KIERTOTALOUTTA KIVIAINESHUOLTOON

Skrivet av tisdag, 24 september 2019 15:51

Suomessa käytetään Infra ry:n mukaan noin rekkalastillinen kiviaineksia jokaista tämän blogin lukijaa ja muutakin suomalaista kohden vuosittain. Jos kaikki suomalaisten vuosittain kuluttamat kiviainekset asetettaisiin yhteen rekkajonoon, ulottuisi se Turusta Utsjoelle ja takaisin yli kolmekymmentä kertaa. Erilaiset maa-ainekset ovatkin selvästi suurin luokka Suomen raaka-aineiden kokonaiskulutuksesta muodostaen siitä yli puolet.

On selvää, että näin suurten määrien kuljettaminen, jalostaminen ja käyttö aiheuttaa suuren määrän kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristöhaittoja, kuten melua ja pienhiukkaspäästöjä. Lisäksi kiviaineshuollosta aiheutuu suuria taloudellisia kustannuksia. Rakentaminen ja siten myös kiviainesten käyttöön liittyvät paikalliset haitat kohdistuvat usein jo valmiiksi taajaan asutuille alueille, joilla haitoista kärsiviä on paljon. Kiviainekset ovat myös uusiutumaton luonnonvara, jonka ottamisella on merkittäviä ympäristö- ja maisemavaikutuksia.

Maarakentamisen yhteydessä syntyy myös merkittävä määrä ylijäämämaita, kun teknisiltä ominaisuuksiltaan heikkolaatuinen maa kaivetaan pois laadukkaamman kiviaineksen tieltä. Myös näiden maa-ainesten kuljettamisesta ja loppusijoittamisesta aiheutuu ympäristövaikutuksia ja kustannuksia.

Suomi tavoittelee hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, Turun kaupunki vieläkin kunnianhimoisemmin vuoteen 2029 mennessä. Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii toimia yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, eikä kiviaineshuolto ole poikkeus. On tärkeää, että suunnittelemme maankäyttöä ja rakenteita niin, että toteutetuilla alueilla voidaan toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulee suunnittelussa kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen, millaisia vaikutuksia itse toteutusvaiheella on, ja miten niihin voidaan vaikuttaa. On arvioitu, että jopa 90 prosenttiin maarakentamisen ympäristöhaitoista ja kustannuksista sitoudutaan jo suunnittelun eri vaiheissa.

Kiviaineshuollon tuomiseksi kiertotalouden piiriin on tiedossa paljon erilaisia keinoja. Ottamalla käyttöön neitseellisiä kiviaineksia korvaavia uusiomateriaaleja, hyödyntämällä rakentamisen yhteydessä syntyviä kiviaineksia ja ylijäämämaita niiden syntypaikkojen lähellä, etsimällä synergioita eri hankkeiden maamassavirtojen välillä ja suunnittelemalla maarakennuskohteet resurssitehokkaiksi voidaan merkittävästi vähentää maarakentamisen ympäristövaikutuksia ja saavuttaa mittavia taloudellisia säästöjä.

Varsinais-Suomen liitto on koordinoinut alueellista hanketyötä kiviaineshuollon haittojen vähentämiseksi jo vuodesta 2015 alkaen. Tavoitteena on ollut viedä tietoa ja resursseja maarakentamisen parempien käytänteiden käyttöönottamiseksi eri toimijoille. Vuosina 2015-2018 toteutetun alueellisen hankkeen toimista löydät tietoja hankkeen loppuraportista.

Vuoden 2018 syksystä alkaen kiviaineshuollon käytänteitä on kehitetty entistä laajemmassa yhteistyössä osana 6Aika: CircVol – Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa -hanketta. Suomen suurimmilla kaupunkiseuduilla operoivan hankkeen laajamittaisista toimista löydät tietoa hankkeen kotisivuilta. Varsinais-Suomessa on ehditty järjestää jo useita koulutustilaisuuksia, selvittää paikkatietotarkastelun avulla kiviaineshuollon mahdollisia tukialueita, ja julkaista päivitettyä tietoa maakunnassa syntyvistä maarakentamisen uusiomateriaaleista. Työ CircVol-hankkeessa jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka.

