Esa Högblom Ville Roslakka

tiistai, 13 elokuu 2019 15:59

Pieniä askelia koulutuspoliittisesti mutta suuria harppauksia maakunnalle

Syksy alkaa maakunnan koulutussektorilla myönteisissä merkeissä. Turun yliopisto saa aloittaa konetekniikan ja materiaalitekniikan diplomi-insinöörikoulutukset Opetus -ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti. Uusia opiskelijoita haetaan keväällä 2020 ja uudet koulutusohjelmat aloittavat vastaavasti syksyllä. Pitkään valmisteltu avaus vastaa alueen työvoimahaasteisiin erityisesti juuri diplomi-insinööripulan osalta. Tekniikan alan koulutuksen monipuolistaminen ja lisääminen lounaisrannikon ja koko Varsinais-Suomen tarpeisiin on välttämätöntä. Erityisen suuri haaste lähivuosina on meriteollisuuden ja sen alihankkijoiden työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Tekniikan alan koulutuksen ja osaamisen kehittämistä viedään nyt eteenpäin varsin laajasti muutenkin.

Tässä yhteydessä on tärkeää mainita Teknologiakampus Turku, joka edistää Turun neljän korkeakoulun eli Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian tekniikan koulutusta ja tutkimusta. Samalla se yhdistää korkeakoulujen voimavarat tukemaan alueen yritysten tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa. Toiminta perustuu Turun kaupungin ja korkeakoulujen yhteistyösopimukseen, jonka osana toimii myös Turun STEAM -koulutusmalli. STEAM-mallin tarkoituksena on luoda Turun kaupungin uusi koulutuksen toimintamalli luonnontieteen ja tekniikan alan vetovoiman vahvistamiseksi rakentamalla varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen yhdistävä tiede- ja teknologiapolku. Esimerkiksi nämä toimintakonseptit luovat perustaa menestykselliselle DI-koulutukselle maakunnassa.

Turun ammattikorkeakoulun RADICAL ERASMUS+ hanke toteuttaa myös osaltaan tekniikan alojen insinöörikoulutuksen kehittymistä maakunnassa. Hanke päättyy lokakuussa 2019 mutta varsinaiset uudentyyppiset insinöörikoulutukset vasta alkavat syksyllä 2019.

RADICAL -pilotit onnistuivat hyvin – työnantajapalaute myönteistä

Keväällä 2019 osa Turun AMK:n tuotantotalouden koulutusohjelman opiskelijoista suoritti pilottijakson kahdessa yrityksessä, joista toinen oli tietysti Meyerin Turun telakka ja toinen asiantuntijayritys Carinafour Oy. Pilottiin kevätlukukauden aikana osallistuneet opiskelijat suorittivat sovitut tuotantotalouden opintokokonaisuudet yrityksissä ja saivat kehittämistehtävistä sekä palkkaa että opintopisteitä. Tavoitteena oli testata myöhemmin syksyllä alkavan varsinaisen koulutusohjelman käytänteitä työssä oppimisen osalta. Palautteet ja kokemukset olivat pääosin myönteisiä, joskin odotetusti esimerkiksi juuri opiskelijoiden ohjaus työpaikoilla herätti pohdintoja. Kokemukset ovat arvokkaita jatkoa ajatellen.

Uusi koulutusohjelma syksyllä käyntiin – Insinööriksi työssä oppien

Syksyllä 2019 käynnistyy jälleen uusi tuotantotalouden insinöörikoulutus, kun noin 80 uutta opiskelijaa aloittaa urakkansa. Heistä 20 hyväksytään uuteen pilottiohjelmaan, joka noudattaa RADICAL -hankkeessa kehitettyä InTO-mallia (Insinööriksi työssä oppien). Opiskelijat opiskelevat ensimmäisen syksyn muiden tavoin lähiopetuksessa mutta hakevat syksyn kuluessa työelämälähtöiseen vaihtoehtoon. Tämän jälkeen opiskelu jatkuukin pääosin viikon jaksoissa yrityksen ja oppilaitoksen välillä.

