Kiihtyvä luontokato on alkanut näkyä yhä enenevissä määrin elinympäristössämme. Luonnon monimuotoisuuden merkitys onkin saanut viime vuosina enemmän tilaa niin ihmisten mielissä kuin lehtien palstoilla.

Luontokato on tunnistettu yhtä suureksi uhaksi kuin ilmastonmuutos ja ne linkittyvät vahvasti toisiinsa. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi on tehtävä ratkaisuja, jotka edistävät samalla luonnon elpymistä. Monimuotoiset ja laaja-alaiset elinympäristöt, kuten ennallistetut suot ja monimuotoiset metsät, lisäävät luonnon sopeutumis- ja selviytymiskykyä muuttuvassa ilmastossa.

Vaikka suojelualueiden määrää tuleekin kasvattaa, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on mahdollista myös rakennetussa ympäristössä sekä maa- ja metsätalousalueilla. Luonnon monimuotoisuus on tärkeä huomioida kaikessa maankäytössä, jotta luonnolle jää sen tarvitsema tila ja yhteydet. Olennaista on ymmärtää, että lajien kirjo ja erilaiset ympäristöt ovat sidoksissa toisiinsa: mosaiikkimainen, erilaisten elinympäristöjen, kuten vanhojen metsien, avointen niittyjen, soiden ja vesistöjen muodostama verkosto mahdollistaa monimuotoisten luontotyyppien olemassaolon.  

Vaikka luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on saanut viime aikoina enemmän mediahuomiota, ei kuntien rooli tässä työssä ole vielä riittävästi korostunut. Kunnilla on sekä mahdollisuus että vastuu pitää huolta omistamiensa alueiden luonnon monimuotoisuudesta ja virkistyskäyttömahdollisuuksista. Kuntalaistensa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan tehtävä ja meillä on vahvaa näyttöä siitä, että monimuotoisella lähiluonnolla on positiivisia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia – luonnon monimuotoisuuden turvaaminen onkin tärkeä hyvinvointia edistävä työkalu kunnan omistamilla alueilla. Erityisesti taajamametsät ovat tärkeitä terveyden, hyvinvoinnin ja luonnon kirjon kannalta. Hyvinvoiva lähiluonto on myös tärkeä vetovoimatekijä. Tiiviin taajamarakenteen ja luontoympäristöjen välinen tasapaino vaatii hyviä kaavoitusratkaisuja ja poliittista vastuunkantoa.  

Kunnissa laaditaankin jo jonkin verran tarkempia luonnon monimuotoisuusohjelmia. Ohjelmien avulla luonnon monimuotoisuutta saadaan tehokkaammin sisällytettyä mukaan kaavoitukseen, kaupunkisuunnitteluun ja muihin ohjelmiin kuten metsänhoitosuunnitelmiin ja hyvinvointiohjelmiin.

Luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi Ympäristöministeriö käynnisti tänä vuonna Helmi-elinympäristöohjelman. Ohjelma nähdään keskeisenä keinona Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Sen kautta tarjotaan erityisesti kunnille avustusta luonnonhoitotyöhön, jotta kuntiin saadaan lisäresursseja luonnon elpymisen ja säilymisen edistämiseen. Tavoitteena on saada kuntien mailla sijaitsevia arvokkaita kohteita kunnostettua ja ylläpidettyä.

Varsinais-Suomessa kunnostetaan Helmi-rahoituksen turvin lähes 50 luontokohdetta 9 kunnan alueella vuosien 2020–2022 aikana. Valonialla on yhteinen Helmikunnat-hankekokonaisuus seitsemän kunnan kanssa. Yhteishankkeessa muun muassa niitetään ruovikkoa Raisionlahden luonnonsuojelualueelta linnuston pesintä- ja levähtämismahdollisuuksien parantamiseksi sekä hoidetaan Perniössä sijaitsevaa valtakunnallisesti arvokasta Somerikon niittyä niittämällä ja puustoa poistamalla.

Kunta-Helmi rahoitus on ministeriötasolta tärkeä osoitus siitä, että kunnissa tehtävällä työllä on merkitystä ja sillä voidaan vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu vuoteen 2030 asti.

Publicerad i Blogi

 

Varsinais-Suomi on yllättävän metsäinen maakunta, vaikka alueesta saattaa ensimmäisenä tulla monelle mieleen avoin peltomaisema ja saaristomosaiikki. Maakunnan pinta-alasta metsämaata on noin 54 % ja suota 5,5 %. Muun muassa eteläinen sijainti, rannikon vaikutus, jääkauden jälkinä syntyneet harjumuodostumat, jokilaaksot ja pitkä maanviljelyhistoria vaikuttavat maakunnan luontotyyppeihin ja lajistoon. Esimerkiksi tammimetsävyöhyke, lehdot, kallioiset saaristometsät, rannikon tervaleppäluhdat, savimaan virtavedet, perinnemaisemat ja harjualueiden paahdeympäristöt ja pohjavesivaikutteiset ympäristöt ovat Varsinais-Suomen metsien erityispiirteitä.

