Marko Heikura

keskiviikko, 20 maaliskuu 2019 15:28

Salossa vuosi 2019 on jälleen kulttuurivuosi. Poikkeuksellisen tästä vuodesta tekee kuitenkin se, että näkyvissä on selkeitä ja tarpeellisia korjausliikkeitä kulttuurisektorilla. Kulttuuriavustuksiin on tehty 30 000€:n korotus ja osoitteena on erityisesti lasten ja nuorten kulttuuritoiminta. Kulttuuripalveluiden yksikköön perustetaan lisäksi uusi vakinainen ja täysiaikainen kulttuurituottajan toimi. Toukokuusta alkaen Salossa on kaksi kulttuurituottajaa. Näyttäisi siis siltä, että Salossa löytyy yhteinen poliittinen näkemys siitä, että kulttuurilla on merkittävä osuus kaupungin jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä.

Viime vuosina Salossa ja Salosta käydyssä keskustelussa on painottunut talouden heikko tila ja kaupunkia on vaivannut pessimistinen asenneilmapiiri ja imago-kuva. Leikkaukset ovat osuneet ankaralla kädellä myös kulttuuripalveluihin. Jotta en tikusta silmään saisi, totean, että näkymät salolaisen kulttuurin osalta näyttävät nyt hyvältä pitkästä aikaa. Jatkosuunnitelman tulee kuitenkin sisältää selkeä tavoite Salon hivuttamisessa lähemmäs valtakunnallista keskiarvoa kulttuuriin satsatun rahan määrässä.

Kulttuurin kolmas sektori on viimeisten vuosien aikana tuottanut valtavan määrän tarjontaa kaupunkilaisille. Optimismi kaupungin tulevaisuuden suhteen on ollut voimavara, joka on synnyttänyt paljon uutta toimintaa ja viestinyt positiivista tunnelmaa myös Salon rajojen ulkopuolelle kulloisestakin taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Tapahtumista muun muassa suuren suosion saavuttanut syksyn 2018 Taiteiden Yä sekä SaloJazz Festival ja Salo Irish ovat tapahtumia, jotka on synnytetty rakennemuutoksen kurimuksesta huolimatta. Kaupungin tukea on ollut näillekin toimijoille tarjolla, mutta hyviä tuloksia saadaan aikaan omalla työllä ja siihen uskomalla.

Kolmannen sektorin aktiivinen toiminta näkyy myös salolaisten kulttuuriyhdistysten ja kaupungin välisen keskustelufoorumin, Kulttuurikumppaneiden, perustamisessa. Toiminnassa korostuu monialaisuus ja alueellisuus. Vaikuttaminen päätöksentekoon vaatii suoraa yhteydenottoa eri kuntasektoreiden virkamiehiin, lautakuntiin ja aktiivista yhteydenpitoa myös paikallisiin yrityksiin. Kulttuurin puolesta puhuminen on hikistä työtä - perusteluja, näkökulmia ja sinnikästä vetoamista. Turha vaatimattomuus on syytä unohtaa.

Monipuolisella kulttuuritarjonnalla on kaupungin houkuttelevuudessa vahva rooli. Toivottavasti kaupungin poliittiset päättäjät ja virkamiehet ovat nyt pysyvästi sitoutuneet kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Alku näyttää hyvältä.

luova vs 2025