Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -rahoituksella vahvistetaan maakunnan eri osien kykyä aktiiviseen rakennemuutokseen ja sopeutumiseen elinkeinorakenteen muutoksiin. Keskeisessä roolissa ovat elinkeinojen ja yritystoiminnan uudistuminen, kasvu ja kansainvälistyminen sekä työllisyyttä ja yritystoimintaa edistävät kokeilut. AIKO -rahoitus on kansallinen aluekehityksen määräraha.

Varsinais-Suomessa rahoitusta tullaan käyttämään älykkäisiin, nopeisiin ja joustaviin kokeiluihin. Kokeilut voivat liittyä esimerkiksi positiivisen rakennemuutoksen edistämiseen. Rahoituksella tuetaan myös merkittävien kehittämisprosessien nopeaa liikkeelle lähtöä.

Hankkeissa noudatetaan seuraavia valintakriteereitä:
- edistää aktiivisesti elinkeinojen rakennemuutosta ja vahvistaa alueen muutosjoustavuutta
- nopeuttaa merkittävien kehittämisavauksien tai kokeilujen käynnistymistä
- vahvistaa kasvua, työllisyyttä ja kansainvälistymistä

Rahoitusta ei voida myöntää infrastruktuuriin tai muihin fyysisiin rakenteisiin, vaikuttavuudeltaan paikallisiin hankkeisiin tai yksittäisten tapahtumien tai tilaisuuksien järjestämiseen.

Hankkeiden tulee päättyä viimeistään 30.4.2019.

Rahoitus on pienimuotoista. Tuen enimmäismäärä on 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista. AIKO -rahoitusta on jäljellä noin 40 000 euroa.

Tuen hakeminen

Tukea haetaan Varsinais-Suomen liiton AIKO -rahoituksen hakulomakkeella. Hakuohjeet ja lomake löytyvät Varsinais-Suomen liiton verkkosivuilta (linkki)

Hakemus toimitetaan Varsinais-Suomen liiton kirjaamoon sekä paperiversiona allekirjoitettuna että sähköpostitse (Varsinais-Suomen liitto, PL 273, 20101 Turku; Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).

Hakemukset tulee jättää pe 21.9.2018 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja:

Elinkeinopäällikkö Petteri Partanen, p. 040 776 0630 ja aluekehitysjohtaja Tarja Nuotio p. 040 506 3715, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.