tiistai, 21 tammikuu 2020 15:47

STRATEGIA ON TYÖKALU

Kirjoittanut  tiistai, 21 tammikuu 2020 15:47

Kun puhe kääntyy sanaan strategia, on pakko myöntää, että olen yksityiselle sektorille kateellinen. Autoja valmistava konserni voi strategiassaan päättää, satsaako se kaiken sähköautoihin, vai pitäytyykö firma edelleen perinteisissä polttomoottoreissa. Juustola voi miettiä, mennäänkö rohkeasti Venäjän markkinoille, vai onko sittenkin järkevämpää pysytellä tutussa ja turvallisessa itäisessä Suomessa. Yksityisesti omistettujen yhtiöiden hallintoelimillä on mahdollisuus tehdä rajuja suunnanmuutoksia niin halutessaan.

Toisin on julkisyhteisöissä. Julkisen palvelun yhteisön tehtävät on lähes aina tavalla tai toisella määrätty laissa. Perusasioita ei voi eduskunnan tahtoa loukkaamatta muuksi muuttaa, vaikka olisi kuinka halua ja se olisi myös veronmaksajan näkökulmasta järkevää.

Se, että julkishallinnon kontrollihenkselit ovat lyhyemmät kuin yksityisellä puolella, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehittymiseen, uusiin painotuksiin ja joidenkin tehtävien karsimiseen ei olisi mahdollisuuksia ollenkaan. Se, joka niin väittää, haluaa yksinkertaisesti olla laiska.

Varsinais-Suomen liitolla ei aikaisemmin ole ollut strategiaa. Toki käytössä on ollut monella tavalla lahjakkaasti kirjoitettu maakuntastrategia, mutta jokapäiväistä työtä ohjaava nuora on puuttunut. Siksi rupesimme käytännön töihin heti, kun edellisen hallituksen maakuntauudistus karahti kiville.

Kuntien taloudet uivat synkissä vesissä. Alijäämää tekevät jopa sellaiset kaupungit, joiden vaurautta olemme tottuneet ihailemaan. Maakunnan liiton kaltaisessa kuntayhtymässä on ymmärrettävä, että meidän pitää olla onnellisia, jos kunnat kykenevät tulevaisuudessa edes nykytasoiseen rahoitukseen. Kun kaikki kuitenkin kallistuu, tehoja tarvitaan lisää.

Strategia on suunnitelma, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Maakuntahallinnossa se on ennen kaikkea liiton hallituksen tahto siitä, mitä viraston halutaan ensisijaisesti tekevän ja mitä jätetään tekemättä. Työantajanäkökulmasta huolimatta strategiaa on valmisteltu koko henkilökunnan toimesta. Jokainen on saanut sanoa sanansa. Huolellisesti tehty strategia ja sen oheisasiakirjat kertovatkin yhteisön jokaiselle työntekijälle, mikä on hänen roolinsa, mitä häneltä edellytetään.

Hyväkin strategia on hyvä, vasta kun se on toteutettu. Strategian muuttuminen käytännön työkaluksi on kiistatta ollut julkisyhteisöjen suuri ongelma. Monella kunnalla on erinomainen, mutta liian teoreettinen strategia, joka on jäänyt johtamistaito-opuksien kanssa homehtumaan samaan kirjahyllyyn.

Jotta emme löytäisi itseämme virastopölyn keskeltä, olemme kirjoittaneet strategiaan selkeät työlistat. Kehitystyötä aiomme tehdä kolmessa eri kokonaisuudessa. Ne ovat 1) Johtamisen ja organisoinnin työryhmä 2) Osaamisen ja työhyvinvoinnin työryhmä 3) Viestintä- ja vaikuttamistyöryhmä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ruveta pitämään uuvuttavia palavereita, vaan jokainen ryhmäpomo jakaa töitä niin, että jokaisella osatehtävällä on vain yksi vastuuvalmistelija.

Uskon, että työstä tulee innostavaa. Jokaisella on mahdollisuus ja jokaisella on velvollisuus. Varsinais-Suomen liitto haluaa ja sen on pakko uudistua. Ja minusta se on yksinomaan hieno juttu.

Maakuntahallitus teki oivan päätöksen hyväksyessään liiton strategian kiitossanoin kokouksessaan 20.01.2020.

Lyhyt videopätkä strategiasta

Tutustu koko strategiaan tarkemmin

 

Julkaistu kategoriassa Blogi