Mitä jäi käteen – aika paljon

Todellakin aika paljon. Turun ammattikorkeakoulun uusi InTO-malli toimii tienavaajana suomalaisessa koulutustoiminnassa tuoden keskieurooppalaisen duaalimallin sovelluksen Suomeen. Samalla työelämälähtöisyys koulutuksessa saa aivan uusia ulottuvuuksia ja voidaan jopa puhua oppisopimuskoulutusta muistuttavasta mallista korkeakoulutuksessa. Mikäli InTO-mallista saadaan hyviä kokemuksia varsinaisen koulutusohjelman (tuotantotalous) osalta on mahdollista laajentaa mallia myös muille Turun AMK:n insinöörikoulutusaloille. Mallin kehittyessä on selvää, että edelleen tulee panostaa lähiopetusjaksojen ja työssä oppimisen väliseen koordinaatioon ja opiskelijan ohjaukseen ja mentorointiin. Nämä pitkälti ratkaisevat uuden oppimismallin tulevaisuuden.

Pieniä mutta samalla suuria askeleita.

 

Blogi RADICAL-hankkeen etenemisestä ilmestyy vielä kerran syys-lokakuussa uuden koulutusohjelman käynnistymisen yhteydessä.

 

Lisätiedot Radical -hankkeesta tarvittaessa:

https://radicalproject.turkuamk.fi/

Rauni Jaskari, Lehtori, DI, Turun AMK
+358 44 9072 904, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jassi Aho, Projektipäällikkö, RADICAL-projekti, Turun AMK

+358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Radical BoostErasmusTurun amkYrittjtestaVSL

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!

tiistai, 19 helmikuu 2019 15:20

Turun ammattikorkeakoulun vetämän kaksivuotisen Erasmus+ hankkeen RADICAL loppukiri on käynnistymässä päättyen lokakuussa 2019. Hankkeen perustavoitteena on uudistaa AMK -tasoista insinöörikoulutusta koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisäämällä. Tavoitteena on, että jatkossa 4-vuotisesta opiskeluajasta lähes puolet tapahtuisi työssä oppimalla. Radical –hankkeella tavoiteltava malli on myös osittainen vastaus korkeakoulusektorin oppisopimusmallin puuttumiseen. Ohjauksen ja mentoroinnin merkitys korostuu uudessa mallissa vahvasta työelämäyhteydestä johtuen. Tästä syystä vilkaisemme ensin mitä tapahtuu työelämään ohjauksen tiekarttatyön puolella.  

Hack The RoadMap – työelämäohjaus kohtaa ihmisen

Maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaosto käynnisti 2018 keväällä työelämään ohjauksen tiekarttatyön. Sen jalkauttaminen aloitettiin alkuvuodesta 2019 ja pohdinnat siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä. Tavoitteena on edistää ohjaustyön ammattilaisten yhteistyötä koulutusta ja työllistymistä tukevien ohjauspalveluiden tuottamisessa koulutustasorajat ylittäen. Avainsanoja ovat palvelumuotoilu, digitaaliset palvelut, osaamisen kehittämiskumppanuudet sekä ennakointitiedon hyödyntäminen. Tiekartan kohdennusta on tarkennettu ohjauksen ammattilaisten työpajassa 11.1.2019 ja mahdollisesti jo toukokuussa 2019 toteutetaan ohjaustyön keskeisten toimijoiden yhteinen Hackathon –tapahtuma Hack The RoadMap FEMMA -hankkeen ja ELY -keskuksen asiantuntijoiden ja resurssien avulla. (ks myös: www. kumppanuusfoorumi.fi)

Eräs hyvin keskeinen kehittämistarve liittyy asiakkaan henkilökohtaiseen kohtaamiseen kuten niin monessa muussakin palvelussa nykyään. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa palvelut hoidetaan sähköisesti.

”Voisinko tavata jonkun ja kertoa huoleni?”

”Juu! Kyllä meidät löytää Facebookistakin!”

