Riikka Leskinen

onsdag, 21 augusti 2019 08:46

Tulevaisuuden kiertotalouden mukainen yhteiskunta edellyttää systeemistä muutosta. On kyettävä kehittämään liiketoimintaa, joka itsessään vahvistaa luonnonvarojen kestävää käyttöä. Esimerkiksi sinisessä biotaloudessa on paljon kehittämispotentiaalia, jolla myös vesiensuojelua voidaan tehostaa.

Saaristomeri on pahoin rehevöitynyt ja Varsinais-Suomi on edelleen yksi Itämeren alueen merkittävistä ravinnekuormittajista. Saaristo nivoutuu kiinteästi alueen identiteettiin ja vetovoimaan ja onkin tärkeää huolehtia, että Itämereen kytkeytyvät liiketoiminnot alueella tukevat oikeansuuntaista kehitystä meren ekosysteemien näkökulmasta. Meren tilaan vaikuttavat merialueilla tapahtuvien toimintojen lisäksi myös syvällä sisämaassa toteutetut ratkaisut, kuten tapamme tuottaa ruokaa.

Kevään aikana 17 asiantuntijaa kokoontui pohtimaan, millaisia muutospolkuja tarvitaan, jotta kestävän sinisen biotalouden murros saavutetaan Varsinais-Suomessa. Työskentelyssä hyödynnettiin Aalto-yliopistossa kehitettyä murrosareena (transition arena) -menetelmää, jota on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi kansallisen energiamurroksen hahmottelussa. Nyt tavoitteena oli tunnistaa askelmerkit, joiden avulla vesiensuojeluun kytkeytyvät resurssit voidaan muuttaa tehokkaasti ja kestävästi taloudellisen lisäarvon lähteeksi.

Kaikki ruoantuotanto aiheuttaa päästöjä. Sellaista ruokatuotetta ei olekaan, joka ei aiheuttaisi jonkinlaista vaikutusta ympäristölle tai vaatisi jonkinlaisia tuotantopanoksia – mustikkametsäänkin mennään usein autolla. Ja vaikka täysin päästötön elintarvike löytyisikin, on ruokalautanen koostettava monipuolisesti, eri rakennusaineet huomioiden. Vesistöjen ravinnekuormitus kertoo kuitenkin hukatuista resursseista: ruoantuotanto ei hyödynnä sivuvirtojaan optimaalisesti. Kun opimme hyödyntämään ruokaketjun hukatut resurssit kiertotalouden periaatteiden mukaisesti, löydämme tapoja tuottaa monipuolista ravintoa elämänlaadusta tinkimättä. Tässä on myös erinomainen sauma luoda uudenlaista, kiertotalouden murrosta vauhdittavaa liiketoimintaa.

Suomesta puuttuu yhteinen ruokapolitiikka ja visio siitä, kuinka tulevaisuuden ruokalautanen rakennetaan ja miltä se näyttää eri liiketoimintojen sekä ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden näkökulmasta. Murrosareenaan kokoontunut asiantuntijajoukko totesi, että samalla kun kuljemme kohti kasvispainotteista ruokavaliota, on myös eri eläinproteiinien tuotannon osalta tehtävä muutoksia. Keskustelussa esiin nousivat erityisesti silakka, sianlihan tuotanto sekä kalanviljely. Ruokajärjestelmää on voitava rakentaa siten, että samanaikaisesti parannamme vesien tilaa, hillitsemme ilmastonmuutosta ja vahvistamme kannattavuutta. Kyse on systemaattisesta muutoksesta, jolloin koko ajattelutapa täytyy uudistaa. Vaikka kaikkien mielestä nykyinen tapa olisi toimimaton, on yhteiskunnallisten rakenteiden ja totuttujen toimintatapojen muuttaminen vaikeaa.

