Kirjoittanut  tiistai, 05 touko 2020 13:02

 

Varsinais-Suomi on yllättävän metsäinen maakunta, vaikka alueesta saattaa ensimmäisenä tulla monelle mieleen avoin peltomaisema ja saaristomosaiikki. Maakunnan pinta-alasta metsämaata on noin 54 % ja suota 5,5 %. Muun muassa eteläinen sijainti, rannikon vaikutus, jääkauden jälkinä syntyneet harjumuodostumat, jokilaaksot ja pitkä maanviljelyhistoria vaikuttavat maakunnan luontotyyppeihin ja lajistoon. Esimerkiksi tammimetsävyöhyke, lehdot, kallioiset saaristometsät, rannikon tervaleppäluhdat, savimaan virtavedet, perinnemaisemat ja harjualueiden paahdeympäristöt ja pohjavesivaikutteiset ympäristöt ovat Varsinais-Suomen metsien erityispiirteitä.

Suomen luontotyyppien ja lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan Etelä-Suomessa 79 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Suurin osa uhanalaislajistosta elää metsissä ja lajien uhanalaisuus on kaikkein runsainta rannikolla ja Etelä-Suomen kasvillisuusvyöhykkeellä.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan suojelupinta-alan lisäämistä, laajempia suojelukokonaisuuksia ja erityisesti vanhojen metsien turvaamista. METSO on valtion luonnonsuojeluohjelma, jossa metsänomistaja voi tarjota metsiään suojeluun ja saada suojelusta puuston hintaan perustuvan korvauksen verovapaana.  Suojelua pyritään keskittämään laajoille, arvokkaimmille alueille, mutta myös pienialaiset kohteet ovat tärkeitä, jos niillä on erityisiä luontoarvoja. Esimerkiksi vesistöjen ja pienvesien lähimetsät ja lehdot ovat usein pienialaisuudestaan huolimatta tärkeitä suojelukohteita. Myös kytkeytyvyys laajempiin suojelualuekokonaisuuksiin nostaa alueiden arvoa.  Varsinais-Suomen alueella METSO-ohjelmaa on toteutettu yksityisinä suojelualueina sekä valtiolle hankittuina suojelukohteina yhteensä 4900 hehtaaria. Tavoitteena on saada suojeluun vielä noin 3000 hehtaaria.

Varsinais-Suomen metsätalousmaasta suurin osa, noin 80 %, on yksityisomistuksessa. Tämä on enemmän kuin muualla maassa keskimäärin ja samalla kuitenkin metsät ja metsien omistus on pirstoutunutta: omistetun metsän keskipinta-ala on Varsinais-Suomessa maan alhaisin. Tämä lisää yhteistyön tarvetta yksityismetsänomistajien kesken ja heillä on maakunnassamme suuri vastuu metsäluonnon monimuotoisuuden huomioimisesta. Metsälaki, sertifiointikriteerit ja hyvän metsänhoidon suositukset ovat tehokas pohja monimuotoisuuden huomioimiselle, mutta järeämpiä keinoja tarvitaan.

Erityisesti herkillä alueilla kuten turvemailla, vesistöjen lähimetsissä, tärkeiden elinympäristöjen ja suojelualueiden reunoilla tulee vahvistaa luonnonhoitopainoitteista metsänhoitoa.  Metsähakkuiden yhteydessä hakkuutavasta riippumatta lahopuun lisäys, säästöpuut, sekapuuston suosiminen ja riistatiheiköt ovat helppoja keinoja, joita suunnitelmallisesti kohdentamalla voidaan tehostaa luonnon monimuotoisuutta talousmetsissä. Jatkuvan metsän kasvatuksen menetelmillä pystytään ylläpitämään monimuotoisempaa metsän rakennetta ja turvaamaan arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen.

Suojelun lisäksi tarvitaan myös uudenlaista ajattelua ja käytäntöjä luonnon monimuotoisuuskadon kääntämiseksi. Hyvänä tavoiteltavana periaatteena on niin sanottu No Net Loss -periaate eli kokonaisheikentämättömyys. Erilaisten maisemaa, maankäyttöä ja elinympäristöjä muuttavien hankkeiden yhteydessä tulisi löytää keinoja kompensoida luonnolle aiheutuvia haittoja siten, että kokonaisuutta ei heikennetä. Maankäytön suunnittelun rooli on tärkeä, jotta metsien ekologinen kytkeytyvyys turvataan ja luonnolle jätetään sen tarvitsema tila. Uusia toimintamalleja voisi löytyä muun muassa rakennushankkeissa, tieverkoston ylläpidossa, viheralueiden hoidossa ja tietysti maa- ja metsätaloudessa.

Luonnonsuojelun, luonnonhoidon ja metsätalouden yhteistoiminnassa on myös kehitettävää. Esimerkiksi luontotiedon, eli muun muassa lajien esiintymiseen liittyvän tiedon puutteita tulee paikata luontokartoituksilla ja tiedon tulee olla helposti koko toimintaketjun käytettävissä, mukaan lukien viranomaiset, metsänomistajat, neuvojat, suunnittelijat, puunostajat ja puunkorjuu.

