Ilmastonmuutoksen myötä Suomessakin lisääntyvät kuivuusjaksot luovat paineita vesihuollon toimintatapojen uudelleen ajattelulle. Vesivessa tuli käyttöön aikana, jolloin kaupungistuminen lisäsi totutunlaisista käymälöistä aiheutuvia haittoja. Englannissa suosion saanut vedellä huuhdottava käymälä saavutti Suomenkin ja kaupungeissa kiinnostus sitä kohtaan kasvoi nopeasti. Kaupunkirakenne ei kuitenkaan ollut vielä valmis vesivessalle, eikä sitä haluttu yleiseksi käytännöksi: uusi ratkaisu kiellettiin. Kielloista huolimatta vesivessoja kuitenkin rakennettiin ja melko pian kaupungit myöntyivät uuden tekniikan edessä.

Vesivessa koettiin hyvänä tapana vastata kaupunkien siisteyshaasteisiin ja näin vaihtoehtoisesta ratkaisusta tuli pysyvä. Kaupunkien jätehuolto-ongelmat ratkesivat, kun käymäläjätteet voitiin johtaa putkea pitkin pois asuinalueilta – aluksi suoraan vesistöön. Tämän toimintatavan ongelmat tulivat melko nopeasti selville haju- ja hygieniahaittoina. Pian viemäröityä jätevettä alettiin puhdistamaan.

Maaseudulla huussit toimivat osana ravinteiden kiertokulkua ja niistä ei aiheutunut yhtä selkeitä ongelmia kuin kaupungeissa aikana ennen vesivessan yleistymistä.Modernisaation myötä vesivessat ja viemäröinti levisivät kuitenkin myös maaseudulla, missä saatiin todeta samat kaupungeissa todetut ongelmat liittyen jätevesien puutteelliseen käsittelyyn. Nyt jo vuosikymmeniä jatkunut jätevesikuormitus on osaltaan saattanut vesistöt huonoon tilaan.

Puutteellinen sanitaatio on edelleen maailmanlaajuisesti suuri ongelma. Ratkaisuna länsimaissa yleistynyt vesivessa on mahdottomuus, sillä vesivarat eivät riittäisi koko maailman väestön käymäläjätteen huuhtomiseen. Jäteveden määrää ei myöskään voida enää lisätä, sillä tälläkin hetkellä jopa 80 % jätevesistä johdetaan puhdistamattomina suoraan vesistöön tai mereen.

Suomessa jätevesien puhdistus on erittäin tehokasta, mutta etenkin vesitalouden hallinnan kannalta veden käyttöön on meilläkin kiinnitettävä enemmän huomiota kuivuuskausien yleistyessä. Kiinteistökohtaista jäteveden käsittelyä haja-asutusalueella ei ole saatu tehostettua lainsäädännön edellyttämälle tasolle. Toisaalta myös viemäröityjen alueiden verkostoylivuodot kuormittavat vesistöjä. Ravinteita sisältäviä jätevesilietteitä ei hyödynnetä tarpeeksi ja pahimmillaan ne levitetään ajattelemattomasti suoraan maastoon tai omalle pihalle. Juuri näitä terveys- ja ympäristöriskejä vesihuollon muutoksella huusseista viemäröityihin jätevesiin pyrittiin vähentämään.

Ne perinteiset, eli nykykatsannolla vaihtoehtoiset, käymälämuodot ovat pysyneet Suomessa koko ajan edustettuina kesämökkikulttuurin kautta. Vaihtoehtoiset käymälät ovat kehittyneet ja ne vastaavat täysin nykyisiä mukavuusvaatimuksia. Rakennus- ja tapakulttuurimme on jo totuttanut meidät vesivessaan, mutta silti kesämökillä kuivakäymälä on edelleen se yleisin menetelmä. Tässä etenkin kuntien rakennusmääräyksillä on ollut vaikuttava rooli ohjaamalla rakentamista ekologiseen sanitaatioon.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä ravinteiden kierrätys vaativat tehokkaita keinoja, jotka eivät ole niitä totuttuja toimintamalleja. Myös vesihuollossa on tehtävä rohkeita muutoksia, kuten luovuttava sopivissa tilanteissa vesikäymälöistä, jotta pystymme takaamaan puhdasta vettä riittävästi myös jatkossa. Vaihtoehtoiset käymäläratkaisut ja ekologinen sanitaatio ovat tulevaisuuden ratkaisuja kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen haasteiden edessä.

