Kari Häkämies

torstai, 24 syyskuu 2020 10:47

Korona iski kuin salama kirkkaalta taivaalta samaan aikaan, kun EU hahmotteli tulevaa, seitsemän vuotta kestävää, ohjelmakauttaan. Tietyllä tavalla kaikki meni uusiksi. Päätettiin toteuttaa operaatioita, joita tähän asti on pidetty unionin perussopimusten vastaisina. Merkittävin niistä on jäsenmaiden kollektiivinen vastuu toisen veloista.

Suomessa oli koronaa edeltävänä aikana annettu rakennerahastojen rahanjako maakuntajohtajien neuvoteltavaksi. Etukäteen tiedettiin, että hankkeessa tuskin tultaisiin onnistumaan. Näin myös kävi. Osapuolet eivät lähentyneet toisiaan, eikä minkäänlaista periaatekeskustelua päässyt syntymään. Kokemus oli surkein ja surullisin omalla neljäkymmentä vuotta kestäneellä virkamiehen ja poliitikon työurallani.

Kun eteläisen Suomen maakunnat yrittivät käynnistää mielipiteen vaihtoa teemaan ympärillä, itäinen ja pohjoinen media iski. Se ei ollut mikään yllätys, vaan jatkoa sille linjalle, jota Itä- ja Pohjois-Suomessa on pidetty voimaperäisesti yllä siitä lähtien, kun Suomi liittyi yhteisöön. Maakuntien liittojen, poliitikkojen ja median lisäksi joukkoon kuuluvat valtion virkamiehet. Etelässä ja lännessä valtion palkolliset sanovat olevansa riippumattomia, eivätkä katso voivansa liputtaa aluepoliittisesti, mutta idässä ja pohjoisessa on eri säännöt. Kyseessä on tehokas nyrkki, joka toimii ulospäin yhtenäisesti ja ratkoo sisäiset ongelmansa julkisuudelta piilossa.

Eteläisessä ja läntisessä Suomessa pohjoisen ja idän touhuja on joskus kiroiltu, joskus naurettu. Nauruun ei kuitenkaan ole minkäänlaista syytä, päinvastoin. IP-alue on kävellyt etelän ja lännen yli ja saanut unionin komission vakuuttumaan omasta aluepoliittisesta näkemyksestään, vaikka se on Suomen totuuden vastainen.

Urheilussa käy edelleen joskus niin, että hävinnyt perustelee huonoa menestystään sillä, että kilpakumppani on harjoitellut. Näin on käynyt myös suomalaisessa aluepolitiikassa. Itä ja pohjoinen ovat tehneet kovaa työtä ja jättäneet etelän ja lännen kuin nallin kalliolle. Siksi etelän ja lännen on syytä mennä itseensä, katsoa peiliin ja alkaa harjoitella.

Aluepolitiikkaa kutsuttiin ennen muinoin kehitysaluepolitiikaksi. Siihen oli aito syy. Oli köyhä itä-pohjoinen ja varakkaampi etelä-länsi. Tuo asetelma on vain muuttunut jo kauan sitten. Suomen heikoimmat maakunnat ovat Etelä-Savo ja Kymenlaakso. Mutta idän onnistuneen edunvalvonnan tuloksena Etelä-Savo saa EU-rahaa monta kertaa enemmän kuin Kymenlaakso. Pohjois-Pohjanmaa on dynaaminen digi-maakunta, suunnilleen samansuuruinen kuin Varsinais-Suomi tai Pirkanmaa. EU-rahaa sille annetaan pohjoisesta sijainnistaan johtuen 7-9 kertaa enemmän kuin samassa kehitystasossa oleville etelän ja lännen maakunnille.

Mutta itku ei auta EU-politiikassa, eikä muussa edunvalvonnassa, vaan kova työ. Eteläisen Suomen maakunnat Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme ja Kymenlaakso ovat aloittaneet yhteistyön suunnan muuttamiseksi. Aivan juuri on valmistunut näiden maakuntien yhteinen liikennestrategia. Yhteistyötä aiotaan tehdä myös monella muulla sektorilla ja mukaan toivotaan poliitikkoja, kuntia, yrityksiä, järjestöjä ja virkamiehiä.  Aivan lähitulevaisuuden haaste on EU:n elpymispaketin rahanjako. Rahavirrat eivät enää voi suuntautua ilmansuuntien mukaan, vaan sinne, missä syntyy lisäarvoa ja missä ihmiset asuvat.

