HALLITUSNEUVOTTELUT ALKOIVAT

Kirjoittanut  maanantai, 11 touko 2015 14:38

Hallitusneuvottelut ovat päässeet alkuun. Mukana olevat puolueet ovat vakuuttaneet, että tarkoitus on edetä nopeammin kuin neljä vuotta sitten. Tavoite on uskottava, koska hallituksen ohjelma tulee sisältämään vain strategisia linjauksia, konkreettiset toimenpideohjelmat valmistellaan hallituksen jo synnyttyä kesän aikana.

Toinen työtä helpottava seikka on se, että neuvottelupöydässä on vain kolme puoluetta. Ilman minkäänlaista ideologista häivääkään voinee sanoa, että edellinen hallitus oli pohjaltaan liian laaja, ainakaan yksikään mukana ollut ei jälkikäteen ole ollut tyytyväinen. Kaikille puolueille taisi jäädä sellainen olo, että oma rooli ja profiili jäivät liiaksi hämärän peittoon.

Maakunnallisen liiton näkökulmasta suuria asioita ovat Sote-ratkaisu ja valtiollisen ja kunnallisen aluehallinnon tulevaisuus.

Neuvotteluja vetävä Juha Sipilä on lehtilausunnossaan sanonut, että Sotessa on päästävä ratkaisuun nopeasti. Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi lausunnossaan poliitikkojen mallit aika vähäisiksi: kuntayhtymä tai malli, jossa päättäjät valitaan vaaleilla ja joka saa oikeuden kantaa maakuntaveroa.

Suuret kaupungit, Turku mukaan lukien, ovat epäilleet kumpaakin vaihtoehtoa. Varsinais-Suomen keskuskaupunki haluaisi, että laki valmisteltaisiin niin, että se mahdollistaisi esim. seutukuntakohtaiset vapaaehtoiset kuntayhtymät.

Pienemmistä kunnista on taas tuotu esiin, että kaikkia lähipalveluita ei pitäisi yhdistää yhteen suureen Sote-kokonaisuuteen. Tämä kävi ilmi esimerkiksi tekemälläni Laitilan kuntavierailulla.

Esityslistalla tulee aivan varmasi olemaan, ainakin pitkällä tähtäimellä, eräänlaisen maakuntamallin vaihtoehto. Siitä kädenvääntö ei ole helppoa, kolmella puolueella ei suinkaan ole yhteneväinen näkemys tällaisen mallin järkevyydestä. Suuret kaupungit perustavat toimintansa mieluummin itsenäisen kuntarakenteen varaan, eivätkä ole halukkaita luovuttamaan päätösvaltaansa ylikunnallisille toimielimille.

Hallitusneuvottelut eivät koskaan ole helppoja. Mutta tällä kertaa lienee harvinaisen vahva yksimielisyys siitä, että toimiin on ryhdyttävä, muutoin kansakunta ajautuu tuhon tielle.

TÄLLÄ VIIKOLLA
Maanantai: talon kv-ryhmä, maakuntahallituksen puheenjohtajisto. Ip:lle tarkoitettu vierailu Koski Tl kuntaan peruuntui, joten konttorihommia.
Tiistai: Eduskuntaan V-S kansanedustajaryhmään, sitten STM
Keskiviikko: Naantaliin kuntavierailulle, kehityskeskusteluja ja illalla juhlistamme Juho Savon maakuntaneuvos titteliä.
Perjantai: Kehityskeskusteluja, listan värkkäämistä, lehtijutun kirjoittamista.

Luettu 2511 kertaa
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Kari Häkämies

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.