Kirjoittanut  keskiviikko, 22 touko 2019 09:42

Mää oon Oulusta kesällä 2017 muuttanut keski-ikänen nainen, puhun vahavaa oulun murretta, enkä pelekää polliisia – varmastikin kuuluisin oululainen sanonta. 

Tiedoksenne - En ole paluumuuttaja. Sukulaisiakaan täällä ei ole eikä suuremmin tuttujakaan. Enkä osaa Turun murretta. Miksi muutin tänne?

Nuorempana työskentelin ja asuin useissa eri englanninkielisissä maissa. Jokainen muutto tuntui mahtavalta. Ei ennakkoluuloja, kohti uusia seikkailuja -mentaliteetti.  En osannut pelätä, saako kukaan selvää englanninkielestäni.  Merkonomin paperit kädessäni hain kaksikymppisenä töitä. En miettinyt byrokratioiden koukeroita tai osaanko tilata energialaitoksilta palveluita. Asunnon haku ei tuottanut mitään haasteita, en luonut mitään kauhukuvia päänuppiini. Selviydyin hyvin!  Helppoa! Suosittelen kaikille!
Harrastin maakuntamatkailua ahkerasti; loin ihania ihmissuhteita, sain hyvän kuvan usean maan kulttuurista, opin elämään maan tavoilla ja opin ymmärtämään kummallisia tapoja. 

Nyt tämä elämänmuutos vaatikin minulta töitä. Ulkomaille muuttoon verrattuna muutto uudelle paikkakunnalle tuntuikin kovin erilaiselta.  Varsinaista kielimuuria ei ole, eikä mitään muutakaan ihmeellistä. Välimatka kotiseutuunikin on lyhyempi kuin ennen.

Huomasin, että olin jäänyt tutusta turvalliseen -moodiin. Tuosta turvallisesta ja tutusta kaikesta oli yllättävän vaikeaa luopua.  Oma asunto, harrastukset, vakituinen työpaikka, verkostot, koko rakennettu elämä jäivät taakseni. Sisäistä keskustelua kävin monta kuukautta.  Oivalsin myös, miksi koulutetut keski-ikäiset naiset eivät välttämättä lähde kotiseudultaan uuden työnpaikan perässä, vaikka siitä olisi hyötyä urakehityksen, työllistymisen tai muun henkilökohtaisen syyn kannalta.  Miksipä tervejärkinen aikuinen haluaa koetella itseään aloittamalla kaiken alusta.  Minusta lähteminen vaatii hurjasti rohkeutta, asennetta ja avointa mieltä.

Olen miettinyt, miten eri alueiden vetovoimaa voidaan rakentaa siten, että kynnys muuttamiseen madaltuisi. Peruspalveluiden, päiväkotien tai koulujen esille tuomisella ei juuri ole enää vaikutusta, nehän ovat jo itsestäänselvyyksiä.

Luin yhteenvedon eräästä tutkimuksesta, jonka mukaan alueen vetovoimatekijät voidaan jakaa kuudella eri tavalla: koviin, pehmeisiin, sijaintiin, maineeseen, identiteettiin sekä villeihin kortteihin. Minä varmaan kuulun tuohon identiteetti -vetovoiman ja villien korttien välille.  Tässä tapauksessa, identiteettitekijä on puolisoni, joka muutti tänne Oulusta vuosia sitten.  Mainittakoon, että tutkimuksen yhteenvedossa ei käynyt ilmi mitä villit kortit tarkoittavat. Ehkä ne ovat juuri sitä asennetta, vaihtelun hakemista ja ripaus hulluutta.  

Kohta vietän yksivuotissynttäreitä uutena Varsinais-Suomen asukkaana ja Taivassalolaisena.  Paikkakunnalle kiinnittyminen on parasta aikaa käynnissä. Merellisyys ja pienen kunnan yhteisöllisyys tuntuvat hyvältä. Pikkuhiljaa olen tutustunut ihmisiin ja lähtenyt avoimin mielin mukaan paikkakuntani aktiviteetteihin. Samalla tavalla kuin ”silloin” nuorena.  Elämän laatu on parasta, kuten organisaatiomme visiommekin lupaa.  Varsinais-Suomen liiton tapahtumista tuttu slogan ”virkisty, villiinny ja vapaudu” tuntuu yllättävän läheiseltä. Lähteekö kotiseuturakkaus – siihen on vielä liian aikaista sanoa vielä yhtään mittään!

ps. Mitäpä jos sinäkin muuttaisit tännepäin? Lounais-Suomessa olisi nyt töitä tarjolla! www.töihintänne.fi #töihintänne
Julkaistu kategoriassa Blogi
tiistai, 19 helmikuu 2019 15:20

RADICAL - LOPPUSUORA HÄÄMÖTTÄÄ

Kirjoittanut  tiistai, 19 helmikuu 2019 15:20

Turun ammattikorkeakoulun vetämän kaksivuotisen Erasmus+ hankkeen RADICAL loppukiri on käynnistymässä päättyen lokakuussa 2019. Hankkeen perustavoitteena on uudistaa AMK -tasoista insinöörikoulutusta koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisäämällä. Tavoitteena on, että jatkossa 4-vuotisesta opiskeluajasta lähes puolet tapahtuisi työssä oppimalla. Radical –hankkeella tavoiteltava malli on myös osittainen vastaus korkeakoulusektorin oppisopimusmallin puuttumiseen. Ohjauksen ja mentoroinnin merkitys korostuu uudessa mallissa vahvasta työelämäyhteydestä johtuen. Tästä syystä vilkaisemme ensin mitä tapahtuu työelämään ohjauksen tiekarttatyön puolella.  