”Äh, tarkoitin… antaa olla…”

Kuulostaako tutulta? Henkilökohtaisen palvelutarpeen korostuminen nousi vahvasti esille mm. 11.1 työpajassa. Digipalvelujen sijaan kaivataan inhimillisiä palveluja, johtuen paisuneesta digiviidakosta. Pelkästään Varsinais-Suomessa koulutusta ja työllistymistä tukevat palvelut käsittävät kymmeniä erilaisia sähköisiä palveluja, joiden kokoamiselle olisi tilausta. Kaikki toki tärkeitä, mutta mistä aloittaa? Niin yrittäjä, opiskelija, me kaikki, tykkäämme saada palvelua totutusta paikasta, puhelinnumerosta, sähköpostista, siis joltain tutulta henkilöltä, kun sitä tarvitsemme. Soitetaan siis sinne, minne aina ennenkin. Suuri haaste on myös saada ohjaustieto joko digitaalinen tai henkilökohtainen toimimaan tavalla, joka olisi johdonmukainen asiakkaan näkökulmasta. Mutta nyt takaisin RADICAL -hankkeen pariin…

Radical -hanke - uusi opintomalli syksyllä 2019

Syksyllä 2019 alkava uusi pilottiopintojakso on tarkoitus toteuttaa osana nykyistä tuotantotalouden opinto-ohjelmaa siten, että ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä opiskelijat hakevat uuteen malliin mukaan. Valitut opiskelijat ja pilottiyritykset saatetaan yhteen siten, että toisilleen sopivat yritys ja opiskelija löytävät toisensa. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväästä alkaen opiskelija vuorottelee lähiopetuksen ja työssä oppimisen välillä. Kesäharjoittelu täydentää mallia. Keväällä 2019 jo nykyisiä tuotantotalouden opiskelijoita osallistuu ennakoivaan pilottiin muutamissa yrityksissä mm. Meyerin Turun telakalla. Tavoitteena on testata erilaisia käytännön järjestelyjä.

Henna tuo onnekas savolainen Turussa oli jo edennyt toisen opiskeluvuotensa kevääseen. Opiskelu vuorotteli viikkotasolla nyt tyyliin kaksi päivää Kupittaan kampuksella ja kolme päivää suunnittelutoimistolla. Onneksi yritys sijaitsi Turussa, joten välimatkat jäivät kohtuulliseksi. Kuten aiemminkin Hennan kohdalla, on yritysmentoroinnin merkitys ollut aivan ratkaisevaa opintojen etenemisessä. Projektitöiden kautta ovat opinnot edenneet suunnitellusti.  Henna kokee, että lähiopetuksen ja työssä oppimisen välistä johdonmukaisuutta voisi vielä kehittää toisiaan vieläkin paremmin täydentäviksi. Henna aikoo ottaa tämän esille seuraavassa mentoritapaamisessa. Ja seuraavana vuonna tulisi eteen mahdollisuus lähteä vaihtoon Saksaan. Suottaapi sitä lähteäkin. Paljon asioita.

Seuraamme tässä kirjoitussarjassa jatkossakin hankkeen etenemistä ja työelämäavausten ja syntyvän uuden insinöörikoulutuksen kehittymistä ja ystävämme ”Hennan” polkua tuotantotalouden insinööriopintojen parissa.

Lisätiedot Radical -hankkeesta

Rauni Jaskari

Lehtori, DI / Senior Lecturer, M.Sc.(Eng.)
Turun ammattikorkeakoulu / Turku University of Applied Sciences
Sepänkatu 1, 20700 Turku, Finland
Mobile +358 44 9072 904

Jassi Aho

Projektipäällikkö, RADICAL-projekti

Turun AMK

+358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 Radical BoostErasmusTurun amkYrittjtestaVSL

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!

Kuva: Turun amk

maanantai, 17 joulukuu 2018 14:28

Varsinais-Suomessa pyyhkii nyt niin hyvin, että myös maakunnallinen koulutusstrategia tarvitsee päivityksen. Tämän totesi Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän jaosto kokouksessaan vuoden 2018 alussa. Syntyi ajatus positiivisen rakennemuutoksen näkökulmasta tehdystä työelämään ohjauksen tiekartasta. Koska Varsinais-Suomen koulutusstrategiassa asetetut tavoitteet toimivat jo käytännössä, mutta koko strategiaa ei kannattanut lähteä uudistamaan.

