SUOMI JA EU KAKSKYT VUOTTA KIMPASSA

Kirjoittanut  torstai, 07 toukokuu 2015 12:49

Ensimmäiset "EU-suomalaiset" ovat ehtineet aikuisiksi, tuleehan Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tänä vuonna 20 vuotta. Kirjoitin sinä keväänä ylioppilaaksi; onko siitäkin muka 20 vuotta?!

Millaisia ajatuksia Suomen liittyminen Euroopan unioniin herätti tuolloin lukiolaisessa? EU-tiedottajan ei ehkä kannattaisi myöntää, mutta en muista uhranneeni montaakaan ajatusta asialle. Komeiden kiekkoleijonien sinä keväänä ensimmäistä kertaa voittama MM-kulta tuntui tärkeämmältä saavutukselta.

Suomen EU-jäsenyys konkretisoitui minulle vähän myöhemmin tahkotessani maantieteen opinnoissani EU:n NUTS -aluejakoja (Nomenclature des Unités Territoriales Statistiques), tai lähtiessäni Erasmus-ohjelman rahoituksella opiskelijavaihtoon Ranskaan. Vapaa liikkuvuus oli kiva juttu.

Mitä suomalainen sitten EU:sta tänään ajattelee? Enää energiaa ei mene sen pohtimiseen, kannattaisiko jäsen ylipäätään olla. Mutta EU:n tulevaisuus puhuttaa, ja asioiden tilaa onkin syytä kyseenalaistaa ajoittain.

EU-tiedottajan työssäni törmään kuitenkin usein siihen, ettei EU kiinnosta ihmisiä arjen keskellä. Silti EU vaikuttaa myös moniin arjessamme näkyviin seikkoihin esimerkiksi erilaisten säädösten kautta. Kun tavallinen tallaaja meiltä sitten EU:sta kyselee, on aiheena yleensä sosiaaliturva, opiskelu toisessa EU-maassa sekä rahoitusmahdollisuudet.

Europe Direct Varsinais-Suomi kysyi viime syksynä tapahtumissaan, mitä ihmisille tulee mieleen EU:sta ja miten EU näkyy meidän alueellamme. Vastaukset sai kirjoittaa liitutauluseinällemme.

Useimmin tauluun piirtyivät sanat liikkuvuus, rahoitus, turvallisuus, yhteisyys, läheisyysperiaate, euro, byrokratia, paperinpyöritys, hankaluus, Ukraina ja pakotteet, sekä kysymys "oikeasti demokraattinen?"

Ilahduttavaa oli huomata, että vastaajat osasivat mainita myös jotakin konkreettista siitä, miten EU juuri meidän alueellamme näkyy. Vastauksissa mainittiin EU:n osarahoittama Kirjastosilta sekä EU-aiheiset tapahtumat.

Vastaukset ovat linjassa Euroopan komission alkuvuodesta julkaiseman "20 vuotta EU:ssa" -kyselyn kanssa. Tämän mukaan enemmistö suomalaisista pitää itseään eurooppalaisina ja arvostaa EU:n tuomaa liikkumisvapautta ja turvallisuutta, mutta epäilee Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:n päätöksenteossa ja kokee jäsenyyden vaikuttaneen negatiivisesti Suomen talouteen.

Liittomme EU:n kanssa on kuitenkin vielä nuori. Suhteen molemmat osapuolet muuttuvat vanhetessaan. Ehkä kehittymismahdollisuuksia yhä on?

Luettu 2981 kertaa Viimeksi muutettu torstai, 07 toukokuu 2015 16:01
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Kirsi Stjernberg

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.