Valonia on ollut mukana edistämässä hajakuormituksen vähentämistä jo yli 20 vuoden ajan mm. neuvomalla kuntien viranomaisia, alan yrittäjiä sekä yksittäisiä kansalaisia haja-asutusalueiden jätevesien oikeaoppisessa käsittelyssä.

KIERTOTALOUTTA KIVIAINESHUOLTOON

Skrivet av tisdag, 24 september 2019 15:51

Suomessa käytetään Infra ry:n mukaan noin rekkalastillinen kiviaineksia jokaista tämän blogin lukijaa ja muutakin suomalaista kohden vuosittain. Jos kaikki suomalaisten vuosittain kuluttamat kiviainekset asetettaisiin yhteen rekkajonoon, ulottuisi se Turusta Utsjoelle ja takaisin yli kolmekymmentä kertaa. Erilaiset maa-ainekset ovatkin selvästi suurin luokka Suomen raaka-aineiden kokonaiskulutuksesta muodostaen siitä yli puolet.

On selvää, että näin suurten määrien kuljettaminen, jalostaminen ja käyttö aiheuttaa suuren määrän kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristöhaittoja, kuten melua ja pienhiukkaspäästöjä. Lisäksi kiviaineshuollosta aiheutuu suuria taloudellisia kustannuksia. Rakentaminen ja siten myös kiviainesten käyttöön liittyvät paikalliset haitat kohdistuvat usein jo valmiiksi taajaan asutuille alueille, joilla haitoista kärsiviä on paljon. Kiviainekset ovat myös uusiutumaton luonnonvara, jonka ottamisella on merkittäviä ympäristö- ja maisemavaikutuksia.

Maarakentamisen yhteydessä syntyy myös merkittävä määrä ylijäämämaita, kun teknisiltä ominaisuuksiltaan heikkolaatuinen maa kaivetaan pois laadukkaamman kiviaineksen tieltä. Myös näiden maa-ainesten kuljettamisesta ja loppusijoittamisesta aiheutuu ympäristövaikutuksia ja kustannuksia.

Suomi tavoittelee hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, Turun kaupunki vieläkin kunnianhimoisemmin vuoteen 2029 mennessä. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii toimia yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, eikä kiviaineshuolto ole poikkeus. On tärkeää, että suunnittelemme maankäyttöä ja rakenteita niin, että toteutetuilla alueilla voidaan toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulee suunnittelussa kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen, millaisia vaikutuksia itse toteutusvaiheella on, ja miten niihin voidaan vaikuttaa. On arvioitu, että jopa 90 prosenttiin maarakentamisen ympäristöhaitoista ja kustannuksista sitoudutaan jo suunnittelun eri vaiheissa.

Kiviaineshuollon tuomiseksi kiertotalouden piiriin on tiedossa paljon erilaisia keinoja. Ottamalla käyttöön neitseellisiä kiviaineksia korvaavia uusiomateriaaleja, hyödyntämällä rakentamisen yhteydessä syntyviä kiviaineksia ja ylijäämämaita niiden syntypaikkojen lähellä, etsimällä synergioita eri hankkeiden maamassavirtojen välillä ja suunnittelemalla maarakennuskohteet resurssitehokkaiksi voidaan merkittävästi vähentää maarakentamisen ympäristövaikutuksia ja saavuttaa mittavia taloudellisia säästöjä.