Ekologisesti kestävä metsänhoito perustuu sille, että metsänomistajan on tiedettävä ja tunnettava metsänsä luontoarvot­­­ ­­­– oli omistajana sitten valtio, kunta, muu yhteisö, yritys tai yksityinen henkilö.

Valonian uudessa Hyyppäränharjun METSO-yhteistoimintaverkostohankkeessa kehitetään vuorovaikutteista luonnonhoidon suunnittelua ja toteutusta Salossa ja Somerolla sijaitsevalla Hyyppäränharjulla. Hanketta toteutetaan yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Metsähallituksen, Suomen Metsäkeskuksen ja Tapion kanssa. Hanketta rahoittaa Ympäristöministeriö.

Julkaistu kategoriassa Blogi
Kirjoittanut  keskiviikko, 28 maaliskuu 2018 09:21

Metsäteollisuuden näkökulmasta metsien puuvarat ovat Suomessa vajaakäytössä. Käynnissä oleva biotalouden kasvu kumpuaa pyrkimyksestä korvata uusitumattomia luonnonvaroja uusiutuvilla vaihtoehtoehdoilla. Metsähallituksen toimitusjohtaja Jussi Kumpulaisen mukaan Suomessa jää kestäviä hakkuumahdollisuuksia hyödyntämättä reilu neljännes, kun Ruotsissa metsiä hyödynnetään lähes sataprosenttisesti (Vesitalous 2/2018). Hakkuumäärien kasvattaminen tuo kuitenkin haasteita metsien kestävälle käytölle ja luonnon monimuotoisuuden säilymiselle.


Varsinais-Suomen metsämaan pinta-alasta 5 % kuuluu lakisääteisiin suojelualueisiin tai talousmetsien monimuotoisuuden suojelukohteisiin. Kaikkien Suomen maakuntien keskiarvo on 6,6 %. Onko Varsinais-Suomen 5 prosenttia siis paljon, sopivasti vai vähän? Kyse ei luonnollisesti ole pelkästään suojelualueiden määrästä vaan myös niiden laadusta ja ekologisia yhteyksiä ylläpitävästä verkostosta.


Verkostonäkökulmasta katsottuna pienvesiverkosto on merkityksellisessä asemassa luonnon monimuotoisuuden kannalta. Norot, purot, lammet ja lähteet muodostavat alueita yhdistäviä pienvesikokonaisuuksia, jotka ylläpitävät monipuolista lajistoa ja luontotyyppien kirjoa. Rannikkoalueen fladat ja kluuvijärvet ovat edellisiä vähemmän tunnettuja pienvesiä. Saaristomeren ja Selkämeren alueilla kluuvijärviä on useita satoja ja näistä osa on onneksi säilynyt varsin luonnontilaisina.


Metsälaki suojaa luonnontilaisten tai luonnontilaisten kaltaisten pienvesien välitöntä lähiympäristöä ja vesilaki puolestaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia pienvesimuodostumia. Lisäksi muun muassa ympäristönsuojelulaki turvaa pienvesiluonnon säilymistä hyvässä tilassa. Lainsuojaa tuntuisi riittävän, mutta lakiviidakko on monipolvinen. Todellisuudessa pienvesiä suojaavien lakien käytännön toteutuminen esimerkiksi juuri metsätaloudessa ontuu.


Kenties juuri kokonsa takia pienvedet ja niiden luontoarvot jäävät monesti huomaamatta metsätalouden toimenpiteissä. Esimerkiksi Hämeenkyrössä ja Kangasalalla vuonna 2015 tehtyjen maastotutkimuksien mukaan metsälain 10§ mukaisten puron- ja noronvarsien rajausten uudistushakkuissa viidesosa hakkuista on suoritettu täysin ohjeistuksen mukaan, viidesosassa metsälakikohdestatus on jäänyt huomioimatta ja loput oli toteutettu osin puutteellisesti. Talvisessa ja lumisessa metsässä suuren metsäkoneen sisältä voi kieltämättä olla hyvin hankala erottaa luonnontilaistakaan hetteikkölähdettä tai noroa, mikäli niitä ei ole hakkuusuunnitelmassakaan huomioitu.


Yhtenä lääkkeenä ontuvaan pienvesien huomiointiin voi tepsiä metsäalan ammattilaisten ja metsänomistajien neuvonta arvokkaiden pienvesien tunnistamiseen ja rajaamisen metsätaloustoiminpiteiden ulkopuolelle. Yksityisten metsänomistajien metsävaratiedot ovat parhaillaan siirtymässä avoimeksi tiedoksi ja nyt olisi hyvä hetki ja mahdollisuus edistää arvokkaiden pienvesikohteiden saamista ajantasaiseksi paikkatietoaineistoksi. Kun tärkeät luontoarvot on saatu kartalle, voidaan ne huomioida metsänkäyttöilmoituksissa ja maastossa hakkuita tehtäessä.


Saattaa olla optimismiakin, mutta ajattelen että metsiemme luontoarvoista tiedottamalla ja alati avoimempia ja parantuvia paikkatietoaineistoja hyödyntämällä pienvesienkin merkitys luonnon monimuotoisuuden kannalta tulee yhä paremmin huomioiduksi.

Julkaistu kategoriassa Blogi