Skrivet av  onsdag, 01 augusti 2018 12:33

Liikenteen päästöt tulisi puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Haaste on suuri ja positiivisen kehityksen tulisi olla rivakkaa. Tuoreen henkilöliikennetutkimuksen mukaan kävelyn ja pyöräilyn osuus ei kuitenkaan ole edellisen, vuoden 2011 tietoihin perustuvan, tutkimuksen jälkeen kasvanut ja esimerkiksi Turun seudulla jopa noin puolet 1–3 kilometrin mittaisista matkoista tehdään henkilöautolla.

Samaan aikaan liian vähäinen liikunta aiheuttaa valtakunnallisesti satojen miljoonien vuosittaisia kustannuksia. Vastikään julkaistun tanskalaisen selvityksen mukaan pyöräilyn avulla voitaisiin vähentää satoja tuhansia sairaspäiviä vuodessa. Terveysjärjestö WHO on kehittänyt HEAT-nimisen työkalun, laskentamallin, jolla pyöräilyn ja kävelyn taloudelliset hyödyt voidaan konkretisoida. Laskelman mukaan Helsingissä yksi pyöräilyyn sijoitettu euro tulee takaisin kahdeksankertaisena.

Liikkumattomuuden kustannuksia kyllä lasketaan, mutta pyöräilyn ja kävelyn edistämisen hyötyjä ei silti huomioida tarpeeksi päätöksenteossa. Yksityisautoilu valitaan monesti helppouden nimissä ja kävelyn ja pyöräilyn tulisikin olla autoilua helpompia vaihtoehtoja. Mutta miten suunnitellaan ja saadaan aikaan liikenneympäristö, jossa valitaan kävely ja pyöräily autoilun sijaan?

Suurin osa kulkuneuvovalinnoista ratkaistaan jo suunnitteluvaiheessa. Kävelyn ja pyöräilyn helppouden saavuttamiseksi tarvitaan paljon eri näkökulmia ja näkemyksiä. Osallistava suunnittelu on avainasemassa, kun tehdään kevyen liikkumisen muotoja edistävää, toimivaa liikennejärjestelmää.

On sanottu, että ihmiset ovat tyytyväisempiä huonoihin päätöksiin, joita ovat olleet mukana tekemässä kuin hyviin, jos he eivät ole voineet vaikuttaa asiaan. Asukkaat ovat myös sitoutuneempia omaan elinympäristöönsä ja pitävät siitä parempaa huolta, jos he ovat voineet vaikuttaa sen suunnitteluun. Kuntalain 22§ mukaan kunnan asukkailla on oltava edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan, joskin käytännön toteutus on kunkin kunnan itse päätettävissä. Etenkin liikenneympäristön suunnittelussa osallistaminen jää usein puutteelliseksi, sillä osallistamisen hyötyjä ei ymmärretä. Pelkkä keskustelutilaisuuden järjestäminen ei riitä aidoksi vaikuttamismahdollisuudeksi. Erilaisia, nykyaikaisempia keinoja asukkaiden kuulemiseen olisi kyllä jo tarjolla netin keskustelupalstoista mobiilisovelluksiin.

Myös kuntaorganisaatioihin kertyy paljon sektorikohtaista ja kokemusperäistä hiljaista tietoa, joka tulisi hyödyntää tehokkaammin liikennesuunnittelussa. Suunnittelun kannalta arvokasta tietoa on niin lääkärillä, joka huolehtii ihmisten hyvinvoinnista, opettajalla, joka päivittäin liikuttaa lapsia kouluympäristössä sekä vaikkapa logistiikkapalveluita hoitavalla autonkuljettajalla.

Seuraavan kolmen vuoden aikana Varsinais-Suomessa testataan erilaisia osallistamismenetelmiä ja pyritään saamaan ne pysyväksi osaksi liikennesuunnittelua. Huhtikuussa 2018 alkaneen kansainvälisen Participatory Urban Planning for Healthier Urban Communities -hankkeen tavoitteena on saada kunnan eri sektoreita sekä kuntalaisia ja yhdistyksiä mukaan yhdyskuntasuunnitteluun pohtimaan entistä parempia pyöräily- ja jalankulkuolosuhteita. Samalla levitetään tietoutta WHO:n HEAT-työkalusta, kannustetaan sen käyttöönottoon kunnissa sekä testataan sen toimivuutta alueellisessa liikennesuunnittelussa.