Suomen luontotyyppien ja lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan Etelä-Suomessa 79 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Suurin osa uhanalaislajistosta elää metsissä ja lajien uhanalaisuus on kaikkein runsainta rannikolla ja Etelä-Suomen kasvillisuusvyöhykkeellä.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan suojelupinta-alan lisäämistä, laajempia suojelukokonaisuuksia ja erityisesti vanhojen metsien turvaamista. METSO on valtion luonnonsuojeluohjelma, jossa metsänomistaja voi tarjota metsiään suojeluun ja saada suojelusta puuston hintaan perustuvan korvauksen verovapaana.  Suojelua pyritään keskittämään laajoille, arvokkaimmille alueille, mutta myös pienialaiset kohteet ovat tärkeitä, jos niillä on erityisiä luontoarvoja. Esimerkiksi vesistöjen ja pienvesien lähimetsät ja lehdot ovat usein pienialaisuudestaan huolimatta tärkeitä suojelukohteita. Myös kytkeytyvyys laajempiin suojelualuekokonaisuuksiin nostaa alueiden arvoa.  Varsinais-Suomen alueella METSO-ohjelmaa on toteutettu yksityisinä suojelualueina sekä valtiolle hankittuina suojelukohteina yhteensä 4900 hehtaaria. Tavoitteena on saada suojeluun vielä noin 3000 hehtaaria.

Varsinais-Suomen metsätalousmaasta suurin osa, noin 80 %, on yksityisomistuksessa. Tämä on enemmän kuin muualla maassa keskimäärin ja samalla kuitenkin metsät ja metsien omistus on pirstoutunutta: omistetun metsän keskipinta-ala on Varsinais-Suomessa maan alhaisin. Tämä lisää yhteistyön tarvetta yksityismetsänomistajien kesken ja heillä on maakunnassamme suuri vastuu metsäluonnon monimuotoisuuden huomioimisesta. Metsälaki, sertifiointikriteerit ja hyvän metsänhoidon suositukset ovat tehokas pohja monimuotoisuuden huomioimiselle, mutta järeämpiä keinoja tarvitaan.

Erityisesti herkillä alueilla kuten turvemailla, vesistöjen lähimetsissä, tärkeiden elinympäristöjen ja suojelualueiden reunoilla tulee vahvistaa luonnonhoitopainoitteista metsänhoitoa.  Metsähakkuiden yhteydessä hakkuutavasta riippumatta lahopuun lisäys, säästöpuut, sekapuuston suosiminen ja riistatiheiköt ovat helppoja keinoja, joita suunnitelmallisesti kohdentamalla voidaan tehostaa luonnon monimuotoisuutta talousmetsissä. Jatkuvan metsän kasvatuksen menetelmillä pystytään ylläpitämään monimuotoisempaa metsän rakennetta ja turvaamaan arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen.

Suojelun lisäksi tarvitaan myös uudenlaista ajattelua ja käytäntöjä luonnon monimuotoisuuskadon kääntämiseksi. Hyvänä tavoiteltavana periaatteena on niin sanottu No Net Loss -periaate eli kokonaisheikentämättömyys. Erilaisten maisemaa, maankäyttöä ja elinympäristöjä muuttavien hankkeiden yhteydessä tulisi löytää keinoja kompensoida luonnolle aiheutuvia haittoja siten, että kokonaisuutta ei heikennetä. Maankäytön suunnittelun rooli on tärkeä, jotta metsien ekologinen kytkeytyvyys turvataan ja luonnolle jätetään sen tarvitsema tila. Uusia toimintamalleja voisi löytyä muun muassa rakennushankkeissa, tieverkoston ylläpidossa, viheralueiden hoidossa ja tietysti maa- ja metsätaloudessa.

Luonnonsuojelun, luonnonhoidon ja metsätalouden yhteistoiminnassa on myös kehitettävää. Esimerkiksi luontotiedon, eli muun muassa lajien esiintymiseen liittyvän tiedon puutteita tulee paikata luontokartoituksilla ja tiedon tulee olla helposti koko toimintaketjun käytettävissä, mukaan lukien viranomaiset, metsänomistajat, neuvojat, suunnittelijat, puunostajat ja puunkorjuu.

Ekologisesti kestävä metsänhoito perustuu sille, että metsänomistajan on tiedettävä ja tunnettava metsänsä luontoarvot­­­ ­­­– oli omistajana sitten valtio, kunta, muu yhteisö, yritys tai yksityinen henkilö.

Valonian uudessa Hyyppäränharjun METSO-yhteistoimintaverkostohankkeessa kehitetään vuorovaikutteista luonnonhoidon suunnittelua ja toteutusta Salossa ja Somerolla sijaitsevalla Hyyppäränharjulla. Hanketta toteutetaan yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Metsähallituksen, Suomen Metsäkeskuksen ja Tapion kanssa. Hanketta rahoittaa Ympäristöministeriö.

Publicerad i Blogi