Erik Pietari Matilainen

perjantai, 03 syyskuu 2021 09:11

Texten finns också på svenska nedanför den finska texten.

 

Arkisessa keskustelussa nuoret leimataan ”diginatiiveiksi”. Termi kuvastaa nuorta, joka on lapsuudesta asti käyttänyt esim. tabletin tai älypuhelimen ominaisuuksia. Näin ollen saatetaan ajatella kaikkien nuorten olevan ”kuin kalat vedessä” käyttäessään digilaitteita ja palveluita. Arkisessa keskustelussa tämä ei ehkä ole haitallista ja perustuuhan mielikuva diginatiiveista osittain totuuteen. Julkisessa keskustelussa ja päätöksiä tehtäessä yksinkertaistettu mielikuva diginatiiveista, jotka eivät tarvitse digitukea ja medialukutaidon opetusta ihmisen kehityksen kannalta tärkeimmässä iässä, voi silti olla haitallinen.

Tosiasiassa osaamis- ja taitokuilut voivat olla merkittäviä nuorten keskuudessa. Asiaan vaikuttaa sosioekonominen tausta. Digilaitteiden saatavuus kotona lapsuuden ja nuoruuden aikana ei ole itsestäänselvyys. Myös tottumukset ja mieltymykset voivat viedä nuoria eri suuntiin. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa esimerkiksi tietokonepelejä pelanneet voivat olla harppauksia keskivertonuorta edellä. Sillä välin, kun toinen osaa jo koodauksen alkeet, saattaa ikätoveri käyttää lähinnä sosiaalisen median alustoja kännykällään.

Pohditaan siis sosiaalisen median ja viihdepalveluiden roolia. Digitalisaation megajätit, kuten Facebook (ja sen omistama Instagram), Snapchat, Netflix, Tinder ym. ovat kaikki hyvin samantapaisia. Ne ovat kaikki kehittyneet Piilaaksossa Yhdysvalloissa samanhenkisten ihmisten toimesta samoihin aikoihin. Kas kummaa ne siis toimivat samalla logiikalla, nimittäin helppokäyttöisyydellä ja koukuttavuudella. Algoritmit suosittelevat sopivan koukuttavaa sisältöä ja helppokäyttöinen sovellus takaa käyttäjäystävällisyyden, jonka lapsikin hallitsee. Mitä tapahtuu, kun nuori ihminen, joka on tottunut surffaamaan näillä alustoilla, yrittääkin käyttää Exceliä, InDesignia tai niitä vielä monin kerroin monimutkaisempia ohjelmia, joita käytetään työelämässä? Mitä jos (tai kun) lähitulevaisuuden yksi tavallisimmista työnhakukriteereistä on taito koodata? Turruttaako viihdepalveluiden helppokäyttöisyys ja välittömän mielihyvän takaavat käyttöliittymät itseasiassa nuorten digi- ja medialukutaidot? Vielä on liian aikaista sanoa, mutta tämä voi olla tutkimisen arvoinen asia tulevaisuudessa.  

Miten valmistaisimme nuoria vaativaan työelämään ja tasaisimme digiosaamiskuiluja? Niin kuin useimmiten, ratkaisuja voi hakea opetussuunnitelmista. Uskon, että medialukutaidon merkitys tulee kasvamaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon valeuutisista ja disinformaatiosta ja miten suojautua niiltä. Suomalainen opetus on melko hyvälläkin tasolla tämän asian suhteen ja asiaan on herätty tarpeeksi ajoissa. Asiaan tulee jatkossakin kiinnittää huomiota ja resursseja. Peruskoulu, toinen aste ja kolmas aste voisivat ehkä tehdä enemmän yhteistyötä medialukutaidon painottamisessa.

Toinen trendi, joka on havaittavissa sisältöä pursuavassa monimediayhteiskunnassa, on kärsimättömyys. Alustat kilpailevat huomiostamme ja alustojen sisäisesti huomiosta kilpailevat eri uutislähteet niin luotettavat kuin arveluttavatkin. Tämä on johtanut siihen, että emme jaksa keskittyä pitkiä aikoja mihinkään ja sisällöntarjoajat ovat sopeutuneet tilanteeseen tekemällä tuotteensa mahdollisimman yksinkertaistetuksi. Tähänkin olisi hyvä reagoida. Lapsille ja nuorille olisi tärkeää opettaa lähdekriittisyyden lisäksi kärsivällisyyden merkitys medialukutaidossa.