Suomalaiseen aluepoliittiseen keskusteluun on kuulunut eteläisen Suomen syyllistäminen sen puhuessa omassa asiassaan. Se on ollut ikään kuin moraalitonta muita kohtaan. Joskus syyttely on jopa tehonnut, ei ole uskallettu toimia omien etujen puolesta. Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson mielestä sellainen ajattelu joutaa romukoppaan. Etelä-Suomi tarvitsee yhteisen aluepoliittisen linjan ja voimakasta työtä sen puolesta.

tiistai, 21 tammikuu 2020 15:47

Kun puhe kääntyy sanaan strategia, on pakko myöntää, että olen yksityiselle sektorille kateellinen. Autoja valmistava konserni voi strategiassaan päättää, satsaako se kaiken sähköautoihin, vai pitäytyykö firma edelleen perinteisissä polttomoottoreissa. Juustola voi miettiä, mennäänkö rohkeasti Venäjän markkinoille, vai onko sittenkin järkevämpää pysytellä tutussa ja turvallisessa itäisessä Suomessa. Yksityisesti omistettujen yhtiöiden hallintoelimillä on mahdollisuus tehdä rajuja suunnanmuutoksia niin halutessaan.

Toisin on julkisyhteisöissä. Julkisen palvelun yhteisön tehtävät on lähes aina tavalla tai toisella määrätty laissa. Perusasioita ei voi eduskunnan tahtoa loukkaamatta muuksi muuttaa, vaikka olisi kuinka halua ja se olisi myös veronmaksajan näkökulmasta järkevää.

Se, että julkishallinnon kontrollihenkselit ovat lyhyemmät kuin yksityisellä puolella, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehittymiseen, uusiin painotuksiin ja joidenkin tehtävien karsimiseen ei olisi mahdollisuuksia ollenkaan. Se, joka niin väittää, haluaa yksinkertaisesti olla laiska.

Varsinais-Suomen liitolla ei aikaisemmin ole ollut strategiaa. Toki käytössä on ollut monella tavalla lahjakkaasti kirjoitettu maakuntastrategia, mutta jokapäiväistä työtä ohjaava nuora on puuttunut. Siksi rupesimme käytännön töihin heti, kun edellisen hallituksen maakuntauudistus karahti kiville.

Kuntien taloudet uivat synkissä vesissä. Alijäämää tekevät jopa sellaiset kaupungit, joiden vaurautta olemme tottuneet ihailemaan. Maakunnan liiton kaltaisessa kuntayhtymässä on ymmärrettävä, että meidän pitää olla onnellisia, jos kunnat kykenevät tulevaisuudessa edes nykytasoiseen rahoitukseen. Kun kaikki kuitenkin kallistuu, tehoja tarvitaan lisää.

Strategia on suunnitelma, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Maakuntahallinnossa se on ennen kaikkea liiton hallituksen tahto siitä, mitä viraston halutaan ensisijaisesti tekevän ja mitä jätetään tekemättä. Työantajanäkökulmasta huolimatta strategiaa on valmisteltu koko henkilökunnan toimesta. Jokainen on saanut sanoa sanansa. Huolellisesti tehty strategia ja sen oheisasiakirjat kertovatkin yhteisön jokaiselle työntekijälle, mikä on hänen roolinsa, mitä häneltä edellytetään.

Hyväkin strategia on hyvä, vasta kun se on toteutettu. Strategian muuttuminen käytännön työkaluksi on kiistatta ollut julkisyhteisöjen suuri ongelma. Monella kunnalla on erinomainen, mutta liian teoreettinen strategia, joka on jäänyt johtamistaito-opuksien kanssa homehtumaan samaan kirjahyllyyn.

Jotta emme löytäisi itseämme virastopölyn keskeltä, olemme kirjoittaneet strategiaan selkeät työlistat. Kehitystyötä aiomme tehdä kolmessa eri kokonaisuudessa. Ne ovat 1) Johtamisen ja organisoinnin työryhmä 2) Osaamisen ja työhyvinvoinnin työryhmä 3) Viestintä- ja vaikuttamistyöryhmä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ruveta pitämään uuvuttavia palavereita, vaan jokainen ryhmäpomo jakaa töitä niin, että jokaisella osatehtävällä on vain yksi vastuuvalmistelija.

Uskon, että työstä tulee innostavaa. Jokaisella on mahdollisuus ja jokaisella on velvollisuus. Varsinais-Suomen liitto haluaa ja sen on pakko uudistua. Ja minusta se on yksinomaan hieno juttu.

Maakuntahallitus teki oivan päätöksen hyväksyessään liiton strategian kiitossanoin kokouksessaan 20.01.2020.