Toimintaympäristössä on tapahtunut suuria muutoksia (mm. ammatillisen koulutuksen uudistus). Myös positiivinen rakennemuutos pakotti pohtimaan, miten vastaamme työelämän tarpeisiin entistä tehokkaammin myös ohjauksen keinoin? Työelämän moninaisiin osaamistarpeisiin ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaaminen ovat tiekartan ytimessä. Ohjauksessa on tärkeää tehdä verkostot näkyviksi ja tutuiksi asiakkaille sekä antaa oikeaa tietoa työelämästä ja koulutuksesta. Huomiota päätettiin kiinnittää myös toimijoiden verkostoitumiseen, yhteistyöhön, rooleihin ja palveluiden tuntemiseen.

Valmis tiekartta

Tiekartan jalkauttaminen, toteuttaminen ja seuranta edellyttävät kuitenkin vielä paljon konkreettisia toimia, verkosto- ja foorumityöskentelyä. Työ jatkuu alkuvuodesta 2019. Ohjauksen eli tässä tapauksessa mentoroinnin rooli on keskeistä myös Radical -hankkeessa.

Radical - mentorointi ohjausmuotona

Työssä oppiminen on keskeinen osa Radical -hankkeessa kehitettävää Engine -insinöörikoulutusmallia. Tavoitteena on, että jopa puolet opiskelusta tapahtuisi yrityksessä. Opiskelu toteutetaan oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyönä. Ohjaukseen liittyen hankkeessa rakennetaan uutta mentorointimallia ammattikorkeakoulun opettajien, opiskelijoiden ja yritysten ohjaajien välille. Tässä hyödynnetään mm. Meyer Turun parhaita käytäntöjä ja hyödynnetään myös saksalaisten ja ranskalaisten kumppanien osaamista.

Mentorointi tarkoittaa ohjausta ja tukea, jota osaava ja kokenut senioriasemassa toimiva henkilö antaa nuoremmalle kollegalle tai opiskelijalle. Kyseessä on monipuolinen kaksisuuntainen prosessi. Mentorointimallin kehittämisessä on alustavasti nostettu esille muutamia peruslähtökohtia. Eräs niistä koskee hiljaisen tiedon siirtymistä. Tämä on tärkeää, jotta opiskelija voi alkaa ansaita organisaatiolle ja tehdä tuottavaa työtä.

Henna oli aloittanut tunnetussa suunnittelutoimistossa vuoden alussa opiskelujaksonsa.  Mentorina toimi seisemän vuotta firmassa toiminut DI. Sekä mentori että Henna pitivät tapaamisia muiden opiskelijoiden, AMK:n väen ja muiden yritysten mentoreiden välillä ehdottoman tärkeinä myös yhteisöllisyyden kannalta. Henna toivoisikin näitä tapahtuvan vähän useammin. Kun opiskelu tapahtuu sekä oppilaitoksessa että yrityksessä, on kokemus yhteisöstä Hennan mielestä erityisen tärkeä.

Opiskelijan perehdytyksen ja sujuvan alun toteuttamisessa yrityksessä on mentorin rooli aivan keskeinen. Näin varmistetaan ajantasaisen tiedon siirtyminen opiskelijalle. Mentorilla tulee olla sekä substanssiosaamista että mielellään akateeminen koulutus.

Oppilaitos eli ammattikorkeakoulu puolestaan tarjoaa mentorille koulutusta ennen kuin opiskelija aloittaa yrityksessä. Oppilaitos järjestää lisäksi opiskelijoiden ja yritysten tapaamisia säännöllisesti ja tukee eri tavoin niin mentoreita kuin opiskelijoita.

Henna on kokenut sekä mentorin että muiden työnohjaajien roolin ei vain tärkeäksi vaan olennaiseksi osaksi tiedon siirtoa ja myös osaamisen kehittymistä niin yrityksessä kuin myös AMK:lla. Tiedon vaihto ja keskustelut ovat uuden opiskelumuodon suola Hennan mielestä ainakin tässä vaiheessa.