Tulevaisuuden kiertotalouden mukainen yhteiskunta edellyttää systeemistä muutosta. On kyettävä kehittämään liiketoimintaa, joka itsessään vahvistaa luonnonvarojen kestävää käyttöä. Esimerkiksi sinisessä biotaloudessa on paljon kehittämispotentiaalia, jolla myös vesiensuojelua voidaan tehostaa.

Saaristomeri on pahoin rehevöitynyt ja Varsinais-Suomi on edelleen yksi Itämeren alueen merkittävistä ravinnekuormittajista. Saaristo nivoutuu kiinteästi alueen identiteettiin ja vetovoimaan ja onkin tärkeää huolehtia, että Itämereen kytkeytyvät liiketoiminnot alueella tukevat oikeansuuntaista kehitystä meren ekosysteemien näkökulmasta. Meren tilaan vaikuttavat merialueilla tapahtuvien toimintojen lisäksi myös syvällä sisämaassa toteutetut ratkaisut, kuten tapamme tuottaa ruokaa.

Kevään aikana 17 asiantuntijaa kokoontui pohtimaan, millaisia muutospolkuja tarvitaan, jotta kestävän sinisen biotalouden murros saavutetaan Varsinais-Suomessa. Työskentelyssä hyödynnettiin Aalto-yliopistossa kehitettyä murrosareena (transition arena) -menetelmää, jota on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi kansallisen energiamurroksen hahmottelussa. Nyt tavoitteena oli tunnistaa askelmerkit, joiden avulla vesiensuojeluun kytkeytyvät resurssit voidaan muuttaa tehokkaasti ja kestävästi taloudellisen lisäarvon lähteeksi.

Kaikki ruoantuotanto aiheuttaa päästöjä. Sellaista ruokatuotetta ei olekaan, joka ei aiheuttaisi jonkinlaista vaikutusta ympäristölle tai vaatisi jonkinlaisia tuotantopanoksia – mustikkametsäänkin mennään usein autolla. Ja vaikka täysin päästötön elintarvike löytyisikin, on ruokalautanen koostettava monipuolisesti, eri rakennusaineet huomioiden. Vesistöjen ravinnekuormitus kertoo kuitenkin hukatuista resursseista: ruoantuotanto ei hyödynnä sivuvirtojaan optimaalisesti. Kun opimme hyödyntämään ruokaketjun hukatut resurssit kiertotalouden periaatteiden mukaisesti, löydämme tapoja tuottaa monipuolista ravintoa elämänlaadusta tinkimättä. Tässä on myös erinomainen sauma luoda uudenlaista, kiertotalouden murrosta vauhdittavaa liiketoimintaa.

Suomesta puuttuu yhteinen ruokapolitiikka ja visio siitä, kuinka tulevaisuuden ruokalautanen rakennetaan ja miltä se näyttää eri liiketoimintojen sekä ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden näkökulmasta. Murrosareenaan kokoontunut asiantuntijajoukko totesi, että samalla kun kuljemme kohti kasvispainotteista ruokavaliota, on myös eri eläinproteiinien tuotannon osalta tehtävä muutoksia. Keskustelussa esiin nousivat erityisesti silakka, sianlihan tuotanto sekä kalanviljely. Ruokajärjestelmää on voitava rakentaa siten, että samanaikaisesti parannamme vesien tilaa, hillitsemme ilmastonmuutosta ja vahvistamme kannattavuutta. Kyse on systemaattisesta muutoksesta, jolloin koko ajattelutapa täytyy uudistaa. Vaikka kaikkien mielestä nykyinen tapa olisi toimimaton, on yhteiskunnallisten rakenteiden ja totuttujen toimintatapojen muuttaminen vaikeaa.