Publicerad i Blogi
torsdag, 26 november 2015 14:44

UUSI OPETUSSUUNNITELMA PATISTAA LUONTOON

Skrivet av  torsdag, 26 november 2015 14:44

Vuonna 2016 voimaan tuleva uusi opetussuunnitelma puhaltaa uusia tuulia kouluihin. Se pyöräyttää käsityksemme opettamisesta ja oppimisesta virkistävällä tavalla ympäri. Lapset ja nuoret ovat entistä enemmän itse aktiivisessa roolissa ja pääsevät myös vaikuttamaan siihen, miten opetustavoitteisiin päästään. Myös opetusmetodipuolelle on ujutettu uutta. On ilmiöoppimista, ulkona oppimista ja liikunnallisuuden lisäämistä koulun arkirutiineihin.

Valonian ympäristökasvattajat tekivät Turun kirjamessujen yhteydessä opettajille kyselyn heidän ulkonaoppimisnäkemyksistään. Kysyimme, missä oppiaineissa opettaja on hyödyntänyt ulkona oppimista sekä mikä opettajaa rajoittaa ulkona oppimisen käyttämisessä opetuksessa? Lappua täytellessä opettajat myös purkivat tuntojaan asiasta ja esittivät näkökantoja puolesta ja vastaan.

Odotetustikin eniten ulkonaoppimismenetelmiä käytetään liikunnassa ja biologian ja maantiedon tai ympäristöopin tunneilla. Myös musiikki ja terveystieto mainittiin. Sen sijaan esimerkiksi äidinkielessä, vieraissa kielissä ja matematiikassa ei ulkona oppimista ole juurikaan hyödynnetty.

”Olen vain ruotsinkielen ope, ei meillä oikein ole tilaisuuksia olla ulkona” -tyyliset kommentit synnyttivät mielenkiintoista ajatusten vaihtoa.

Keskustelun edetessä alkoi kehkeytyä monenlaisia ideoita siitä, miten ulkona pystyy oppimaan vaikkapa adjektiiveja, verbejä tai nimiä erilaisille luonnonilmiöille. Ulkoillessa lisääntyy myös liikunnan määrä koulupäivässä, mikä onkin asetettu yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi uudessa OPS:issa.

Ulos lähtemistä ei toistaiseksi ole otettu rutiininomaisesti käyttöön kovinkaan monessa koulussa. Mikä on esteenä? Useissa vastauksissa kävi ilmi, että koulun läheltä ei löydy sopivaa paikkaa. Myös oppilaiden käsitys pukeutumisesta aiheutti huolta.

On hankalaa keskittyä uusien asioiden omaksumiseen, jos pipo ja lapaset puuttuvat syyskylmillä tai kengillä ei pysty kävelemään maastossa. Myös kouluelämän kiireisyys ja suuret oppilasryhmät vaikuttavat siihen, miten houkuttelevaksi vanhoista rutiineista luopuminen koetaan.

Opettajakunta vaikuttaa kuitenkin olevan pääsääntöisesti hyvillään uusista työkaluista muun muassa kouluviihtyvyyden parantamiseksi ja koulun avautumisesta ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän kuitenkin tarvitaan etenkin alkuvaiheessa tukea sekä koulun ulkopuolisten tahojen auttavia käsiä. Käytännöt muuttuvat hitaasti, etenkin koulumaailmassa, mutta muutosta on jo ilmassa.

Tulevaisuuden koulu saattaa olla vain tukikohta, jossa oppilaat käyvät vaihtamassa varusteita tai ruokatunnilla syömässä. Oppimisympäristöksi on avautumassa koko maailma!

