maanantai, 03 joulukuu 2018 10:14

TUNNIN JUNA ON INVESTOINTI KOKO SUOMEN KASVUUN

Kirjoittanut  maanantai, 03 joulukuu 2018 10:14

Muistan miten viime eduskuntavaalien alla Salossa oli vallalla Nokian ja myöhemmin Microsoftin lähdöstä seurannut apatia. Vaalikentillä oli vaikea saada vastakaikua toiveikkaille puheille paremmasta huomisesta. Samaan aikaan Turun telakan osalta oli herännyt toiveikkuus Meyerin astuttua ruoriin vuonna 2014. Harva kuitenkaan uskoi, että neljä vuotta myöhemmin oltaisiin niin vahvassa tilanteessa kuin missä nyt ollaan. Lounais-Suomi johtaa koko Suomen kasvua.

Mikä hienointa, kasvu ei ole vain yhden alan tai yhden paikkakunnan varassa, vaan kasvun vetureina toimivat osaltaan niin auto-, meri- kuin lääketeollisuuskin. Näiden kohdalla on erityisen arvokasta myös se, että nämä toimialat työllistävät edelleen paljon ihmisiä. Pelkästään Meyerin telakka tarvitsee tulevina vuosina lähes 10 000 uutta työntekijää. Kasvun kannalta merkittäväksi pullonkaulaksi onkin muodostumassa osaavan työvoiman saanti. Tässä ydintekijöitä ovat koulutus ja liikenneyhteydet.

Jotta Varsinais-Suomen hyvä tilanne voisi jatkua kasvupiikin jälkeenkin, tarvitaan investointeja, joista tärkein on tunnin juna. Nopeampi yhteys mahdollistaisi työvoiman liikkumisen ja sen myötä Helsinki-Turku –akselista muodostuisi Suomen tärkein kasvun moottori. Liikkumisen siirtyminen raiteille tukisi Suomen kunnianhimoisia ilmastotavoitteita.

Yhteyden nopeuttakin tärkeämpää olisi saada rantaradan junaliikenteen häiriöherkkyys kuriin. Junien myöhästelystä on tullut tavallista ja tuntuu, että viiveiden kesto on kasvussa. Tunnen monia, jotka ovat joutuneet vaihtamaan junan yksityisautoon puhtaasti siksi, että aikatauluihin ei voi luottaa. Itsellenikin on tuttua joutua lähtemään aiemmalla junalla, mikäli määränpäässä odottaa tiukasti aikataulutettu kokous tai puhetilaisuus.

Salon kaupungille tunnin juna on merkittävä hanke. Meillä siihen liittyy paitsi se, että mahdollistetaan monen salolaisen leivän haku Helsingistä tai Turusta myös useiden miljoonien rakennusinvestoinnit, jotka ovat suoraan yhteydessä ratahankkeeseen. Meillä on osaamista ja kasvuhakuista yritystoimintaa. Ne huutavat mahdollisuutta verkostoitua ja kasvaa. Tunnin juna on tässä mielessä avainkysymys. Ei ollut aivan merkityksetöntä, että Salossa vieraillut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne antoi hankkeelle täyden tukensa.

Julkaistu kategoriassa Blogi
maanantai, 05 marraskuu 2018 08:50

TULISIKS TÖIHIN TÄNNE?

Kirjoittanut  maanantai, 05 marraskuu 2018 08:50

Olen ollut varsinaissuomalainen aina, vaikka toisinkin voisi olla. Opinnot vetivät lukion jälkeen Halikosta Turkuun. Maisterin paperit kädessä oli pettymys huomata, ettei yliopistokaupungilla ollut vastavalmistuneelle töitä. Niin sanotut oman alan työt veivät Helsinkiin. Opiskelukaverit olivat nopeasti saman tilanteen edessä. Turku kärsi vääjäämättä korkeakoulutettujen muuttotappiosta.

Itse en halunnut luopua varsinaissuomalaisesta unelmastani. Halusin elää ja perustaa perheeni täällä, joten päätin jäädä. Työmatkaa sitten kertyi ja aikaa junassa kului. Aamuihin junassa tottui paremmin kuin pitkiin iltapäiviin, mutta hommaa jaksoi periaatteesta. Tunnin juna olisi ollut kätevä. Vaikka jossain vaiheessa vähensin päivittäistä pendelöintiä, oli useamman vuoden ajan tärkein kriteeri Turun asumisessa mahdollisimman lyhyt matka rautatieasemalle.

Lähes 10 vuoden jälkeen tilanne on toinen. Kodin lisäksi minulla on nyt täällä perhe ja työ. Koti on siirtynyt juna-aseman kulmilta Kaarinaan. Aurajoen rannan ja terassit olen vaihtanut kesän uintiretkiin ja talven hiihtolenkkeihin Littoistenjärvellä. Tänne sopisi nyt monen opiskelukaverinkin paluumuuttaa.

Varsinais-Suomessa on töitä enemmän kuin täällä riittää tekijöitä. Positiivisen rakennemuutoksen suurin haaste työvoiman saatavuus on realisoitunut ja on kohta todellinen uhka kasvulle. Tunnin junaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Mutta nyt myös toiseen suuntaan. Nopea työssäkäyntialueet yhdistävä juna olisi ratkaisu osaajapulaan. Sillä saataisiin diplomi-insinööritkin liikkumaan.

Osa osaajapulasta johtuu alueen heikosta brändistä. Vaikka teollisuuden positiivisesta rakennemuutoksesta, Uudenkaupungin autotehtaan sankareista ja Meyerin Turun telakan historiallisesta uudelleennoususta on puhuttu valtakunnan medioissa asti, on monelle suomalaiselle Lounais-Suomen ihme tuntematon.

Varsinaissuomalaiseen tapaan emme ainakaan liikaa kehu olojamme. Muistammeko mainita ainutlaatuisen saariston, Turun Suomen eurooppalaisimpana kaupunkina, kaksikieliset opiskelumahdollisuudet, monipuoliset asumisvaihtoehdot maalaismaisemista ruukkielämään ja urbaaniin kaupunkikulttuuriin?

Viime viikolla alkanut Töihin tänne -kampanja hehkuttaa Lounais-Suomen avoimia työpaikkoja ja elämänlaatua muualla Suomessa asuville nuorille ja nuorille perheille. Kampanjaa kannattaa käyttää laajasti sateenvarjona alueen vetovoimaisuutta korostaville tempauksille ja paikallisten toimia viestinviejinä. Voit ohjata kävijöitä www.töihintänne.fi -verkkosivustolle ja jakaa Youtubesta löytyviä muuttajavideoita omissa kanavissasi. Tykkää myös Facebookissa ja seuraa Twitterissä. Hashtagaa #töihintänne #lounaissuomi ja #pore.

Julkaistu kategoriassa Blogi