Murrosareenatyöskentelyn vahvuus on kokonaiskuvan tarkasteleminen. Työpajoissa määritettiin yhteisiä tavoitteita, kuten vesiviljelyn kolminkertaistaminen merialueilla. Ne purettiin selkeisiin askeliin, joiden tulee vähintään toteutua murroksen saavuttamiseksi. Pohdintoja jäsennettiin visuaaliselle magneettilaudalle, jonka myötä suuruudenhulluiltakin vaikuttavat visiot alkoivat saada konkretiaa ympärilleen. Työpajojen mittaan määriteltiin tarkemmin myös yksittäisiä tahoja, joita tarvitaan mukaan.

Omassa työssäni parasta antia on etsiä eri tahojen kanssa ratkaisuja kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Turhauttavimmillaan keskustelu kuitenkin kiertyy vastakkainasettelujen ympärille ja moni haluaisi ensimmäiseksi sulkea pois kaikki itselle epämieluisat, kalliit tai hankalat ratkaisut. Vaikka tämä on toki inhimillistä, ollaan kuitenkin pian tilanteessa, jossa jäljellä on vain heikkoja, laimeita tai tehottomia toimenpiteitä, joiden lopullinen vaikuttavuus on liian vaatimaton.

Lue loppuraportti: Lisäarvoa kalasta ja maatalouden sivuvirroista Varsinais-Suomessa – Sinisen biotalouden murrosareenan tulokset.

Ympäristöministeriön käynnistämä vesiensuojelun tehostamisohjelma haluaa tehdä Suomesta maailman tehokkaimman vesiensuojelijan. Ohjelma kokoaa yhteen tekijät, varmistaa toimenpiteiden rahoituksen ja luo suojelutyölle jatkuvuutta. Tehostamisohjelmalle on esitetty 45 miljoonaa euroa vuosille 2019–2021 ja rahoitus kanavoidaan viiden laajan teeman alle meneviin hankkeisiin. Tehostamisohjelma on hyvä ja tarpeellinen vauhdittaja kansalliselle vesiensuojelulle.

Yhtenä merkittävänä vaikuttavan ja kustannustehokkaan vesisuojelun koetinkivenä Suomessa voidaan pitää hajakuormituksen ja tehokkaan maankäytön aiheuttamien haitallisten vesistövaikutusten vähentämistä syntysijoillaan. Valuma-aluetasoista vesiensuojelua halutaan parantaa, koska sillä päästään parhaimmillaan pureutumaan laajasti tietyn vesistön vesiensuojeluongelmien syihin. Tämä vaatii monipolvisen selvitystyön: olennaisimpien haasteiden tunnistamista, vesiensuojelutoimien suunnittelua, rakentavaa ja laaja-alaista yhteistyötä sekä lopuksi konkreettisia toimenpiteitä. On kuitenkin huomattava, että toimenpiteenä voi olla nykytilan säilyttäminen, jolloin vesistössä tai sen lähellä ei tehdä muutoksia vaan annetaan vesistön kehittyä luontaiseen suuntaan.

Hyvät perustelut ja kannustimet vaikuttavaan vesiensuojeluun

Valuma-aluetasoisen vesistökuormituksen syihin puuttuminen tarkoittaa vuoropuhelua maanomistajien kanssa. Joku maanomistaja saattaa vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti toimia vesiensuojelun hyväksi, mutta tähänkin tarvitaan tietoa ja neuvontaa vaikuttavista toimenpiteistä ja niiden asianmukaisesta tekemisestä. Useimmissa tapauksissa tarvitaan vesiensuojeluhyötyjen hyvää perustelua, taloudellisten näkökulmien osoittamista ja kannustimia mahdollisten menetysten korvaamiseksi. Esimerkiksi avohakkuuajatusta tarjotaan yhä monelle maanomistajalle ensisijaisena vaihtoehtona, mutta rantaan saakka ulottuvan avohakkuun sijaan vesistölle paljon parempi ratkaisu olisi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vesistön läheisyydessä.  Monen maanviljelijän pellolla voisi hyödyntää luonnonmukaisen peruskuivatuksen menetelmiä, joiden avulla peltojen vesitalouden ja vesiensuojelun hyödyt voi yhdistää. Näissä edellä mainituissa esimerkeissä on mahdollista yhdistää sekä vesiensuojelu että taloudellinen kannattavuus.