Publicerad i Blogi
tisdag, 08 september 2015 13:26

PADOTTUJEN JOKIEN PERINTÖ

Skrivet av  tisdag, 08 september 2015 13:26

Jokien patoaminen on yksi suurimmista ihmisen aikaansaamista ympäristömuutoksista Suomen luonnossa. Vesiluonto ja kalat jäivät jalkoihin sotien jälkeisenä teollistumisen aikana, jolloin lähes kaikki suuret jokemme padottiin energiantuotannon ja teollisuuden tarpeisiin. Suomen virtavesissä on tuhansia patoja ja muita vaellusesteitä, jotka estävät kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumisen.

Joen patoaminen muuttaa voimakkaasti koko vesistön ekosysteemiä. Virtaavasta vedestä tulee seisovan veden allas – vesivarasto. Jokisysteemille luontaiset ominaisuudet kuten rantaniityt, tulvarannat, joen mutkittelu sekä suvanto- ja virtapaikkojen vuorottelu häviävät ja ympäristömuutos ulottuu pitkälle rantavyöhykkeelle.

Osaa rakennetuista padoista hyödynnetään edelleen esimerkiksi vesivoimantuotannossa. Suomessa on yli 220 vesivoimalaa, joista suuri osa on pienvesivoimaloita (1-10 MW) ja minivesivoimaloita (<1 MW). Näiden vähätuottoisten vesivoimaloiden ympäristövaikutukset ovat huomattavan suuret. Osa voimaloista toimii vuosikymmeniä vanhoilla luvilla, sillä Suomen vesilain mukaiset luvat ovat ikuisia.

Monet padot estävät muun muassa uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen. Suomen 12 uhanalaisesta kalalajista suurin osa on vaelluskaloja. Vaelluskalat vaeltavat elinkierron eri vaiheessa ympäristöstä toiseen. Esimerkiksi lohen poikaset elävät joessa ensimmäiset vuotensa, lähtevät merivaellukselle ja palaavat lisääntymään kotijokeensa. Vapaa liikkuminen vesistössä on edellytys elinvoimaisille vaelluskalakannoille.

Vesivoimaloiden lupien ja lupaehtojen tarkastaminen ja muuttaminen nykyajan ja -tiedon vaatimusten mukaiseksi olisi vähintä, mitä vesivoiman ympäristöhaittojen vähentämiseksi voitaisiin tehdä. Vähäistä hyötyä tuottavat padot tulisi purkaa kokonaan, vaelluskalakannat palauttaa jokiin ja joet valjastaa energiantuotannon sijaista mieluummin virkistyskäyttöön ja matkailuun. Suomen vesistöissä on valtava potentiaali luonto- ja kalastusmatkailun kehittämiseen – edellyttäen että vesistöistä ja kalakannoista pidetään huolta. Uudet työpaikat kävisivät takuulla kaupaksi.

Kaikkia patoja ei kuitenkaan voida purkaa ja nykytilanteessa tarvitsemme myös vesivoimaa. Vesivoimaa tulisi kuitenkin tarkastella kriittisesti ja tuottaa ympäristöhaitat minimoiden siellä, missä hyödyt ovat selvästi haittoja suuremmat.

Vanhan sanonnan mukaan on kolme asiaa, joita ihminen voisi katsella loputtomiin. Nukkuva lapsi, palava tuli ja virtaava vesi. Kaikkea ei voida mitata kilowattitunneissa tai rahassa.

Publicerad i Blogi
Skrivet av  måndag, 27 juli 2015 09:59

Valonia ja sitä edeltänyt Varsinais-Suomen agendatoimisto ovat tarjonneet puolueetonta neuvontaa haja-asutuksen jätevesien asianmukaisesta käsittelystä jo vuodesta 1999. Neuvontatyö haja-asutuksen jätevesien parissa on siis aloitettu jo ennen kuin jätevesien käsittelyä koskevat määräykset tulivat osaksi lainsäädäntöä.

Tavoitteena on estää lähivesistöjen ja talousvesikaivojen likaantuminen, parantaa vesien tilaa ja turvata vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuus. Kiinteistöjen jätevesien asianmukainen käsittely on konkreettinen keino lähiympäristömme ja lähivesistöjemme tilan parantamiseksi.