Varsinais-Suomen liitto on koordinoinut alueellista hanketyötä kiviaineshuollon haittojen vähentämiseksi jo vuodesta 2015 alkaen. Tavoitteena on ollut viedä tietoa ja resursseja maarakentamisen parempien käytänteiden käyttöönottamiseksi eri toimijoille. Vuosina 2015-2018 toteutetun alueellisen hankkeen toimista löydät tietoja hankkeen loppuraportista.

Vuoden 2018 syksystä alkaen kiviaineshuollon käytänteitä on kehitetty entistä laajemmassa yhteistyössä osana 6Aika: CircVol – Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa -hanketta. Suomen suurimmilla kaupunkiseuduilla operoivan hankkeen laajamittaisista toimista löydät tietoa hankkeen kotisivuilta. Varsinais-Suomessa on ehditty järjestää jo useita koulutustilaisuuksia, selvittää paikkatietotarkastelun avulla kiviaineshuollon mahdollisia tukialueita, ja julkaista päivitettyä tietoa maakunnassa syntyvistä maarakentamisen uusiomateriaaleista. Työ CircVol-hankkeessa jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka.

Tulevaisuuden kiertotalouden mukainen yhteiskunta edellyttää systeemistä muutosta. On kyettävä kehittämään liiketoimintaa, joka itsessään vahvistaa luonnonvarojen kestävää käyttöä. Esimerkiksi sinisessä biotaloudessa on paljon kehittämispotentiaalia, jolla myös vesiensuojelua voidaan tehostaa.

Saaristomeri on pahoin rehevöitynyt ja Varsinais-Suomi on edelleen yksi Itämeren alueen merkittävistä ravinnekuormittajista. Saaristo nivoutuu kiinteästi alueen identiteettiin ja vetovoimaan ja onkin tärkeää huolehtia, että Itämereen kytkeytyvät liiketoiminnot alueella tukevat oikeansuuntaista kehitystä meren ekosysteemien näkökulmasta. Meren tilaan vaikuttavat merialueilla tapahtuvien toimintojen lisäksi myös syvällä sisämaassa toteutetut ratkaisut, kuten tapamme tuottaa ruokaa.

Kevään aikana 17 asiantuntijaa kokoontui pohtimaan, millaisia muutospolkuja tarvitaan, jotta kestävän sinisen biotalouden murros saavutetaan Varsinais-Suomessa. Työskentelyssä hyödynnettiin Aalto-yliopistossa kehitettyä murrosareena (transition arena) -menetelmää, jota on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi kansallisen energiamurroksen hahmottelussa. Nyt tavoitteena oli tunnistaa askelmerkit, joiden avulla vesiensuojeluun kytkeytyvät resurssit voidaan muuttaa tehokkaasti ja kestävästi taloudellisen lisäarvon lähteeksi.

Kaikki ruoantuotanto aiheuttaa päästöjä. Sellaista ruokatuotetta ei olekaan, joka ei aiheuttaisi jonkinlaista vaikutusta ympäristölle tai vaatisi jonkinlaisia tuotantopanoksia – mustikkametsäänkin mennään usein autolla. Ja vaikka täysin päästötön elintarvike löytyisikin, on ruokalautanen koostettava monipuolisesti, eri rakennusaineet huomioiden. Vesistöjen ravinnekuormitus kertoo kuitenkin hukatuista resursseista: ruoantuotanto ei hyödynnä sivuvirtojaan optimaalisesti. Kun opimme hyödyntämään ruokaketjun hukatut resurssit kiertotalouden periaatteiden mukaisesti, löydämme tapoja tuottaa monipuolista ravintoa elämänlaadusta tinkimättä. Tässä on myös erinomainen sauma luoda uudenlaista, kiertotalouden murrosta vauhdittavaa liiketoimintaa.