Julkiset toimijat maanomistajina ja esimerkkeinä

Valtiolla, kunnilla ja seurakunnilla on maaomaisuutta, jonka hoidossa pitäisi ottaa huomioon monta näkökulmaa: maisema, taloudellinen tuottavuus, viihtyisyys, virkistyskäyttö, luonnon monimuotoisuus sekä vesiensuojelu. Julkinen sektori voi toimia vastuullisena tiennäyttäjänä vesiensuojelun ja luontoarvojen huomioimisessa metsien, soiden ja peltojen käytössä.

Vastuullisesta toiminnasta kannattaa viestiä näkyvästi ja aktiivisesti. Kunta voi esimerkiksi kääntää vesiensuojelun helposti imagohyödyksi. Uudet ja mahdolliset tulevat kuntalaiset arvostavat sitä, että luontoarvot näkyvät kunnan konkreettisessa toiminnassa ja päätöksissä. Samalla tullaan antaneeksi tärkeää viestiä ja esimerkkiä myös yksityisille maanomistajille. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Agenda2030 ja kestävä kehitys koulujen käytäntöihin

YK:n Agenda 2030 on maailmanlaajuinen kestävän kehityksen ohjelma, joka allekirjoitettiin syyskuussa 2015. Kaikkia YK:n jäsenvaltioita koskettavat tavoitteet edellyttävät kunnianhimoisia toimia oikeudenmukaisuuden, ympäristön ja talouden kestävyyden puolesta. Toimiin tarvitaan kaikkia sektoreita: valtioita, yrityksiä, kansalaisia ja järjestöjä. Agenda2030 sisältää 17 toisiinsa linkittyvää kestävän kehityksen tavoitetta, joita eri maat toteuttavat sen mukaan, mikä kullekin on keskeistä. Suomessa huomio kiinnittyy erityisesti ylikulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen sekä sukupuolten välisen palkkatasa-arvon parantamiseen. Kestävän kehityksen tukeminen globaalisti ja osallistuminen äärimmäisen köyhyyden poistamiseen on kaikkien valtioiden vastuulla.

Opetushallitus järjesti viime vuonna eri puolilla maata tilaisuuksia yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen Agenda2030 -tavoitteisiin liittyen. Aamiaistilaisuuksien tarkoituksena oli ideoida kouluihin ja päiväkoteihin soveltuvia kestävän kehityksen toimintatapoja sekä jalkauttaa Agenda2030-tavoitteet opetus- ja kasvatusalalle. Toimijoita innostettiin myös tekemään koulukohtaisia yhteiskuntasitoumuksia. ”Agenda2030 on kaikkien asioiden ytimessä, puhutaan sitten hallitusohjelmista, organisaatioiden strategioista tai opetussuunnitelmien perusteista. Agenda2030 läpäisee koko ajattelun, mikä uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjana on” aloitti pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen aamiaistilaisuuden Helsingissä 9.4.

Yhteiskuntasitoumus – työkalu kestävän kehityksen toteuttamiselle

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, Sitoumus 2050, on Suomen kansallinen linjaus kestävän kehityksen toteuttamiselle. Keväällä 2016 sitoumus päivitettiin yhteensopivaksi YK:n Agenda2030-tavoitteiden kanssa.  Yhteiskuntasitoumuksen tehneet toimijat sitoutuvat edistämään kestävää kehitystä kaikessa työssään konkreettisten tekojen avulla.