Internet on parhaimmillaan historian mahtavin oppiahjo. Mitä enemmän aikaa ihmiset käyttävät asioihin paneutumiseen käyttäen faktuaalisia lähteitä ja väistäen disinformaation ja salaliitot sitä enemmän yhteiskunta hyötyy.

 

UNGA, DIGITALISERING OCH BEHOVET AV STÖD

Unga blir ofta stämplade till ”diginativer”. Termen beskriver en person som sedan sin barndom använt till exempel smarttelefonens eller en tablets olika egenskaper. På grund av denna stereotypi, tros alla unga kunna navigera i den allt mer digitaliserade världen som fiskar i vattnet. I vardagsprat är denna tankevilla kanske inte skadlig. Trots allt baserar sig tanken om diginativer även på sanning till viss mån. Emellertid i den offentliga diskussionen och vid beslutsborden kan tankevillan om en hel generation av diginativer, vara skadlig. Tanken att människor i den mest delikata fasen av sin utveckling inte skulle behöva undervisning och stöd i digitalisering och mediabruk, är befängd.

I själva verket kan kunskapsskillnaderna vara betydliga redan bland unga. Det hänger ihop med socioekonomisk bakgrund. Alla har inte samma förutsättningar att växa upp i en digitaliserad miljö. Även vanor och preferenser spelar roll. De som spelat dataspel hela sin barn- och ungdom kan vara stormsteg före sina jämnåriga i digitalt kunnande. Medan någon redan kan grunderna för kodning, kanske någon annan bara scrollar sociala medier på sin smarttelefon.

Låt oss fördjupa oss i sociala mediers och digitala underhållningens roll. Digitaliseringens tungviktare såsom Facebook & Instagram, Snapchat, Netflix, Tinder etcetera är alla väldigt lika. De har utvecklats i Silicon Valley i USA, av likasinnade människor under ungefär samma tidpunkt. Det är alltså ingen överraskning att de fungerar på samma principer, nämligen användarvänlighet och beroende. Algoritmer rekommenderar passligt beroendeframkallande innehåll och en lätt och användarvänlig applikation försäkrar att tillochmed barn kan ta del av upplevelsen. Men vad händer när en ung människa, som är van att surfa endast på dessa plattformar, sätter sig ner och skall använda Excel, InDesign eller ännu mångfaldigt mer komplicerade verktyg, som används inom arbetslivet? Tänk om (eller när) ett av de vanligaste kriterier för arbetssökanden är kodning i vår nära framtid?  Tänk om de lättanvända underhållningstjänsterna som är specialiserade på att erbjuda omedelbar tillfredsställelse, egentligen avtrubbar våra digi- och mediabrukskunskaper. Det är kanske för tidigt att säga, men det kan vara värt att forska i framtiden.

Hur skall vi då förbereda unga för en krävande arbetsmarknad och jämna ut de digitala kunskapsskillnaderna? Som vanligt, kan vi söka efter lösningar i läroplaner och undervisning. Jag tror att medialäskunnighetens betydelse kommer att öka. Just nu talas det mycket om falska nyheter och desinformation och hur vi kan skydda oss från dessa. Den finska undervisningen är på en bra nivå med tanke på det här och vi har lagt märke till frågan i tid. Det bör satsas resurser och uppmärksamhet på det även i fortsättningen. Grundskolan, andra stadiet och tredje stadiet kunde samarbeta mera i betonandet av medialäskunnighet genom hela utbildningsväsendet.  

Ytterligare en trend som genomsyrar det utmattande innehållsrika medielandskapet, är otålighet. Olika plattformar tävlar om vår uppmärksamhet och inom plattformarna tävlar de olika innehållsproducenterna om den likaså. Detta har lett till att vi helt enkelt inte orkar koncentrera oss på något en längre tid mera. Innehållsproducenterna har anpassat sig genom att göra sitt innehåll så simplifierat som möjligt. Det skulle vara viktigt att reagera även på detta. Utöver källkritik borde barn och unga få undervisning i tålamodets roll i medialäskunnighet och mediabruk.

Internet är som bäst historiens mäktigaste kunskapskälla. Ju mer tid, människor spenderar på att fördjupa sig i saker, använder pålitliga källor och lyckas känna igen och se upp för desinformation och konspirationsteorier, desto mer gynnas samhället.

DIGITUKI logo