuksellinen vuosi aluekehityksessä. Se oli viimeinen EU:n ohjelmakauden 20214-2020 vuosista. Viime vuonna uuden ohjelmakauden 2021-2027 ohjelmarahoitusasiakirjojen laadinta oli täydessä vauhdissa ja rahoituksen jakamisesta alueittain käytiin kiivasta keskustelua. Lopputulosta emme rahoituksen alueellisesta jakautumisesta tätä kirjoittaessa vielä lopullisesti tiedä. Asia selvinnee kevään 2021 aikana.

Olemme Varsinais-Suomessa jo vuosia manailleet ja kiroilleet maakunnan kokoon ja tarpeisiin nähden suhteettoman pientä rakennerahastovarojen pottia. Leijonan osa kehittämisvaroista on mennyt Itä- ja Pohjois-Suomeen. Siihen on ollut monia historiallisia syitä alkaen Suomen liittymissopimukseen kirjatuista klausuuleista ja päätyen vahvaan aluepoliittiseen jakomenetelmään. 

Sitten iski Covid-19 ja kansallista ja EU:n rahoitusta olikin yhtäkkiä tarjolla monista eri lähteistä ja monien eri toimenpiteiden rahoittamiseen. Yritysten koronatuista on ollut paljon puhetta ja kaiken kaikkiaan valtakunnassa on näitä yritystukia jaettu jo miljardi.

Koronan negatiivisista vaikutuksista ovat kuitenkin kärsineet muutkin kuin yritykset, niin kunnat kuin kolmas sektori, niin kulttuuri kuin sosiaalipalvelut. Saimme keväällä Varsinais-Suomen liittoon jaettavaksi pienehkön summan ns. AKKE-rahoitusta eli alueiden kestävän kasvun tukemiseksi tarkoitettua rahoitusta. Nopealla ja ketterällä haulla kohdistimme tuen moniin pieniin järjestövetoisiin kokeilu- ja kehittämishankkeisiin, joilla ruohonjuuritasolla koronan negatiivisia vaikutuksia pyrittiin vähentämään.  Myös matkailun alueorganisaatioille suunnattiin erityisrahoitusta kesällä 2020. Nämäkin hankkeet ovat jo käynnissä ja tuloksia niistä odotellaan.

On ymmärrettävää, että tässä eri rahoittajien ja rahoitusinstrumenttien sekavassa verkostossa ei hankkeeseen tukea tarvitseva taho löydä aina sitä oikeaa lähdettä. Säännöt ja reunaehdot voivat tuntua sekavilta ja kaikki tieto ei aina tavoita oikeita toimijoita. Siinä meillä rahoittajien edustajilla on peiliin katsomisen paikka. Pyrimme parantamaan tiedotusta ja ohjaamaan hakijoita käytännön asioissa entistä paremmin.

Emme kuitenkaan millään pysty tavoittamaan kaikkia organisaatioita tai asiantuntijoita henkilökohtaisesti tai ”haistamaan” hyviä rahoituskelpoisia hakemuksia, jos meillä ei niistä ole mitään tietoa. Haastankin nyt kaikki varsinaissuomalaiset organisaatiot pohtimaan erilaisia kehittämisideoita alueen elinvoiman edistämiseksi ja yritysten toimintaympäristön tukemiseksi. Rahoitusta on poikkeuksellisen runsaasti, joskin valitettavan nopealla aikataululla, tarjolla niin EU:n rakennerahastojen (ReactEU) kautta kuin kansallisesti alueiden kestävän kasvun ohjelmasta. Näyttäkää, että Varsinais-Suomesta löytyy innovaatioita, kokeiluhalukkuutta ja kehittämiskykyä! Pyritään sitten löytämään oikea rahoitusmuoto toiminnalle.

Luettu 1552 kertaa Viimeksi muutettu keskiviikko, 10 helmikuu 2021 08:19
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Tarja Nuotio

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Tarja Nuotio

Liittyvät artikkelit