Murrosareenatyöskentelyn vahvuus on kokonaiskuvan tarkasteleminen. Työpajoissa määritettiin yhteisiä tavoitteita, kuten vesiviljelyn kolminkertaistaminen merialueilla. Ne purettiin selkeisiin askeliin, joiden tulee vähintään toteutua murroksen saavuttamiseksi. Pohdintoja jäsennettiin visuaaliselle magneettilaudalle, jonka myötä suuruudenhulluiltakin vaikuttavat visiot alkoivat saada konkretiaa ympärilleen. Työpajojen mittaan määriteltiin tarkemmin myös yksittäisiä tahoja, joita tarvitaan mukaan.

Omassa työssäni parasta antia on etsiä eri tahojen kanssa ratkaisuja kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Turhauttavimmillaan keskustelu kuitenkin kiertyy vastakkainasettelujen ympärille ja moni haluaisi ensimmäiseksi sulkea pois kaikki itselle epämieluisat, kalliit tai hankalat ratkaisut. Vaikka tämä on toki inhimillistä, ollaan kuitenkin pian tilanteessa, jossa jäljellä on vain heikkoja, laimeita tai tehottomia toimenpiteitä, joiden lopullinen vaikuttavuus on liian vaatimaton.

Lue loppuraportti: Lisäarvoa kalasta ja maatalouden sivuvirroista Varsinais-Suomessa – Sinisen biotalouden murrosareenan tulokset.

torsdag, 31 januari 2019 10:23
Julkisista ruokapalveluista käydään usein vilkasta keskustelua. Meitä kaikkia kiinnostaa millaista ruokaa lapsillemme päiväkodissa, vanhemmillemme palvelutalossa tai potilaille sairaaloissa tarjotaan. Ruoan laadun ja monipuolisuuden lisäksi olisi toivottavaa, että julkisilla varoilla voitaisiin luontevasti tukea paikallista elinvoimaa ja maataloutta. Paikallisuuden lisäksi kunnat voivat hankinnoillaan parantaa vesistöjen tilaa, sillä esimerkiksi ympäristön kannalta hyviä viljelykäytäntöjä ja ruoan jäljitettävyyttä voisi hankinnoissa vahvemmin nostaa kriteereiksi.
 
Varsinais-Suomi on maamme keskeisiä ruoantuotannon alueita: meillä tuotetaan kolmannes maan leipäviljoista, vajaa neljännes öljykasveista ja yli kolmannes valkuaiskasveista. Varhaisperunasta tuotetaan alueella 70 %, minkä lisäksi 20 % suomalaisista puutarha-, kasvihuone- sekä avomaan viljelmistä sijaitsee Varsinais-Suomessa. Alueemme ruoantuotanto on monipuolista ja kiinnostusta löytyy myös erikoistumiseen ja uudistumiseen. Lisäksi maakunnassamme on suuri määrä raaka-aineita jalostavia yrityksiä sekä elintarvikealan tutkimusta ja osaamista. Jos jossakin, niin meillä olisi mahdollista hyödyntää kotimaisen ruoan rikkaus myös omien kuntiemme keittiöissä. 
 
Viime vuonna julkaistun Motivan tutkimuksen mukaan kotimaisen ruoan käyttöaste varsinaissuomalaisissa kunnissa on kuitenkin alhainen verrattuna moniin muihin maakuntiin. Yksittäistä syytä tähän ei kannata etsiä, sillä parannettavaa on sekä hankintayksiköillä että ruoantuottajilla. Valoniassa pureuduttiin lähiruokahaasteeseen hiljattain päättyneessä ruoantuottajien tarjousosaamiseen keskittyneessä hankkeessa
 
