Kirjoittanut  keskiviikko, 30 lokakuu 2019 08:44

Ilmastonmuutoksen myötä Suomessakin lisääntyvät kuivuusjaksot luovat paineita vesihuollon toimintatapojen uudelleen ajattelulle. Vesivessa tuli käyttöön aikana, jolloin kaupungistuminen lisäsi totutunlaisista käymälöistä aiheutuvia haittoja. Englannissa suosion saanut vedellä huuhdottava käymälä saavutti Suomenkin ja kaupungeissa kiinnostus sitä kohtaan kasvoi nopeasti. Kaupunkirakenne ei kuitenkaan ollut vielä valmis vesivessalle, eikä sitä haluttu yleiseksi käytännöksi: uusi ratkaisu kiellettiin. Kielloista huolimatta vesivessoja kuitenkin rakennettiin ja melko pian kaupungit myöntyivät uuden tekniikan edessä.

Vesivessa koettiin hyvänä tapana vastata kaupunkien siisteyshaasteisiin ja näin vaihtoehtoisesta ratkaisusta tuli pysyvä. Kaupunkien jätehuolto-ongelmat ratkesivat, kun käymäläjätteet voitiin johtaa putkea pitkin pois asuinalueilta – aluksi suoraan vesistöön. Tämän toimintatavan ongelmat tulivat melko nopeasti selville haju- ja hygieniahaittoina. Pian viemäröityä jätevettä alettiin puhdistamaan.

Maaseudulla huussit toimivat osana ravinteiden kiertokulkua ja niistä ei aiheutunut yhtä selkeitä ongelmia kuin kaupungeissa aikana ennen vesivessan yleistymistä.Modernisaation myötä vesivessat ja viemäröinti levisivät kuitenkin myös maaseudulla, missä saatiin todeta samat kaupungeissa todetut ongelmat liittyen jätevesien puutteelliseen käsittelyyn. Nyt jo vuosikymmeniä jatkunut jätevesikuormitus on osaltaan saattanut vesistöt huonoon tilaan.

Puutteellinen sanitaatio on edelleen maailmanlaajuisesti suuri ongelma. Ratkaisuna länsimaissa yleistynyt vesivessa on mahdottomuus, sillä vesivarat eivät riittäisi koko maailman väestön käymäläjätteen huuhtomiseen. Jäteveden määrää ei myöskään voida enää lisätä, sillä tälläkin hetkellä jopa 80 % jätevesistä johdetaan puhdistamattomina suoraan vesistöön tai mereen.

Suomessa jätevesien puhdistus on erittäin tehokasta, mutta etenkin vesitalouden hallinnan kannalta veden käyttöön on meilläkin kiinnitettävä enemmän huomiota kuivuuskausien yleistyessä. Kiinteistökohtaista jäteveden käsittelyä haja-asutusalueella ei ole saatu tehostettua lainsäädännön edellyttämälle tasolle. Toisaalta myös viemäröityjen alueiden verkostoylivuodot kuormittavat vesistöjä. Ravinteita sisältäviä jätevesilietteitä ei hyödynnetä tarpeeksi ja pahimmillaan ne levitetään ajattelemattomasti suoraan maastoon tai omalle pihalle. Juuri näitä terveys- ja ympäristöriskejä vesihuollon muutoksella huusseista viemäröityihin jätevesiin pyrittiin vähentämään.

Ne perinteiset, eli nykykatsannolla vaihtoehtoiset, käymälämuodot ovat pysyneet Suomessa koko ajan edustettuina kesämökkikulttuurin kautta. Vaihtoehtoiset käymälät ovat kehittyneet ja ne vastaavat täysin nykyisiä mukavuusvaatimuksia. Rakennus- ja tapakulttuurimme on jo totuttanut meidät vesivessaan, mutta silti kesämökillä kuivakäymälä on edelleen se yleisin menetelmä. Tässä etenkin kuntien rakennusmääräyksillä on ollut vaikuttava rooli ohjaamalla rakentamista ekologiseen sanitaatioon.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä ravinteiden kierrätys vaativat tehokkaita keinoja, jotka eivät ole niitä totuttuja toimintamalleja. Myös vesihuollossa on tehtävä rohkeita muutoksia, kuten luovuttava sopivissa tilanteissa vesikäymälöistä, jotta pystymme takaamaan puhdasta vettä riittävästi myös jatkossa. Vaihtoehtoiset käymäläratkaisut ja ekologinen sanitaatio ovat tulevaisuuden ratkaisuja kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen haasteiden edessä.

Valonia on ollut mukana edistämässä hajakuormituksen vähentämistä jo yli 20 vuoden ajan mm. neuvomalla kuntien viranomaisia, alan yrittäjiä sekä yksittäisiä kansalaisia haja-asutusalueiden jätevesien oikeaoppisessa käsittelyssä.

