Varsinais-Suomen liitto haluaa edistää kulttuurin ja taiteen hyvää tekevää vaikutusta arjessa ja tukea maakunnan luovia aloja. Siksi liiton pääaulassa on taidegalleria nimeltä Aulagalleria.

Aulagalleriassa esitellään Varsinais-Suomen liiton henkilöstön taidetta sekä nuorten taiteilijoiden töitä, yhteistyössä mm. Taideakatemian (Turun AMK) kanssa.

KuvaSuMa 3.-25.4. Aulagalleriassa

Näyttelyssä on esillä Lieto-opiston sunnuntai-illan ja maanantaiaamun aikuisten kuvataideharrastajien teoksia. Mukana on maalauksia, mosaiikkitöitä ym.

Kuvat ovat syntyneet kotona tai opiston ryhmissä Eija Tähkäpään opetuksessa. Nyt nähtävä näyttely on näiden ryhmien kolmas näyttely Aulagalleriassa.

Samaan aikaan on esillä Lieto-opiston vuosinäyttely Liedon kunnantalolla. Ahkerat taiteenharrastajat ovat esillä myös opiston näyttelyssä.

KuvaSuMan taiteilijoista osa on harrastanut maalaamista ja piirtämistä jo vuosikymmeniä, osa on aloittanut vähän aikaa sitten. Monilla aloittaminen sijoittuu eläkkeellejäämisen aikoihin tai muuhun elämänmuutokseen. Tutussa ryhmässä on ilo tavata kerran viikossa, vaihtaa ajatuksia ja ideoita, tehdä mieleisiä kuvia omaan tyyliin, tukea, kannustusta ja uusia oppeja saaden.
Tervetuloa!

KuvaSuMa liiton Aulagelleriassa Ratapihankatu 36, Turku arkisin ma-pe klo 9.15. Esteetön pääsy Läntisen pitkäkadun puolelta.


Tervetuloa!

 Aikaisemmat näyttelyt Aulagalleriassa:

Kaija Söderlundi, Akvarelli- ja monotypiatöitä Aulagalleriassa

Pirkko Rannikko, Opintomatkalla tanssahdellen

Marja Vakkuri, Ei vettä rantaa rakkaampaa

Paula Ehrman - Öljyvärimaalauksia

Anna-Liisa Metsälän Mysteeri II

Ritva Lohiluodon töitä

Avoimet kylät -päivän kuvia

Filip Zdravevskn töitä

Marilyn ja 009

Eeva-Liisa Jokalan maalauksia

Sunnuntaimaalauksia

Luontokuvia Aulagalleriassa

Valokuvanäyttely Rajalla dokumentoi Suomen itärajaa ja ihmisiä

Paperimaa

Veden äärellä ja puiden kätkössä

Veden äärellä ja puiden kätkössä

Kameralla ja pensselillä 2

Kameralla ja pensselillä

Majakkasaaret

Kotoisia kuvia

Jana Vehmaston maalauksia

Aulagalleriassa Kameraseura ABOCAn valokuvanäyttely

Aulagalleriassa tunnelmallisia kaupunkikuvia

Liisa Leinosen muistonäyttely

Irakilaisen Karrarin piirustuksia Aulagalleriassa

Metsästä merelle

Recent paintings

minä ja SAVI

Impressionistisia maalauksia

Valokuvanäyttely Unelma-ammattini

Naivistista akvarellitaidetta Aulagalleriassa

Karkumatka

Runoja hiuksissani

Graffitin innoittamia maalauksia

Kasitie-kilpailun antia

Kivat kehykset (Lieto-opiston maalauskurssilaiset)Lieto-opiston maalauskurssilaiset)

Kivat kehykset (Lieto-opiston maalauskurssilaiset)

Prints of Life - Vektorigrafiikkaa Aulagalleriassa

Erik Bryggmanin töitä Aulagalleriassa

Litsihedelmän veistoksia Anne KantolaAnne Kantola

Costa Rican luonnosta ja luontomatkailusta

Kuka uskoo ihmeisiin?(Selma Rissanen, Nelli Pietilainen)

Unicefin nuket Aulagalleriassa

Aliisa ja sen Pappa

Aulagalleriassa voi nähdä Ihan mitä vaan

Ville Santalahden valokuvia

Kaupungin asetelmia (Turun ruotsinkielisen työväenopiston öljymaalauskurssi)

Ikonit (Arja Arimaan)

Voimaeläimiä (Helena Roinisen)

Houkutuslinnut (Anne Kimiläinen)

Yksi pieni elefantti  ( Sanna Jokela)

Käsin ja ajatuksin (Kanerva, Karlström, Kiiski, Nilovaara, Nurmi, Virta) 

Ilkka Piiraisen,Outi Vihlmanin,Ida Sandbergin Tarinoita roskasta

Raimo Korhosen valokuvanäyttely Neuvostomenneisyys

Juho Savo ja Heikki Saarento valokuvanäyttelu Dialogi

Jere Alajeesiön ja Rita Anttilan valokuvanäyttely

Carola Gunellin taidetta

 Anna Nummen neulanreikäkuvia

Kalle Larssonin ja Juha Riihelän valokuvanäyttely

Varsinais-Suomen liiton graafisen suunnittelijan Antti Vaalikiven KULMAN TAKANA

 

Varsinais-Suomen liitto kehottaa myös muita työpaikkoja avaamaan ovensa taiteelle ja sitä kautta värikkäämmälle ja hauskemmalle arjelle.

 


 

 

 

 Riikka Stolpe

 Kuva: Riikka Stolpe, "Piilossa".