Lyhyt videopätkä strategiasta

Tutustu koko strategiaan tarkemmin

 

tiistai, 22 lokakuu 2019 09:41

Kirjoitin edellisessä blogissani, että sotea ei pääse pakoon. Niin se on. Sitä eivät pääse pakoon kansalaiset, kunnat, maakunnat, eikä varsinkaan maan hallitus. Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa todetaan ” Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa kootaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille. Myös pelastustoimen järjestäminen siirretään maakuntien tehtäväksi. Itsehallinnollisia maakuntia on 18. Itsehallinnolliset alueet mahdollistavat vaiheittaisen siirtymisen monialaisiin maakuntiin. Tämä valmistellaan parlamentaarisesti vuoden 2020 loppuun mennessä.”

Ensi lukemalla kirjaus saattaa kuulostaa ymmärrettävältä ja loogiselta, mutta niin kuin monessa asiassa, vaara piilee yksityiskohdissa ja aikataulussa. Käytännössä hallitusohjelma tarkoittaa, että ”sote-alueet” kaappaavat maakunta-nimityksen itselleen. Ja ehkä vasta joskus vuosien päästä selviää, kuinka käy maakunnan liittojen nykyisille tehtäville. Eli minkä nimisen organisaation alla maakuntakaavaa, EU-rahaa, aluekehitystä, kv-asioita ja edunvalvontaa hoidetaan, kun maakunnan nimi on siirtynyt ”sote-piirille”.

Jotenkin tuntuu, että maakunnan olemusta ei hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ole mietitty kokonaisuutena. Teknokraatit tietysti sanovat, että on aivan sama, mikä on julkishallinnon toimijan nimi. Oleellista on tehtävien määrittely. Toki asian voi niinkin ymmärtää, mutta useimmissa eurooppalaisissa oikeusvaltioissa on tapana kunnioittaa hallintotraditiota. Kyse ei tietenkään saa olla turhanpäiväisestä pörhistelystä, vaan siitä, että kansalaisille olisi selvää mitä asioita hoidetaan missäkin paikassa. Lähihistoria ei lupaa hyvää. Lääninhallinto opittiin vuosisatojen saatossa tuntemaan, mutta läänien tilalle tulleiden ely-keskusten ja aluehallintovirastojen toiminta ja työnjako on jäänyt kansalaisille täysin hämärän peittoon.

Samaan syssyyn, kun hallitus on kaappaamassa maakuntien nimet soten käyttöön, hallitusohjelma painottaa liittojen nykyisiä tehtäviä ja antaa jopa uusia. Maakuntien liitoille kohdennetaan nopeasti ja joustavasti hyödynnettävää aluekehitysrahoitusta (entinen maakuntien kehittämisraha). ”Maakuntien liittojen (18) rooli EU-rakennerahastojen ja muiden EU-rahastojen välittäjänä säilytetään.” Hallitus siis ottaa ja antaa.

En penää paluuta menneeseen. Mutta viimeistään nyt pitää kyetä tekemään suuret rakenneuudistukset niin, että hallitus ei ensimmäiseksi ilmoita kumoavansa edeltäjänsä työt. Sipilän hallitus panosti valtavasti maakuntauudistukseen. Se kaatui aivan loppumetreillä, eikä juuri kiveä jäänyt kiven päälle. Niin ei soisi käyvän taas kerran.

Hallitus sanoo uudistavansa parlamentaarisen komiteatyön. Se on hyvä ajatus. Komiteatasolla on syytä kaikkien puolueiden miettiä, mikä on maakunta ja mitkä ovat maakunnan tehtävät. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse. Maakuntahallinto on nimittäin olemassa Itävaltaa lukuun ottamatta jokaisessa läntisen Euroopan maassa.

tiistai, 12 maaliskuu 2019 11:14

Maakunta- ja soteuudistus kaatui ja maan hallitus samalla. Reaktiot ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Joillekin nurinmeno on ollut surullinen ja turhauttava kokemus, toiset taas ovat tunteneet vahingoniloa ja jopa hilpeyttä. Niin tai näin, myös poliittinen elämä jatkuu. Uudistuksen tarve ei ole kadonnut mihinkään.

Projektin tarkoitus oli muodostaa Suomeen 18 monialaista maakuntaa. Niiden päätoimiala olisi ollut sosiaali -ja terveystoimi, mutta mukaan olisi ympätty myös paljon muuta, mm. maakuntien liittojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten nykyiset toimet. Tuloksena olisi ollut organisaatio, jonka budjetti Varsinais-Suomessa olisi ollut n 1.7 miljardia. Kuvan erosta suunnitellun uuden ja vanhan välillä saa, kun muistaa, että nykyisin maakunnan liittoa pyöritetään vajaan neljän miljoonan talousarviolla.

Jälkiviisaasti voi sanoa, että maan hallitus yritti haukata liian suuren kakkupalan yhdessä vaalikaudessa. Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa on pakko edetä lyhyin harppauksin, erityisesti, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta on omaksunut selvästi yhteiskunnallisemman roolin kuin takavuosina. 