Suomesta puuttuu yhteinen ruokapolitiikka ja visio siitä, kuinka tulevaisuuden ruokalautanen rakennetaan ja miltä se näyttää eri liiketoimintojen sekä ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden näkökulmasta. Murrosareenaan kokoontunut asiantuntijajoukko totesi, että samalla kun kuljemme kohti kasvispainotteista ruokavaliota, on myös eri eläinproteiinien tuotannon osalta tehtävä muutoksia. Keskustelussa esiin nousivat erityisesti silakka, sianlihan tuotanto sekä kalanviljely. Ruokajärjestelmää on voitava rakentaa siten, että samanaikaisesti parannamme vesien tilaa, hillitsemme ilmastonmuutosta ja vahvistamme kannattavuutta. Kyse on systemaattisesta muutoksesta, jolloin koko ajattelutapa täytyy uudistaa. Vaikka kaikkien mielestä nykyinen tapa olisi toimimaton, on yhteiskunnallisten rakenteiden ja totuttujen toimintatapojen muuttaminen vaikeaa.

Murrosareenatyöskentelyn vahvuus on kokonaiskuvan tarkasteleminen. Työpajoissa määritettiin yhteisiä tavoitteita, kuten vesiviljelyn kolminkertaistaminen merialueilla. Ne purettiin selkeisiin askeliin, joiden tulee vähintään toteutua murroksen saavuttamiseksi. Pohdintoja jäsennettiin visuaaliselle magneettilaudalle, jonka myötä suuruudenhulluiltakin vaikuttavat visiot alkoivat saada konkretiaa ympärilleen. Työpajojen mittaan määriteltiin tarkemmin myös yksittäisiä tahoja, joita tarvitaan mukaan.

Omassa työssäni parasta antia on etsiä eri tahojen kanssa ratkaisuja kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Turhauttavimmillaan keskustelu kuitenkin kiertyy vastakkainasettelujen ympärille ja moni haluaisi ensimmäiseksi sulkea pois kaikki itselle epämieluisat, kalliit tai hankalat ratkaisut. Vaikka tämä on toki inhimillistä, ollaan kuitenkin pian tilanteessa, jossa jäljellä on vain heikkoja, laimeita tai tehottomia toimenpiteitä, joiden lopullinen vaikuttavuus on liian vaatimaton.

Lue loppuraportti: Lisäarvoa kalasta ja maatalouden sivuvirroista Varsinais-Suomessa – Sinisen biotalouden murrosareenan tulokset.

Ympäristöministeriön käynnistämä vesiensuojelun tehostamisohjelma haluaa tehdä Suomesta maailman tehokkaimman vesiensuojelijan. Ohjelma kokoaa yhteen tekijät, varmistaa toimenpiteiden rahoituksen ja luo suojelutyölle jatkuvuutta. Tehostamisohjelmalle on esitetty 45 miljoonaa euroa vuosille 2019–2021 ja rahoitus kanavoidaan viiden laajan teeman alle meneviin hankkeisiin. Tehostamisohjelma on hyvä ja tarpeellinen vauhdittaja kansalliselle vesiensuojelulle.

Yhtenä merkittävänä vaikuttavan ja kustannustehokkaan vesisuojelun koetinkivenä Suomessa voidaan pitää hajakuormituksen ja tehokkaan maankäytön aiheuttamien haitallisten vesistövaikutusten vähentämistä syntysijoillaan. Valuma-aluetasoista vesiensuojelua halutaan parantaa, koska sillä päästään parhaimmillaan pureutumaan laajasti tietyn vesistön vesiensuojeluongelmien syihin. Tämä vaatii monipolvisen selvitystyön: olennaisimpien haasteiden tunnistamista, vesiensuojelutoimien suunnittelua, rakentavaa ja laaja-alaista yhteistyötä sekä lopuksi konkreettisia toimenpiteitä. On kuitenkin huomattava, että toimenpiteenä voi olla nykytilan säilyttäminen, jolloin vesistössä tai sen lähellä ei tehdä muutoksia vaan annetaan vesistön kehittyä luontaiseen suuntaan.