Hack The RoadMap – työelämäohjaus kohtaa ihmisen

Maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaosto käynnisti 2018 keväällä työelämään ohjauksen tiekarttatyön. Sen jalkauttaminen aloitettiin alkuvuodesta 2019 ja pohdinnat siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä. Tavoitteena on edistää ohjaustyön ammattilaisten yhteistyötä koulutusta ja työllistymistä tukevien ohjauspalveluiden tuottamisessa koulutustasorajat ylittäen. Avainsanoja ovat palvelumuotoilu, digitaaliset palvelut, osaamisen kehittämiskumppanuudet sekä ennakointitiedon hyödyntäminen. Tiekartan kohdennusta on tarkennettu ohjauksen ammattilaisten työpajassa 11.1.2019 ja mahdollisesti jo toukokuussa 2019 toteutetaan ohjaustyön keskeisten toimijoiden yhteinen Hackathon –tapahtuma Hack The RoadMap FEMMA -hankkeen ja ELY -keskuksen asiantuntijoiden ja resurssien avulla. (ks myös: www. kumppanuusfoorumi.fi)

Eräs hyvin keskeinen kehittämistarve liittyy asiakkaan henkilökohtaiseen kohtaamiseen kuten niin monessa muussakin palvelussa nykyään. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa palvelut hoidetaan sähköisesti.

”Voisinko tavata jonkun ja kertoa huoleni?”

”Juu! Kyllä meidät löytää Facebookistakin!”

”Äh, tarkoitin… antaa olla…”

Kuulostaako tutulta? Henkilökohtaisen palvelutarpeen korostuminen nousi vahvasti esille mm. 11.1 työpajassa. Digipalvelujen sijaan kaivataan inhimillisiä palveluja, johtuen paisuneesta digiviidakosta. Pelkästään Varsinais-Suomessa koulutusta ja työllistymistä tukevat palvelut käsittävät kymmeniä erilaisia sähköisiä palveluja, joiden kokoamiselle olisi tilausta. Kaikki toki tärkeitä, mutta mistä aloittaa? Niin yrittäjä, opiskelija, me kaikki, tykkäämme saada palvelua totutusta paikasta, puhelinnumerosta, sähköpostista, siis joltain tutulta henkilöltä, kun sitä tarvitsemme. Soitetaan siis sinne, minne aina ennenkin. Suuri haaste on myös saada ohjaustieto joko digitaalinen tai henkilökohtainen toimimaan tavalla, joka olisi johdonmukainen asiakkaan näkökulmasta. Mutta nyt takaisin RADICAL -hankkeen pariin…

Radical -hanke - uusi opintomalli syksyllä 2019

Syksyllä 2019 alkava uusi pilottiopintojakso on tarkoitus toteuttaa osana nykyistä tuotantotalouden opinto-ohjelmaa siten, että ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä opiskelijat hakevat uuteen malliin mukaan. Valitut opiskelijat ja pilottiyritykset saatetaan yhteen siten, että toisilleen sopivat yritys ja opiskelija löytävät toisensa. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväästä alkaen opiskelija vuorottelee lähiopetuksen ja työssä oppimisen välillä. Kesäharjoittelu täydentää mallia. Keväällä 2019 jo nykyisiä tuotantotalouden opiskelijoita osallistuu ennakoivaan pilottiin muutamissa yrityksissä mm. Meyerin Turun telakalla. Tavoitteena on testata erilaisia käytännön järjestelyjä.

Henna tuo onnekas savolainen Turussa oli jo edennyt toisen opiskeluvuotensa kevääseen. Opiskelu vuorotteli viikkotasolla nyt tyyliin kaksi päivää Kupittaan kampuksella ja kolme päivää suunnittelutoimistolla. Onneksi yritys sijaitsi Turussa, joten välimatkat jäivät kohtuulliseksi. Kuten aiemminkin Hennan kohdalla, on yritysmentoroinnin merkitys ollut aivan ratkaisevaa opintojen etenemisessä. Projektitöiden kautta ovat opinnot edenneet suunnitellusti.  Henna kokee, että lähiopetuksen ja työssä oppimisen välistä johdonmukaisuutta voisi vielä kehittää toisiaan vieläkin paremmin täydentäviksi. Henna aikoo ottaa tämän esille seuraavassa mentoritapaamisessa. Ja seuraavana vuonna tulisi eteen mahdollisuus lähteä vaihtoon Saksaan. Suottaapi sitä lähteäkin. Paljon asioita.

Seuraamme tässä kirjoitussarjassa jatkossakin hankkeen etenemistä ja työelämäavausten ja syntyvän uuden insinöörikoulutuksen kehittymistä ja ystävämme ”Hennan” polkua tuotantotalouden insinööriopintojen parissa.

Lisätiedot Radical -hankkeesta

Rauni Jaskari

Lehtori, DI / Senior Lecturer, M.Sc.(Eng.)
Turun ammattikorkeakoulu / Turku University of Applied Sciences
Sepänkatu 1, 20700 Turku, Finland
Mobile +358 44 9072 904

Jassi Aho

Projektipäällikkö, RADICAL-projekti

Turun AMK

+358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 Radical BoostErasmusTurun amkYrittjtestaVSL

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!

Kuva: Turun amk

Julkaistu kategoriassa Blogi