Tällä hetkellä eletään merkillisessä välitilassa ja odotetaan valtionvarainministeriön uusia ohjeita jo myönnettyjen valmistelurahojen käytöstä. Muutostoimistoja ei voi ajaa yhdessä viikossa alas, mutta tositoimiin päästään vasta, kun maassa on uusi hallitus ja sillä on ohjelma.

Oma ennustukseni on, että seuraava hallitus lähtee liikkeelle sote edellä. Uudistus on pakko tehdä jo pelkästään siksi, että maan eri osissa palveluiden saatavuus vaihtelee paljon ja toisaalta sen vuoksi, että kuntien rahat eivät nykyjärjestelmään yksinkertaisesti riitä. Suomen valtio velkaantuu koko ajan, emme voi luoda järjestelmiä, joiden maksumiehiä ovat lapsemme ja lastenlapsemme.  Mutta juuri tällä hetkellä kaikki valta on olemassa olevan lainsäädännön mukaisesti kunnilla. Mikään muu taho ei ole oikeutettu tekemään mitään.

Projektin toisen puoliskon, maakuntauudistuksen, tulevaisuutta on kenties vielä vaikeampi arvioida kuin sotea. Tylsästi voi sanoa, että kaikki riippuu poliittisesta tahdosta. Hallintoa ei kannata uudistaa uudistamisen ihanuudesta, mutta mihinkään ei pääse siitä, että maakuntien liittojen, elyjen, avien ja TE-toimistojen toimintoja pitää tuoda lähemmäs nykypäivää ja päällekkäisyyksiä poistaa. Pienen haasteen tuo se tosiseikka, että maakunnat ovat itsenäisiä kuntayhtymiä, elyt, avit jne. puolestaan valtionhallinnon käsikassaroita.

Varsinais-Suomen liitto aloittaa joka tapauksessa jo tänä keväänä omien toimintojensa kehittämisen. Virkamies ei koskaan saa jäädä suremaan vanhaa. Uudistukset seuraavat toisiaan, jokainen juttu pitää tehdä innostuneesti ja korkealle viritetyllä kunnianhimolla.

tiistai, 29 elokuu 2017 06:01

Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu on ollut takkuista. Suuri virhe tehtiin alun perin siinä, että projektilla ei ole koko sen aikana ollut selkeää omistajaa eli vastuutahoa. Valmistelu maakunnissa on perustunut vapaaehtoisuuteen, koska yhtään ainoaa lakia ei ole vielä hyväksytty (maan hallituksen päätöksen mukaisesti koko lakipaketti hyväksytään kerralla).

Hanke on huomattavan poliittinen, mikä näkyy valmistelutilanteessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa ollaan melkoisen myötämielisiä, mutta kun matkataan kohti etelää, vastustus kasvaa. Voimakkaimmin uudistusta karsastavat suuret kaupungit.
Maan hallituksen viimeisin päätös on heinäkuun alusta. Tuolloin linjattiin, että maakuntavaalit lykätään syksylle 2018 ja koko homman pitäisi olla valmis 2020 alusta.

Käytännön työtä on vaikeuttanut rahoituksen epäselvyys. Kyseessä on valtion projekti, eli valtion tulee maksaa alueilla tehtävä valmistelutyö. Näin on ollut vain osin ja maakuntien liitot, sairaanhoitopiirit ja kunnat ovat joutuneet avaamaan kukkaron nyörit uudistuksen hyväksi. Myös tämä halukkuus on eri puolilla Suomea vaihdellut.

Nyt alkavalla viikolla maan hallitus pitää budjettiriihensä. Jos rahoitus ei siellä selkene tämän ja ensi vuoden osalta, valmistelu pysähtyy. Elämme siis jännittäviä aikoja.

MAAKUNTAJOHTAJAN TYÖVIIKKO:

Maanantai: Maakuntahallitus (Esko Aho mukana), maakuntauudistuksen poliittinen ohjausryhmä, Varsinais-Suomen poliittisen rakennemuutoksen ryhmä.

Tiistai: Kansanedustajat ja liiton ihmiset Pöytyällä, illalla nykyisen maakuntahallituksen viimeinen tapaaminen.

Keskiviikko: Maakuntauudistuksen tukipalveluiden seminaari Hki, eläkkeelle siirtymisiä illalla.

Torstai: Maakuntauudistuksen IT-asiat, lentokenttäasioita Finavian kanssa, pankinjohtaja Olli Rehn.

Perjantai: Tehdään videotervehdys kulttuuritilaisuuteen, konttorikokouksia, illalla Tampereelle Pirkanmaan liiton järjestämään Pirkan päivään.

Valokuva on sote- ja maakuntauudistuksen Kimpassa - Allihopa -osastolta Turun messuilla elokuussa 2017.