Seuraamme tässä kirjoitussarjassa jatkossakin hankkeen etenemistä ja työelämäavausten ja syntyvän uuden insinöörikoulutuksen kehittymistä ja ystävämme ”Hennan” polkua tuotantotalouden insinööriopintojen parissa.

Lisätiedot hankkeesta tarvittaessa:

Rauni Jaskari

Lehtori, DI / Senior Lecturer, M.Sc.(Eng.)
Turun ammattikorkeakoulu / Turku University of Applied Sciences
Sepänkatu 1, 20700 Turku, Finland
Mobile +358 44 9072 904

Jassi Aho

Projektipäällikkö, RADICAL-projekti

Turun AMK

+358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Radical Boost  ErasmusTurun amkVSL   Yrittjtesta

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!

maanantai, 20 elokuu 2018 10:11

Taannoin keväällä oli juttua Radical boost Erasmus+ -hankkeesta, jonka tuloksena pilotoidaan uusi insinöörikoulutuksen malli syksyllä 2019 Turun ammattikorkeakoulussa. Ajatuksena siis on, että koko 4-vuotisesta opiskeluajasta noin puolet tapahtuisi yrityksissä eli oppilaitoksessa vietetty aika vähentyisi kirjaimellisesti radikaalisti. Koulutus pilotoidaan tuotantotalouden alalla ja erityisesti haetaan meriteollisuusalan yrityksiä tuleville opiskelijoille. Yritysten mukaan saaminen on elintärkeää projektin onnistumiselle ja näinpä hanketoimijat ovat lähestyneet yrittäjiä haastattelujen ja kyselyn muodossa. Samalla uutta koulutusmallia pohditaan myös kuvitteellisen tuotantotalouden opiskelijan Hennan näkökulmasta ja ennakoidaan vähän sitä, miten asiat yksittäisen opiskelijan näkökulmasta voisivat mahdollisesti edetä. Myöhemmin sitten näemme, miten asiat todella menivät.

Kiinnostaako uusi opiskelumalli yrityksiä?

Kun kouluttavaa prosessia viedään yritystasolle, nousee esille monia kysymyksiä ja haasteita yrityksen näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kiinnostusta opiskelumallia kohtaan on, mutta lopullinen päätös osallistumisesta riippuu yrityksen tilanteesta ja tarpeista. Toisaalta lähiopetuksen ja yrityksessä tapahtuvan osuuden rytmityksen tulee tapahtua yrityksen kannalta toimivalla tavalla. Yhtä eri kokoisille ja eri alojen yrityksille sopivinta tapaa ei ole, mutta tehdyn kyselyn perusteella monet yritykset suosivat mallia, jossa opiskelija on kuitenkin yhtäjaksoisesti pidemmän jakson oppilaitoksessa ja vastaavasti pidemmän myös yrityksessä.

Henna Kuopiosta oli aloittanut tuotantotalouden insinööriopinnot Turussa syksyllä 2019. Uusi enemmän yrityksessä toteutettava tapa toteuttaa opiskelu on houkutellut savolaisen länteen. Jo valinta koulutukseen poikkesi aiemmasta oppilaitoksen yritysyhteistyön vuoksi. Ensimmäinen puoli vuotta olikin hyvinkin tavallista opiskelua ja haalaribileitä. Insinöörin perustaitojen opiskelu sujui perinteisesti, vaikka yhteys tulevaan työ -ja opiskeluyritykseen oli jo olemassa ja Henna vieraili yrityksessä muutamaan kertaan sopimassa käytännön järjestelyistä.

Miten opiskelu jaksotetaan?

