Eurooppa pivn liput


Europe Direct EU-tiedotuspisteessä on ensi vuoden toiminnan suunnittelu parhaillaan työn alla.Tuleva vuosi onkin EU:ssa oikea supervuosi. Iso-Britannian odotetaan lähtevän EU:sta maaliskuussa. Toukokuun lopulla on Euroopan parlamentin vaalit ja Suomi aloittaa EU:n puheenjohtajana heinäkuun alussa. EU:n uusi komissio käynnistää toimintansa kesän jälkeen. Ja kaiken muun ohella EU valmistelee tulevaa budjettikautta 2021-2027. Eikä EU:n työlista vielä tähän lopu. Ilmastonmuutos, turvallisuus ja talouden haasteet ovat läsnä EU-arjessa jatkossakin.

Mistä EU-aiheista sinä haluaisit kuulla lisää tai käydä keskustelua?

Kerro meille perjantaihin 9. marraskuuta mennessä vapaamuotoisesti ehdotuksesi joko sähköpostilla tai Twitterissä. Pyrimme huomioimaan ideoita ja ehdotuksia mahdollisuuksien mukaan ensi vuoden toiminnan suunnittelussa. Palautetta voi toki mielellään antaa jatkossakin. Koitamme olla koko ajan kuulolla ja katsoa mihin EU menee ja mikä EU-asioissa kiinnostaa.


Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Twitter: @EdVarsinais ja #VS2019EU