Julkisiin ruokapalveluihin kohdistuu runsaasti vaatimuksia: ruoan on oltava ravitsemussuositusten mukaista sekä edullista. Lisäksi siltä edellytetään maukkautta, monipuolisuutta ja ajanmukaisuutta. Lähialueiden tuotteiden saaminen julkisiin keittiöihin vaatii hankintayksiköiltä määrätietoista toimintaa. Kotimaisten tuotteiden menestymismahdollisuuksia kilpailutuksissa on mahdollista vahvistaa esimerkiksi tuotekohtaisilla hankintakriteereillä. Kriteereiksi voi määritellä kotimaisen tuotannon kilpailuvaltteja, joita ovat muun muassa jäljitettävyys, antibiootittomuus sekä vastuulliset tuotantomenetelmät. Lisäksi kriteereissä voi edelleen korostaa ympäristön kannalta hyviä viljelykäytäntöjä, jotka vaikuttavat suoraan esimerkiksi vesistöjen tilaan. 
 
Kotimaisia tuotteita on mahdollista saada kuntien keittiöihin myös taloudellisesti järkevästi, kun kriteerien lisäksi huomioi jo kilpailutusvaiheessa satokaudet ja jättää ruokalistojen sisältöön hieman joustovaraa: parhaimmillaan ruokalistat mukautuvat kotimaisten tuotteiden saatavuuden mukaan ja antavat väljyyttä myös uudenlaisten tuotteiden ja yhdistelmien kokeiluille. Esimerkiksi kotimaisia kasviproteiinin lähteitä tai erikoisempia paikallisia viljatuotteita voi testata ja soveltaa niin, että vaativakin asiakas sekä ympäristö kiittävät. Esimerkiksi Salossa koululaisten tarpeisiin on räätälöity paikallisen tuottajan härkäpaputuotteita.
 
Elintarvikkeiden kilpailutusta on hämmentänyt myös vuonna 2016 uudistunut hankintalaki. Lakimuutosten myllerryksessä ruoantuottajat tuntuvat pudonneen kärryiltä – tuottajien keskuudessa koetaan, että julkisen sektorin kilpailutusprosessi on hankala ja pienten paikallisten toimijoiden menestymismahdollisuudet niin pienet, että heidän kannattaa etsiä asiakkaansa muualta. Julkinen sektori olisi kuitenkin vakaa ja luotettava asiakas, jolta löytyy osaamista, kehittämishalukkuutta ja jopa joustovaraa, kunhan yhteistyö sujuu ja asiakkaat saavat tarvitsemansa ateriat. 
 
Tarvitaan toimia sekä julkiselta sektorilta että tuottajilta, jotta emme ajaudu tilanteeseen, jossa julkiset varat virtaavat pois maakunnastamme sellaistenkin tuoteryhmien kohdalla, joita olisi mahdollista hankkia lähiseudulta. Uudistumiskykyä tarvitaan, jotta maatalous alueellamme on tulevaisuudessa kannattavaa. Tähän haasteeseen myös kunnilla merkittävänä asiakkaana olisi mahdollisuus vaikuttaa. Riippumatta siitä, toteutetaanko ruokapalvelut kunnan omana työnä vai ulkopuolisen palveluntuottajan toimesta, tulee kunnan strategian vahvasti ohjata toimintaa, sillä eri vaatimusten yhdistäminen vaatii taitoa, tahtoa ja aikaa yhteistyölle.
tisdag, 19 juni 2018 14:49

Kuntien ilmastotyössä Valonian rooli on monesti toimia viestin välittäjänä ja tulkkina eri toiminnan tasojen välillä. Työskentelemme kuntien strategisella tasolla ja suurten vaikuttavien ratkaisujen äärellä, mutta samalla myös asukkaiden parissa, lähellä ihmisten arkipäivää. Huomaamme usein, että paikallisella tasolla nämä kaksi tasoa eivät välttämättä kohtaa.

Ihmiset ovat kasvavassa määrin huolissaan ilmastonmuutoksesta ja kaipaisivat positiivisia signaaleja ympärillä tapahtuvasta ilmastotyöstä. Nuorisobarometrin (2016) mukaan 42 % nuorista ja nuorista aikuisista on vähentänyt kulutustaan ympäristösyistä. Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia ympäristön huomioimisesta, mutta motivaation kannalta tärkeää on tunne siitä, ettei toimineen ole yksin.

