Kirjoittanut  tiistai, 07 syyskuu 2021 13:22

Kulttuuri on kunnan lakisääteinen peruspalvelu. Se on kirjastoja, teattereita, julkisten taideteosten toteuttamista, tapahtumia ja harrastustoimintaa. Kuntien kulttuuritoimintalaki määrittelee tehtävät, joilla kunnan tulee edistää kulttuuria, joko yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Lain toteuttaminen edellyttää moniammatillista osaamista, saavutettavuuden huomioimista, taiteen ammattilaisten toimintaedellytysten tukemista, hankeosaamista ja yhteistyösuhteiden luomista, mutta ennen kaikkea jatkuvaa uusien toimintamuotojen innovointia  ­– yhä vähenevin rahavaroin. Kunnat toteuttavat kulttuuripalveluja yhteistyössä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisten, järjestöjen ja ns. taiteen vapaan kentän kanssa. Taiteen ja kulttuurin ammattilaiset luovat työllään kuntaan viihtyisyyttä, elämyksiä, positiivista mainetta sekä vetovoimaa. Kulttuuri tarjoaa mielekästä vapaa-ajan toimintaa ja luo kotiseutuylpeyttä. Tapahtumat elävöittävät kuntaa ja kyliä sekä yhdistävät tapahtumiin osallistuvia eri-ikäisiä kuntalaisia.

Kulttuuri on myös hyvinvointityötä. Kulttuuritoimintaan osallistumisella on todettuja positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Kulttuuriammattilaiset tekevät tänä päivänä yhteistyötä niin järjestöjen, seurakuntien, kotihoidon, kotoutumis- ja työllisyyspalveluiden kuin sosiaalityönkin kanssa. Puhutaan kulttuurihyvinvointityöstä, jossa yhdistyvät kunnan tehtävät edistää asukkaidensa hyvinvointia sekä järjestää kulttuuritoimintaa.

Keväällä 2021 kokosimme Varsinais-Suomen kulttuurihyvinvoinnin työryhmässä listaa siitä, mitä kulttuuri kunnissa meidän maakunnassamme tarkoittaa. Vaikka yleisen kulttuuritoimen resurssit Varsinais-Suomen kunnissa ovat maan keskiarvoon verraten varsin vähäiset (TEAviisari 2019), on alueella kehitetty aktiivisesti kulttuuripalveluita niin päiväkodeille, kouluille kuin kehitysvammaisten tai vanhusten palveluasumiseen. Taidetyöpajat, esitykset, kirjojen ääneen luku, Matkalaukkumuseo ja videostriimit vievät kulttuuria niille, jotka eivät pääse kulttuuritiloihin. Verkkoluennot, OmaKirjasto.fi-palvelu ja kirjastosta kotiin toimitettavat kirjakassit tuovat kulttuurin lähelle ihmistä.

Turussa Kimmoke-rannekkeella tuetaan taloudellisesti haastavassa asemassa olevien kaupunkilaisten mahdollisuuksia käyttää kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Raisiossa kirjasto vierailee maahanmuuttajaperheiden tapahtumissa kertomassa kirjastopalveluista ja järjestää kirjallisuuteen liittyvää ohjelmaa. Uudessakaupungissa on suunnitteilla maahanmuuttajien ja ”uusukilaisten” integroiminen osaksi kaupunkiyhteisöä kulttuurin keinoin. Naantalissa kaupunki on palkannut saamillaan perintörahoilla yhteisötaiteilijan, joka järjestää kummitaiteilijatoimintaa joka kouluun. Kulttuurikaveritoiminta Paraisilla ja Kulttuuriystävät Turussa tarjoavat kanssakulkijan kulttuurielämysten pariin. Kuntakohtainen kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa monissa maakuntamme kunnissa lapsille ja nuorille yhdenvertaisen mahdollisuuden tutustua kulttuuriin monipuolisesti ja oppia uutta. Esimerkiksi Salossa uudistettu kulttuurikasvatussuunnitelma sai nimen Nappula, ja se starttasi tänä syksynä.

Myös ikäihmisten hyvinvointia tuetaan monenlaisilla kulttuuripalveluilla, ja väestön ikääntyessä on tämä tarve yhä kasvava. Moni kullanarvoinen tekemisen muoto on saatettu alkuun hankerahalla. Esimerkiksi ”Kulttuuria minulle” -hankkeessa on toteutettu kulttuuripainotteista ryhmätoimintaa, virtuaalitansseja ja museohetkiä muistisairausdiagnoosin saaneille tai muististaan huolissaan oleville ikääntyneille Uudessakaupungissa, Aurassa, Turussa, Raisiossa ja Loimaalla – jopa virtuaalisesti.