Mitä jätevesineuvoja oikeasti tekee? Työ pohjautuu asiakaspalveluun. Työ on asiakkaiden kohtaamista, kuuntelemista ja opastamista sekä asiantuntevan palvelun tuottamista. Puhelimen välityksellä moni saa kysymyksiin tarvitsemansa neuvot, mutta kaikki ei selviä puhelimessa. Neuvojan työhön kuuluu myös tiedon tuottamista, välittämistä ja kirjaamista eli kalenterista löytyy toimistopäiviäkin.

Neuvojan paras apuri on oma auto ja haja-asutusalueen kiinteistöjen osoitteet tunteva navigaattori. Välillä ärräpäät lentävät, kun käynnille on kiire ja navigaattorilla ei ole mitään käsitystä siitä, minne ollaan matkalla. Suuren haasteen luovat myös talot, joiden kyljessä ei ole numeroa lainkaan. Mutta kysyvähän ei tieltä eksy. Usein ensimmäinen tervehdys tulee pihalla riemuissaan vapaana juoksevalta koiralta.

Kiinteistökäynnillä kierrämme kiinteistönomistajan kanssa pihalla katsomassa minne kiinteistöllä olevien rakennusten jätevedet menevät. Usein kiinteistöillä on kaksi tai kolme saostussäiliötä, joista jätevesi jatkaa matkaa eteenpäin kohti ojaa, rantaa tai maan alla kulkevia salaojia. Joissakin paikoissa kiinteistön oma talousvesikaivo saattaa olla vaarassa likaantua jätevesien vaikutuksesta.

Olennainen osa neuvojan työtä on olemassa olevan järjestelmän kunnon arvioiminen. Avaamme saostussäiliöiden kannet ja kurkkaamme sisään. Näkymä ei saa heikottaa, vaikka välillä kiinteistön-omistajat ihmettelevätkin miten pystymme työntämään nenämme säiliöihin.

Työ on hyvin käytännönläheistä. Se on tiedon soveltamista käytäntöön, asioiden sommittelua paikan päällä sekä teknisten ratkaisujen löytämistä. Työn ohjenuorana toimivat lainsäädännön pykälät ja kuntien määräykset. Jokaiseen kiinteistöön löytyy vaihtoehdot, joilla jätevedet saadaan käsiteltyä asianmukaisesti. Aina ei edes tarvita isoja toimenpiteitä. Kiinteistönomistaja on huojentunut saadessaan asiantuntevat neuvot puolueettomalta neuvojalta, joka on perehtynyt kyseisen kiinteistön olosuhteisiin. Usein kiinteistökäynneillä työpöydäksi valikoituu puutarhapöytä, jonka äärellä annetaan henkilökohtaiset neuvot järjestelmän kunnostamiseen tai uudistamiseen liittyen ja samalla täytetään lomakkeet.

Yhteen käyntiin on varattu aikaa yksi tunti, mutta monesti käynnit ja päivät venyvät kiinteistönomistajien halutessa kertoa kiinteistön historiasta, pihalla kasvavista harvinaisista puista tai vaikkapa mehiläisten hoidosta. Muuhun kanssakäymiseen kuluvaa aikaa ei saa ajatella tehottomana työajankäyttönä vaan tärkeänä osana molemminpuolisen luottamuksen rakentamista. Hyvät kokemukset jättävät positiivisen muistijäljen ja helpottavat yhteydenottamista tulevaisuudessa.

Publicerad i Blogi
tisdag, 09 juni 2015 16:45

KUINKA VIESTIÄ YMPÄRISTÖASIOISTA?

Skrivet av  tisdag, 09 juni 2015 16:45

Kollegani, oikea kestävän kehityksen veteraani, jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa. Hän kertoi, että tasapainon löytäminen asioista viestimisessä oli uran alussa hankalaa. Meni kuulemma jonkin aikaa oppia, että pelottelua hedelmällisempää on viestiä siitä, mitä ihmiset voivat ympäristönsä eteen tehdä. Sama oppi pätee edelleen.

