MILLAISEN SOTEN VARSINAIS-SUOMI HALUAA?

Kirjoittanut  maanantai, 04 touko 2015 08:42

Olen viime viikkojen aikana kiertänyt Varsinais-Suomen kuntia, tavannut siis maakuntaliiton omistajia, virkamiehiä ja luottamushenkilöitä.

Keskustelunaiheista ei ole ollut pulaa: kuntatalouden tulevaisuus mietityttää kunnassa kuin kunnassa. Kun vaalit on käyty, ollaan taas sillä tavoin lähtöruudussa, että rahaa on vähenevässä määrin, mutta uusia velvoitteita pulpahtelee sieltä sun täältä. Onneksi kuitenkin aika moni kunta onnistui tekemään varsin hyvän tilinpäätöksen vuodelta 2014.

Suurista tulevaisuuden kysymyksistä eniten mietityttää Sote, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Hanke jäi nykyhallitukselta kesken kaatuen perustuslaillisiin ongelmiin.
 
Uuden hallituksen tulee oman uskottavuutensa nimissä saada aikaan Sote-päätöksiä, mutta uudistus on niin syvälle käyvä, että turhaan hätäilyyn ei ole syytä, vaikka media kuinka painostaisi.

Pari näkökulmaa haluaisin nostaa esiin. Jotkut maakuntamme kunnista haluavat ehdottoman Sote-lain, lähinnä maakuntajakoon pohjautuen. Mutta kannatusta on yhtä lailla mallilla, jossa kunnille annettaisiin oikeus omaan tahtoon perustuen muodostaa esimerkiksi seutukuntajakoon perustuvia sotepiirejä.

Tarkkaan on mietittävä myös erikoissairaanhoidon näkökulma. Suomen kokoisessa maassa ei ole resursseja ylläpitää melkein kahtakymmentä keskussairaalaa. Järjestelmä johtaa kilpavarusteluun, johon ei ole varaa, eikä tarvetta.

Mutta niin kuin monessa muussakin asiassa, aluepolitiikka astuu liian usein peliin silloin kuin pitäisi puhua pelkästään siitä mikä ihmisille on hyväksi.
      
Sote on niin suuri asia, että siitä varmasti lausutaan myös strategisessa hallitusohjelmassa. Toivoa sopii, että kuntia ja maakuntia ei ajeta väkisin yhteen muottiin. Sellainen politiikka olisi ristiriidassa sen kanssa, että vaaleissa kaikki puolueet vakuuttivat, että kunnallisia pakkoliitoksia ei tulevalla vaalikaudella tulla näkemään.


TÄLLÄ VIIKOLLA

Maanantai: Helsinkiin klo 7 junalla sosiaali- ja terveysministeriöön koko päiväksi.
Tiistai: ap Metsäkeskus, konttoritöitä, illaksi Helsinki ja MTK.
Keskiviikko: Maakuntajohtajien kokous Helsingissä, illalla Taitaja 2015 tilaisuus Turussa.
Torstai: Aamujuna Helsinkiin: Pohjoismainen saaristoyhteistyöseminaari koko päivän.
Perjantai: ap Maakuntahallituksen lista-asioita, konttorihommia, illalla Delivery of Mein Schiff telakalla.
Lauantai: Varsinais-Suomen Euroooppa-päivän vastaanotto, Uittamo, Turku

Luettu 4512 kertaa Viimeksi muutettu maanantai, 04 touko 2015 09:37
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Kari Häkämies

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.