Hyvät perustelut ja kannustimet vaikuttavaan vesiensuojeluun

Valuma-aluetasoisen vesistökuormituksen syihin puuttuminen tarkoittaa vuoropuhelua maanomistajien kanssa. Joku maanomistaja saattaa vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti toimia vesiensuojelun hyväksi, mutta tähänkin tarvitaan tietoa ja neuvontaa vaikuttavista toimenpiteistä ja niiden asianmukaisesta tekemisestä. Useimmissa tapauksissa tarvitaan vesiensuojeluhyötyjen hyvää perustelua, taloudellisten näkökulmien osoittamista ja kannustimia mahdollisten menetysten korvaamiseksi. Esimerkiksi avohakkuuajatusta tarjotaan yhä monelle maanomistajalle ensisijaisena vaihtoehtona, mutta rantaan saakka ulottuvan avohakkuun sijaan vesistölle paljon parempi ratkaisu olisi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vesistön läheisyydessä.  Monen maanviljelijän pellolla voisi hyödyntää luonnonmukaisen peruskuivatuksen menetelmiä, joiden avulla peltojen vesitalouden ja vesiensuojelun hyödyt voi yhdistää. Näissä edellä mainituissa esimerkeissä on mahdollista yhdistää sekä vesiensuojelu että taloudellinen kannattavuus.

Julkiset toimijat maanomistajina ja esimerkkeinä

Valtiolla, kunnilla ja seurakunnilla on maaomaisuutta, jonka hoidossa pitäisi ottaa huomioon monta näkökulmaa: maisema, taloudellinen tuottavuus, viihtyisyys, virkistyskäyttö, luonnon monimuotoisuus sekä vesiensuojelu. Julkinen sektori voi toimia vastuullisena tiennäyttäjänä vesiensuojelun ja luontoarvojen huomioimisessa metsien, soiden ja peltojen käytössä.

Vastuullisesta toiminnasta kannattaa viestiä näkyvästi ja aktiivisesti. Kunta voi esimerkiksi kääntää vesiensuojelun helposti imagohyödyksi. Uudet ja mahdolliset tulevat kuntalaiset arvostavat sitä, että luontoarvot näkyvät kunnan konkreettisessa toiminnassa ja päätöksissä. Samalla tullaan antaneeksi tärkeää viestiä ja esimerkkiä myös yksityisille maanomistajille. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Agenda2030 ja kestävä kehitys koulujen käytäntöihin

YK:n Agenda 2030 on maailmanlaajuinen kestävän kehityksen ohjelma, joka allekirjoitettiin syyskuussa 2015. Kaikkia YK:n jäsenvaltioita koskettavat tavoitteet edellyttävät kunnianhimoisia toimia oikeudenmukaisuuden, ympäristön ja talouden kestävyyden puolesta. Toimiin tarvitaan kaikkia sektoreita: valtioita, yrityksiä, kansalaisia ja järjestöjä. Agenda2030 sisältää 17 toisiinsa linkittyvää kestävän kehityksen tavoitetta, joita eri maat toteuttavat sen mukaan, mikä kullekin on keskeistä. Suomessa huomio kiinnittyy erityisesti ylikulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen sekä sukupuolten välisen palkkatasa-arvon parantamiseen. Kestävän kehityksen tukeminen globaalisti ja osallistuminen äärimmäisen köyhyyden poistamiseen on kaikkien valtioiden vastuulla.