Esimerkiksi suurien ilmastokokousten aikaan tuomiopäivän uutiset lisääntyvät mediassa. Asenteeltaan pessimistisemmät ihmiset eivät ymmärrä uutisten kausiluontoisuutta ja sitä, miksi yksittäisiä ihmisiä halutaan vuodesta toiseen muistuttaa esimerkiksi valojen sammuttamisesta, koska mitä niillä yksittäisten ihmisten teoilla on väliä jos yritykset eivät muutu ja Kiina porskuttaa hiilellä. Ympäristökeskustelu on monin paikoin räjähdysherkkää ja vastakkaisasettelun aika ei vaikuta olevan ohitse.

Suomessa keskustelua herättäneitä kysymyksiä ovat muun muassa soidensuojelu, jätevesiasetus, ympäristöministeriön kohtalo sekä ympäristölle haitalliset tuet. Tuulivoima on sana, joka sulkee automaattisesti monet korvat.

Valonia on puolueeton kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio ja meillä on vastuumme alamme asiantuntijoina. Se tarkoittaa, että emme ota poliittisesti kantaa asioihin vaan tuomme esiin kestävän kehityksen näkökulman ja tasapuolisesti asioiden hyvät ja huonot puolet. Meidän vastuumme on analysoida syy-seuraussuhteita, tuoda esille taustoja ja tosiasioita sekä olla provosoitumatta.

Vaikka julkista keskustelua vallitsevat teemat ovat isoja, ei yksittäisten ihmisten ajatuksiin vaikuttamista tai tekojen merkitystä ole syytä sivuuttaa. Kyse on ympäristökasvatuksesta ja omien valintojen näkyviin tuomisesta. Uskosta siihen, että pienien asioiden huomioiminen alkaa monesti ulottua myös isompiin asioihin. Tiedostavat ihmiset luovat myös yrityksille ja hallinnolle muutospaineita. Yksittäisten ihmisten muutos on avainasemassa myös kodin sisällä tapahtuvassa ympäristökasvatuksessa.

Mitkä keinot sitten ovat avainasemassa ympäristöasioista viestittäessä?

Miten viesti tavoittaisi kuulijan ja herättäisi ajatuksia sekä valaisi perustaa mahdolliselle muutokselle?

On oltava siellä, missä ihmiset ovat. On oltava osa päivittäistä keskustelua viestimällä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, mutta hyväksyttävä, että kaikkia ihmisiä nämä väylät eivät tavoita. Osa tavoitetaan paremmin ilmoituksella paikallislehdessä tai -radiossa, kyltillä tien varressa tai paperilla postilaatikossa.

Monipuolisena on pidettävä myös teemat ja viestintätyylit. Osaan puree pelkästään positiivinen ote, esimerkiksi kevyet arkipäivän vinkit, toiset haluavat laajoja selvityksiä. Osa kiinnostuu vasta kun kyseessä on aihe, jolla on suoria työllisyysvaikutuksia tai mittavia rahallisia säästöjä, joko yhteiskunnalle tai omalle kotitaloudelle. Osa haluaa viestit pakattuna 140 merkkiin, toiset haluavat eteensä asiantuntijan, jolla on aikaa puhua juuri sinulle. Osalle viesti on uskottavaa vasta, kun se on painettuna asiantuntijan nimen, kuvan ja tittelin kanssa sanomalehdessä. Osaa kiinnostavat suuren mittakaavan kehityskeinot, toiset haluavat esimerkit omasta kylästä tai pihasta.

Tärkeää on viestinnän keinoin tuoda ilmi myös erilaisia osallistumismahdollisuuksia. Jotkut hahmottavat tekemällä ja kaipaavat konkretiaa uskoakseen omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, tästä ovat esimerkkinä Valonian suositut virtavesienkunnostustalkoot.

Päivittäisessä työssä on monesti valittava taistelunsa. On löydettävä oikeat väylät ja aiheet. On luotettava hyvien esimerkkien voimaan ja niiden leviämiseen sekä siihen, että pienet purot ja suuret virrat voivat kulkea myös rinnakkain ja siirappisesti sanottuna laskea samaan mereen.

Jos olisin pessimisti, olisin väärällä alalla.

Publicerad i Blogi