Äkkiseltään kuulostaa siltä, että varsinaissuomalaisella kulttuurilla menee hyvin. Mutta onko näin? On syytä muistaa, että kulttuurialan toimintaympäristö on ollut isossa muutoksessa viime vuodet. Kulttuuri- ja taidetoiminta on ammattimaistunut ja järjestäytynyt, ja alalla työskentelevät kehittävät jatkuvasti osaamistaan. Korona ja tulevat kulttuurialan leikkaukset, julkisen rahoituksen väheneminen ja hankehumpan kiihtyminen haastavat rajusti niin kuntien ja kuin järjestöjen kulttuuritoimintaa. Vasta alkanut valtuustokausi ei tule olemaan kunnissa helppo, sillä pian tapahtuva hyvinvointialueiden irtoaminen omaksi hallinnon- ja toiminnantasokseen asettaa ne uudenlaiseen asemaan, jossa kunnan tehtäväksi sote-palvelujen järjestämisen sijaan jää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Siksi on erityisen tärkeää viimeistään nyt huomata, että kuntien kulttuuritoiminnan kehittämiskohteet vastaavat moniin kuntien hyvinvointihaasteisiin.

Onnistuneen tekemisen resepti on yksinkertainen: kulttuurin toteuttaminen kunnissa vaatii tiloja, tekijöitä ja rahaa. Jos yhteistyötä, hankkeita ja tekemistä halutaan kuntaan, tulee siihen osoittaa riittävät resurssit. Löytyykö meiltä tässä muuttuvassa ajassa ymmärrystä ja tukea pitää kulttuuriammattilaiset töissä omalla alallaan ja kunnissa, hakemassa hankerahoja, tuottamassa ja uusintamassa suomalaista kulttuuria, lähimatkailua ja hyvinvointipalveluita?

Julkaistu kategoriassa Blogi
maanantai, 15 huhtikuu 2019 12:35

PALJON ONNEA KIRJASTOSTA

Kirjoittanut  maanantai, 15 huhtikuu 2019 12:35

Suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, kertoo tuore tutkimus. Vapaus tehdä omia valintoja on tutkimuksen yksi kriteeri. Kun elämä on – suurimmalla osalla – melko hyvää ja sujuvaa, arkiset asiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.

Haluan nostaa onnellisuuspohdintaan yhden erityisen asian: suomalaisen kirjastolaitoksen. Se on kehittynyt 1800-luvun puolivälistä alkaen pienistä paikallisista iduista koko maan kattavaksi, kaikkia kansalaisia palvelevaksi demokraattiseksi kulttuuri-instituutioksi. Kehitys 1960-luvun lainastoista tämän päivän uskomattomaan palvelukirjoon on ollut huima.

Teollisuusneuvos Kustaa Hiekka lahjoitti varat Laitilan kirjastotaloon, joka valmistui vuonna 1937 ja oli siten lajissaan ensimmäinen Suomen maaseudulla. Väinö Hilanne hoiti yksinään kirjaston ja Laitilan Sanomien toimituksen 1960-luvun lopulle asti. Talon arvokkaan rauhallinen ilmapiiri tuli minulle tutuksi kansakoulupoikana vuonna 1964.

Täyteen ahdettu Kustaa Hiekan lukutupa palveli laitilalaisia vuoteen 2006, jolloin uusi, moderni ja ilmava kirjasto valmistui kauppakeskukseen. Sain työssäni olla vaikuttamassa rakennuksen sijaintiin: sinne, missä ihmiset asioivat. Kirjastoauto palvelee kyliä ja niiden kouluja. Omatoimiaikana yhteisiin tiloihin pääsee lukemaan niitä lehtiä, joita ei kotiin ole varaa tilata.

Varsinais-Suomessa on Laitilan lisäksi monia suurenmoisia kirjastoja, esimerkiksi Turussa, Kaarinassa ja Raisiossa. Kirjastoon voi hyvällä omallatunnolla mennä viettämään aikaa, eikä rahapussia tarvita. Herätteisiin voi tarttua aivan vapaasti. Vaski-järjestelmän kautta saa nopeasti harvinaisemmankin opuksen käsiinsä.

Osalta kansalaisista kirjaston ovi on jäänyt avaamatta. En ole mikään lukijatyyppi, kuulee syyksi sanottavan. Kirjastojen valtavaa aineistokirjoa – muutakin kuin romaaneja - ei ehkä vieläkään osata riittävästi markkinoida. Kaikki eivät tiedä, että henkilökunnalle voi esittää visaisiakin kysymyksiä. Uuteen arvoon nousee kirjastosta saatavan tiedon luotettavuus.

Nykyaikainen kirjasto on myös tapahtumapaikka. Näyttelyiden ja satutuntien rinnalle ovat tulleet konsertit, novellikoukut, vaalipaneelit ja seniorien digineuvonnat. 

Kirjaston olemassa olo syö Laitilan kaupungin vuotuisista menoista alle prosentin. Miten paljon hyvää sillä saadaankaan tuhansille ihmisille! Mitä useampi kirjaston oven avaa, sitä edullisempaa toiminta on.

Olen varma, että fantastisella kirjastolaitoksellamme on osuutensa kansamme onnellisuuteen. 

luova vs 2025

Julkaistu kategoriassa Blogi