Varsinais-Suomessa tavoitellaan hiilineutraaliutta maakuntatasolla ja valtaosassa kunnista on toteutettu erilaisia ilmastonmuutoksen hillintään kytkeytyviä toimenpiteitä. Toimet ovat kuitenkin edelleen monissa kunnissa yksittäisiä ja hiljaisuudessa toteutettuja, eivätkä ne näyttäydy kuntalaisille johdonmukaisena jatkumona. Monet kunnat ovat esimerkiksi siirtyneet pois öljystä lämmitysmuotona, mutta asukkaat eivät välttämättä ole siitä tietoisia. Ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävänä toimenpiteenä ratkaisu on kuitenkin merkittävä.

Laskutavasta riippuen noin 70–80 % kasvihuonekaasuista voidaan johtaa takaisin loppukuluttajaan, meihin yksittäisiin kuluttajiin ja kuntalaisiin, meidän elämäntapoihimme. Kuntien kasvihuonekaasupäästöistäkin merkittävän osan siis aiheuttavat kuntalaiset omilla toimillaan, kuten kiinteistöjen lämmityksellä, autoilulla tai sähköä kuluttamalla.

Asukkaiden aktivoiminen kunnan suunnalta jää silti usein vähäiseksi, sillä kunnat kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisinä. Kunta voi toimia esimerkinnäyttäjänä omilla näkyvillä toimenpiteillään, mutta konkreettisesti myös ohjata kuntalaista rakentamalla sellaista elinympäristöä, jossa yksittäisen asukkaan on helppo tehdä kestäviä valintoja.

Yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehittäminen niin, että asukkaan on luontevaa valita ilmastoystävällinen kulkumuoto, on ohjaavista ratkaisuista vaikuttavimpia. Liikenteeseen liittyvät ratkaisut ja uudet palvelut myös näkyvät asukkaan arkipäivässä. Esimerkiksi yhteiskäyttöiset pyörät tai kutsupohjaisen liikenteen kokeilut tuovat liikenteen päästöjen vähentämisen lähelle meitä kaikkia.

Kunnassa voidaan suotuisilla ja helposti ymmärrettävillä rakennusjärjestys- ja lupakäytännöillä vauhdittaa yksittäisten kuntalaisten tai taloyhtiöiden uusiutuvan energian hankintoja. Energiateemassa kunnalla on myös hyvät mahdollisuudet toimia esimerkinnäyttäjänä ja uusien teknologioiden käyttöönoton demonstroijina. Hyvänä esimerkkinä asukkaille näkyvästä uudesta ratkaisusta on Salon lukion aurinkovoimala.

Asukkaille kannattaa aktiivisesti kertoa niin kunnan näkyvämmästä kuin näkymättömämmästä ilmastotyöstä. Ilmastonmuutoksen vastaisia toimenpiteitä ei pidä marginalisoida vaikenemalla kaikesta siitä työstä mitä tehdään vaan jo toteutettuja toimenpiteitä pitäisi tuoda yhä aktiivisemmin esiin kuntalaisille. Parhaimmillaan ilmastotyö on aktiivista vuorovaikutusta, jossa asukkaat ovat mukana vaikuttajina, energiantuottajina, kokeilijoina tai uusien palveluiden ideoijina.

Kunnianhimoinen, näkyvä ja osallistava ilmastopolitiikka voi synnyttää kuntaan aktiivista asukastoimintaa, uusia palveluita, viihtyisiä lähiympäristöjä sekä uusia työpaikkoja. Kuntalaisten onnistunut huomioiminen ja mukaan ottaminen voi käynnistää positiivisten ilmastotekojen kierteen, joka kiihdyttää itse itseään.