Opetushallitus järjesti viime vuonna eri puolilla maata tilaisuuksia yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen Agenda2030 -tavoitteisiin liittyen. Aamiaistilaisuuksien tarkoituksena oli ideoida kouluihin ja päiväkoteihin soveltuvia kestävän kehityksen toimintatapoja sekä jalkauttaa Agenda2030-tavoitteet opetus- ja kasvatusalalle. Toimijoita innostettiin myös tekemään koulukohtaisia yhteiskuntasitoumuksia. ”Agenda2030 on kaikkien asioiden ytimessä, puhutaan sitten hallitusohjelmista, organisaatioiden strategioista tai opetussuunnitelmien perusteista. Agenda2030 läpäisee koko ajattelun, mikä uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjana on” aloitti pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen aamiaistilaisuuden Helsingissä 9.4.

Yhteiskuntasitoumus – työkalu kestävän kehityksen toteuttamiselle

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, Sitoumus 2050, on Suomen kansallinen linjaus kestävän kehityksen toteuttamiselle. Keväällä 2016 sitoumus päivitettiin yhteensopivaksi YK:n Agenda2030-tavoitteiden kanssa.  Yhteiskuntasitoumuksen tehneet toimijat sitoutuvat edistämään kestävää kehitystä kaikessa työssään konkreettisten tekojen avulla.

Espoon kaupunki on malliesimerkki työkalun toimivuudesta ja sen ketteryydestä. Kaupunki on sitoutunut olemaan vastuullinen edelläkävijä ja haastanut kaikki kaupungin toimialat ja yksiköt mukaan omilla kestävän kehityksen sitoumuksillaan. Yhteiskuntasitoumuksen avulla kaupunki on tarjonnut toimialoille kestävän kehityksen alustan, johon voi osallistua kukin omien resurssiensa mukaisesti. Haasteeseen on vastannut jo lähes sata yksikköä, mukana on runsaasti kouluja ja päiväkoteja. Espoossa laadittiin omat kestävän kehityksen tavoitteet koskien asukkaiden arkea ja osallistamista, kaupunkisuunnittelua, luontoa ja ympäristöä, ilmasto- ja energiatyötä sekä kestävän liikkumisen edistämistä.

Agenda2030 Turun kaupungin sivistystoimialan teemalukuvuodeksi 2019–2020

Turun kaupungin sivistystoimi on tarttumassa suureen haasteeseen Agenda2030-tavoitteiden jalkauttamisessa kaikkiin opetus- ja kasvatusyksiköihin. Aiheen tiimoilta järjestimme opettajille huhtikuussa koulutuksen, jossa muun muassa valtioneuvoston kanslian ylitarkastaja Sami Pirkkala kertoi, miten sitoumus2050 voi toimia työkaluna koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen työssä.

Työkalun vahvuutena on, että siihen voi osallistua hyvinkin erilaisilla toimenpiteillä. Voi vaikkapa aloittaa pienillä muutoksilla, jotka koskettavat koulun toimintakulttuuria: energian ja veden säästöä, jätehuoltoa tai kestävämpää kouluruokailua. Voi myös lähteä mukaan isosti osallistumalla kestävän kehityksen projektiin tai lähteä toteuttamaan Vihreä lippu -ohjelmaa. Myös nuorisoparlamentin aktivoiminen, koulukiusaamisen ehkäisy tai kaikkien tasa-arvoinen kohtelu voivat olla yhteiskuntasitoumuksen tavoitteita.

Turun tavoitteena on saada ensimmäiset yhteiskuntasitoumukset tehtyä syksyllä 2019. Asiassa ei kuitenkaan haluta hoppuilla, sillä tarkoituksena on, että eri yksiköt laativat sitoumuksensa laajassa yhteistyössä, jossa myös lapset ja nuoret ovat mukana. Syksyllä on tarkoitus järjestää työpajatyyppisiä kokoontumisia, joissa Turun sitoumukseen osallistumista tarkennetaan. Sitoumuksista muotoutuu esimerkiksi koulujen ja päiväkotien uudenlaisia, yhteisiä ponnistuksia, joihin kaikki voivat osallistua – siksi niihin kannattaa panostaa!