Pidemmät jaksot mahdollistavat tietysti pitkäjänteisemmän toiminnan sekä yrityksen, että opiskelijan kannalta. Opiskelujaksojen vaiheistamisessa nousee yritysten näkökulmasta esille tarve painottaa koulutuksen alkuvaiheessa lähiopetusta ja jälkipuolella työssä tapahtuvaa kouluttautumista. Näin opiskelijalla olisi riittävät perusvalmiudet toimia yrityksessä. Selvää on, että insinöörin perustaitojen ja tietojen opettaminen ei kuulu yritykselle. Selvää on myös se, että yritysten tilaukset ja projektit menevät omia polkujaan eivätkä noudata opiskelijan rytmiä. On toisaalta tärkeää huomata, että kaikki opiskelijat käyvät tietyt sisällöt ja työtehtävät läpi opintojensa aikana.

Käydessään yrityksessä sopimassa opiskelujen toisen vaiheen käynnistämisestä Hennalle selvisi, että syksyn aikana kansainvälinen kysyntätilanne oli muuttunut ja firman työtilanne olisi puolen vuoden sisällä muuttumassa. Tällä tulisi olemaan vaikutuksia myös Hennan opiskeluihin yrityksen muuttuvan projektilanteen kautta. Tulevat työtehtävät voivat muuttua aiemmin suunnitellusta.

Tarvitaanko työsopimus?

Toinen kiinnostava kysymys on asiaan liittyvät sopimusjärjestelyt. Yritykset näyttävät tässä suosivan kolmikantajärjestelyä oppilaan, yrityksen ja oppilaitoksen välillä. Kysymys on pitkälti vastuiden jakamisesta kaikille soveltuvalla tavalla. Yrityksille luonnollisesti sopii perusmalli, jossa esimerkiksi Turun AMK ottaa mahdollisimman paljon hallinnointivastuuta. Järjestelyn tulee myös mahdollistaa sopimuksen purun tai työtehtäviin liittyvät erilaiset joustot, mikäli olosuhteet sitä jostain pakottavasta syystä edellyttävät. Tavoitteena on aina että yritys todella sitoutuu yhteistyöhön ja että opiskelija jatkaa samassa työpaikassa opintojen loppuun. Tämä voi joskus olla epävarmaa ja varmasti askarruttaa opiskelijoita.

Syksy on kohta puolessa välissä ja Hennan perusopinnot etenevät mallikkaasti kevään yritysperiodia odotellessa. Samalla myös kysymyksiä pyörii päässä. Miten työn ohjaus mahtaa lopulta hoitua? Vaikuttaako taloustilanne kovastikin opiskeluihin yrityksessä? Pitääkö Hennan jopa hakea uusi työpaikka?

Seuraamme tässä kirjoitussarjassa jatkossa hankkeen etenemistä ja työelämäavausten ja syntyvän uuden insinöörikoulutuksen kehittymistä ja ystävämme ”Hennan” polkua tuotantotalouden insinööriopintojen parissa.

Lisätiedot hankkeesta tarvittaessa:

Rauni Jaskari

Lehtori, DI / Senior Lecturer, M.Sc.(Eng.)
Turun ammattikorkeakoulu / Turku University of Applied Sciences
Sepänkatu 1, 20700 Turku, Finland
P. +358 44 9072 904

 

Jassi Aho

Projektipäällikkö, RADICAL-projekti,Turun AMK,

P. +358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Radical Boost     ErasmusTurun amk  VSL    Yrittjt  esta

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!

perjantai, 16 maaliskuu 2018 08:46

Turun ammattikorkeakoulu sai taannoin rahoituksen kaksivuotiselle Erasmus+ hankkeelle nimeltään Radical boost. Tavoitteena on AMK-tasoisen insinöörikoulutuksen uudistaminen siten, että koko 4-vuotisesta opiskeluajasta puolet tapahtuisi yrityksissä. Oppilaitoksessa vietetty aika vähentyisi näin kirjaimellisesti radikaalisti. Työharjoittelun osuus insinöörin perustutkinnosta on nyt noin 12 %. Uusi kehitettävä malli on käytännössä suomalainen sovellus saksalaisesta duaalimallista. Homma pilotoidaan tuotantotalouden alalla ja erityisesti haetaan meriteollisuusalan yrityksiä tuleville opiskelijoille. Uusi koulutusohjelma on alkamassa syksyllä 2019.