Julkaistu kategoriassa Blogi
Kirjoittanut  Janne Tolonen tiistai, 28 elokuu 2018 12:33

Jokien merkitys Varsinais-Suomen historiassa on ollut merkittävä. Asutus levisi rannikolta sisämaahan jokia pitkin. Näitä nykyisin hyvin vaatimattomia, pieniä puroja pitkin on päässyt purjehtimaan pitkälle sisämaahan. Kaupungit ja kylät syntyivät jokien varsille.

Maanviljelyn levittyessä ja kehittyessä jokilaaksoja raivattiin peltomaaksi ja jokiin ja puroihin rakennettiin patoja myllyjen tarpeisiin. Aurajoen Halistenkosken vesimyllystä löytyy ensimmäinen maininta jo vuodelta 1553. Myöhemmin myllypatojen yhteyteen rakennettiin sahoja ja rautaruukkeja. Tunnettuja ruukkeja ovat esimerkiksi Teijon rautaruukit Salossa, joista Teijon ruukki perustettiin jo 1600-luvulla ja Mathildedalin ruukki 1850-luvulla. Vesistöjen ympärille kehittyvä teollisuus toi vaurautta alueille, mutta teollistumisen myötä tarve puutavaralle alkoi kasvaa. Jokia perattiin tukinuiton tarpeisiin 1800-luvulta alkaen.

Varsinais-Suomen jokiin rakennettiin sähköntuotantoa varten ensimmäiset vesivoimalaitokset 1900-luvun alussa. Kiskonjoen Koskelle valmistui voimalaitos vuonna 1909, Paimionjoelle 1916. Näiden nykyisin pien- ja minivesivoimalaitoksiksi luokiteltavien laitosten tuottamalla sähköllä oli suuri merkitys koko maakunnalle. Padot ja jokien säännöstely kuitenkin muuttivat jokiekosysteemejä ja katkaisivat kalojen vaelluksen jokiin.

Kotitarvekalastus ja -ravustus oli aikoinaan yleistä ja erittäin tärkeä osa ravinnonhankintaa. Kalastusta pidettiin niin tärkeänä, että jopa kirkonkellojen soitto parhaimpaan kalojen kutuaikaan oli menneinä aikoina kiellettyä. Myös myllypadot oli pidettävä auki kalojen nousuaikaan.

Vesistöjen tarjoamat antimet ja mahdollisuudet arvostettiin korkealle, mutta valitettavasti tietämys ja osaaminen vesistöjen suojelemiseksi ei ollut riittävää. Joet toimivat pitkään avoviemäreinä, jokia padottiin, perattiin ja niihin laskettiin teollisuuden jätevesiä. Jo 1800-luvulta alkanut ja 1900-luvun loppupuoliskolla kiihtynyt suo- ja metsäojitusten vimma jätti jälkensä myös Varsinais-Suomen virtavesiin. Peltomaan raivaamiseksi Varsinais-Suomesta on kuivatettu useita kokonaisia järviä ja räjäytetty jokien koskialueita.

Aiemmin tärkeinä kulkureitteinä, kala-aittoina ja vaurauden tuottajina toimineet joet muuttuivat hiljalleen rehevöityneiksi kuivatus- ja jätevesien purkupaikoiksi. Vesien pilaantumisen seurauksena kalastus ja muu virkistyskäyttö hiipui ja maanviljelyn ja karjatalouden kehittyessä kalastuksen merkitys väheni entisestään. Teollisuuden modernisoituessa myös mylly- ja sahatoiminta keskeytyi, mutta raunioituvat padot jäivät edelleen estämään kalojen vaeltamisen. Vieraslaji täpläravun levittämä rapurutto tuhosi valtaosan rapukannoista ja alkuperäiset jokirapukannat ovatkin lähes hävinneet.

Onko tilanne siis täysin toivoton?

Vuosisatoja jatkunut jokien muokkaaminen on jättänyt jälkensä ja virtavesien kunnostaminen on haastavaa muttei kuitenkaan mahdotonta. Jätevedenpuhdistus on kehittynyt ja teollisuuden päästöt pienentyneet. Maa- ja metsätaloudessa on mahdollista nykytietämyksellä huomioida luontoarvot ja turvata vesistöjen hyvä tila, mikäli tahtoa riittää.

Virtavesien ennallistaminen vaatii resursseja ja pitkäjänteisyyttä, mutta pienilläkin teoilla on merkitystä. Vain muutamalla soraämpärillisellä voidaan saada aikaan kutupaikka uhanalaiselle taimenelle. Metsänomistaja voi vaikuttaa virtavesiluonnon hyvinvointiin säästämällä virtavesien rantametsät avohakkuilta. Yksittäisen padon purkaminen tai kalatien rakentaminen voi elvyttää jo useita kilometrejä jokiluontoa. Laajemmilla vesistö- ja valuma-aluekunnostuksilla pystytään vähentämään vesistöihin päätyvää kuormitusta ja jopa varautumaan ilmaston lämpenemisen haasteisiin kuten tulviin ja kuiviin ajanjaksoihin.

Julkaistu kategoriassa Blogi