Espoon kaupunki on malliesimerkki työkalun toimivuudesta ja sen ketteryydestä. Kaupunki on sitoutunut olemaan vastuullinen edelläkävijä ja haastanut kaikki kaupungin toimialat ja yksiköt mukaan omilla kestävän kehityksen sitoumuksillaan. Yhteiskuntasitoumuksen avulla kaupunki on tarjonnut toimialoille kestävän kehityksen alustan, johon voi osallistua kukin omien resurssiensa mukaisesti. Haasteeseen on vastannut jo lähes sata yksikköä, mukana on runsaasti kouluja ja päiväkoteja. Espoossa laadittiin omat kestävän kehityksen tavoitteet koskien asukkaiden arkea ja osallistamista, kaupunkisuunnittelua, luontoa ja ympäristöä, ilmasto- ja energiatyötä sekä kestävän liikkumisen edistämistä.

Agenda2030 Turun kaupungin sivistystoimialan teemalukuvuodeksi 2019–2020

Turun kaupungin sivistystoimi on tarttumassa suureen haasteeseen Agenda2030-tavoitteiden jalkauttamisessa kaikkiin opetus- ja kasvatusyksiköihin. Aiheen tiimoilta järjestimme opettajille huhtikuussa koulutuksen, jossa muun muassa valtioneuvoston kanslian ylitarkastaja Sami Pirkkala kertoi, miten sitoumus2050 voi toimia työkaluna koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen työssä.

Työkalun vahvuutena on, että siihen voi osallistua hyvinkin erilaisilla toimenpiteillä. Voi vaikkapa aloittaa pienillä muutoksilla, jotka koskettavat koulun toimintakulttuuria: energian ja veden säästöä, jätehuoltoa tai kestävämpää kouluruokailua. Voi myös lähteä mukaan isosti osallistumalla kestävän kehityksen projektiin tai lähteä toteuttamaan Vihreä lippu -ohjelmaa. Myös nuorisoparlamentin aktivoiminen, koulukiusaamisen ehkäisy tai kaikkien tasa-arvoinen kohtelu voivat olla yhteiskuntasitoumuksen tavoitteita.

Turun tavoitteena on saada ensimmäiset yhteiskuntasitoumukset tehtyä syksyllä 2019. Asiassa ei kuitenkaan haluta hoppuilla, sillä tarkoituksena on, että eri yksiköt laativat sitoumuksensa laajassa yhteistyössä, jossa myös lapset ja nuoret ovat mukana. Syksyllä on tarkoitus järjestää työpajatyyppisiä kokoontumisia, joissa Turun sitoumukseen osallistumista tarkennetaan. Sitoumuksista muotoutuu esimerkiksi koulujen ja päiväkotien uudenlaisia, yhteisiä ponnistuksia, joihin kaikki voivat osallistua – siksi niihin kannattaa panostaa!

Julkisista ruokapalveluista käydään usein vilkasta keskustelua. Meitä kaikkia kiinnostaa millaista ruokaa lapsillemme päiväkodissa, vanhemmillemme palvelutalossa tai potilaille sairaaloissa tarjotaan. Ruoan laadun ja monipuolisuuden lisäksi olisi toivottavaa, että julkisilla varoilla voitaisiin luontevasti tukea paikallista elinvoimaa ja maataloutta. Paikallisuuden lisäksi kunnat voivat hankinnoillaan parantaa vesistöjen tilaa, sillä esimerkiksi ympäristön kannalta hyviä viljelykäytäntöjä ja ruoan jäljitettävyyttä voisi hankinnoissa vahvemmin nostaa kriteereiksi.
 
Varsinais-Suomi on maamme keskeisiä ruoantuotannon alueita: meillä tuotetaan kolmannes maan leipäviljoista, vajaa neljännes öljykasveista ja yli kolmannes valkuaiskasveista. Varhaisperunasta tuotetaan alueella 70 %, minkä lisäksi 20 % suomalaisista puutarha-, kasvihuone- sekä avomaan viljelmistä sijaitsee Varsinais-Suomessa. Alueemme ruoantuotanto on monipuolista ja kiinnostusta löytyy myös erikoistumiseen ja uudistumiseen. Lisäksi maakunnassamme on suuri määrä raaka-aineita jalostavia yrityksiä sekä elintarvikealan tutkimusta ja osaamista. Jos jossakin, niin meillä olisi mahdollista hyödyntää kotimaisen ruoan rikkaus myös omien kuntiemme keittiöissä. 
 