Okei, hieno homma! Hyvä että tällainenkin tuli hoidettua. Pysähdytään kuitenkin hetkeksi tämän äärelle, sillä olemme aidosti radikaalien muutosten äärellä. Näihin pitää koulutuksenkin reagoida.


Työn murroksesta on lopulta kysymys

Koulutusta ja sen muotoja kehitetään nyt monella rintamalla ja monin eri tavoin. Taustalla on työn murros ja tämän ilmiön monet sivujuonteet. Keskustelua työn tulevaisuudesta on käyty aina mutta vuosituhannen vaihteessa globalisaatio haastoi suomalaisen yhteiskunnan, yritykset ja myös työn uudella tavalla. Yritysten toimialueeksi tuli koko maailma ja talouden toimintaympäristön säännöt muuttuivat. Tämä on merkinnyt tuotannossa ja palveluissa uutta kansainvälistä työnjakoa. Ei riitä, että yritys Laitilassa tuottaa tehokkaasti tavaraa Uudenkaupungin autotehtaalle vaan sen pitää lyödä myös intialainen tai saksalainen toimittaja tai jopa liittoutua näiden kanssa. Kilpailun koveneminen on vaikuttanut kaikkialle yhteiskuntaan: koulutukseen, osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä itse työhön.

Julkisuudessa käytävä keskustelu pyörii usein ääripäissä ja pohditaan usein jopa nykymuotoisen työn loppua ja teknologian (digitalisaatio, robotisaatio, keinoäly jne) ylivaltaa eri muodoissaan. Toisaalta teknologia nähdään myös monesti uudenlaisen työn ja rakenteiden mahdollistajana (esim. alustatalouden eri muodot). Työn muutokseen toki vaikuttavat monet muutkin seikat teknologian ohella. Näistä kaikista lisää mm:

- Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
- Demos Helsinki

Osaamisen ja koulutuksen kehittäminen on myös monien haasteiden edessä ja koulutuksen reagointikyvylle asetetaan nykyään kovia vaateita. Oppimisympäristöjen kehittäminen ja koulutuksen tuominen yhä enemmän työpaikoille ovat osa työn muuttumisen ilmiöitä. Tavoitteena on pitää koulutus ajantasaisena ja samalla varmistaa osaavan työvoiman saatavuus.

Mutta se Radical boost – mikä meininki?

Jotta Radical boost -hanke pääsee kunnolla käyntiin, keskeistä on siis nyt löytää ne yritykset, jotka haluavat osallistua hankkeeseen tarjoamalla paikan opiskelijalle. Opiskelijalle, joka itse asiassa viettää puolet opiskeluajastaan tässä samassa firmassa. Tämä vaatii myös yrittäjältä venymistä koska pitää huolehtia esimerkiksi opiskelijan ohjauksesta työpaikalla. Tämän panostuksen jälkeen on kuitenkin mahdollista saada osaava ja sitoutunut työntekijä yritykseen. Hankkeessa ovat mukana myös Varsinais-Suomen yrittäjät, Varsinais-Suomen liitto sekä saksalaisia ja ranskalaisia oppilaitoksia sekä Meyerin Turun telakka. Teemme kaikki parhaamme tämän tärkeän pilotin onnistumiseksi. Huomasitko mahdollisuuden yrityksellesi? Ota yhteyttä:

Tero Reunanen
Tuotantotalouden koulutus ja tutkimusvastaava, Turun AMK
+358 44 907 4592, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jassi Aho
Projektipäällikkö, RADICAL-projekti
Turun AMK
+358 40 355 0360, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Radical Boost     ErasmusTurun amk  VSL    Yrittjt  esta

Kirjoitus tukee Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin ja sen alla toimivan ennakointifoorumin toimintaa. Kumppanuusfoorumi on varsinaissuomalaisen yhteistyön sytyttäjä, jolta löydät varsinaissuomalaiset maakuntastrategian tavoitteita edistävät toimijat, ja niiden muodostamat aktiiviset verkostot. Tule mukaan rakentamaan kanssamme Varsinais-Suomea, jossa elämisen laatu on parasta!