Viime vuonna julkaistun Motivan tutkimuksen mukaan kotimaisen ruoan käyttöaste varsinaissuomalaisissa kunnissa on kuitenkin alhainen verrattuna moniin muihin maakuntiin. Yksittäistä syytä tähän ei kannata etsiä, sillä parannettavaa on sekä hankintayksiköillä että ruoantuottajilla. Valoniassa pureuduttiin lähiruokahaasteeseen hiljattain päättyneessä ruoantuottajien tarjousosaamiseen keskittyneessä hankkeessa
 
Julkisiin ruokapalveluihin kohdistuu runsaasti vaatimuksia: ruoan on oltava ravitsemussuositusten mukaista sekä edullista. Lisäksi siltä edellytetään maukkautta, monipuolisuutta ja ajanmukaisuutta. Lähialueiden tuotteiden saaminen julkisiin keittiöihin vaatii hankintayksiköiltä määrätietoista toimintaa. Kotimaisten tuotteiden menestymismahdollisuuksia kilpailutuksissa on mahdollista vahvistaa esimerkiksi tuotekohtaisilla hankintakriteereillä. Kriteereiksi voi määritellä kotimaisen tuotannon kilpailuvaltteja, joita ovat muun muassa jäljitettävyys, antibiootittomuus sekä vastuulliset tuotantomenetelmät. Lisäksi kriteereissä voi edelleen korostaa ympäristön kannalta hyviä viljelykäytäntöjä, jotka vaikuttavat suoraan esimerkiksi vesistöjen tilaan. 
 
Kotimaisia tuotteita on mahdollista saada kuntien keittiöihin myös taloudellisesti järkevästi, kun kriteerien lisäksi huomioi jo kilpailutusvaiheessa satokaudet ja jättää ruokalistojen sisältöön hieman joustovaraa: parhaimmillaan ruokalistat mukautuvat kotimaisten tuotteiden saatavuuden mukaan ja antavat väljyyttä myös uudenlaisten tuotteiden ja yhdistelmien kokeiluille. Esimerkiksi kotimaisia kasviproteiinin lähteitä tai erikoisempia paikallisia viljatuotteita voi testata ja soveltaa niin, että vaativakin asiakas sekä ympäristö kiittävät. Esimerkiksi Salossa koululaisten tarpeisiin on räätälöity paikallisen tuottajan härkäpaputuotteita.
 
Elintarvikkeiden kilpailutusta on hämmentänyt myös vuonna 2016 uudistunut hankintalaki. Lakimuutosten myllerryksessä ruoantuottajat tuntuvat pudonneen kärryiltä – tuottajien keskuudessa koetaan, että julkisen sektorin kilpailutusprosessi on hankala ja pienten paikallisten toimijoiden menestymismahdollisuudet niin pienet, että heidän kannattaa etsiä asiakkaansa muualta. Julkinen sektori olisi kuitenkin vakaa ja luotettava asiakas, jolta löytyy osaamista, kehittämishalukkuutta ja jopa joustovaraa, kunhan yhteistyö sujuu ja asiakkaat saavat tarvitsemansa ateriat. 
 
Tarvitaan toimia sekä julkiselta sektorilta että tuottajilta, jotta emme ajaudu tilanteeseen, jossa julkiset varat virtaavat pois maakunnastamme sellaistenkin tuoteryhmien kohdalla, joita olisi mahdollista hankkia lähiseudulta. Uudistumiskykyä tarvitaan, jotta maatalous alueellamme on tulevaisuudessa kannattavaa. Tähän haasteeseen myös kunnilla merkittävänä asiakkaana olisi mahdollisuus vaikuttaa. Riippumatta siitä, toteutetaanko ruokapalvelut kunnan omana työnä vai ulkopuolisen palveluntuottajan toimesta, tulee kunnan strategian vahvasti ohjata toimintaa, sillä eri vaatimusten yhdistäminen vaatii taitoa, tahtoa ja aikaa yhteistyölle.