HYVÄÄ EUROOPAN MERIPÄIVÄÄ!

Skrivet av  tisdag, 17 Maj 2016 11:53

Turku kokoaa kuluvalla viikolla tuhat osallistujaa kansainväliseen European Maritime Day-tapahtumaan. Tapahtuma on hyvin kansainvälinen ja arvovaltainen. Paikalle saapuu komission osastopäälliköitä, pääjohtajia ja myös komissaari Karmenu Vella.

Varsinais-Suomessa on viime vuosina tehty paljon töitä erilaisten kansainvälisten tapahtuminen hankkimisessa Turkuun. Monella kokoontumisella on elitistinen leima ja niiden on vaikea saada kansalaisten syvien rivien hyväksyntää. Ulkopuoliselle välittyy helposti kuva kuohujuomaa ja hanhenmaksapalleroita nauttivista eri maiden herroista ja rouvista, jotka tietävät kovin vähän tavallisen Virtasen elämänmenosta. Vaikka tuo karikatyyri-luonnehdinta onkin joskus lähellä todellisuutta, puolustan voimakkaasti aktiviteetteja, jotka tuovat niin suomalaisia kuin muidenkin maiden kansalaisia kotimaisemiimme. Suomi ei edelleenkään ole kovin tunnettu ja maailman kansainvälistymiselle ei ole vaihtoehtoa, vaikka sellaistakin sanomaa jotkut suomalaispoliitikot veisaavat.

Myös Varsinais-Suomen liitto on omilla pikku pennosillaan mukana joissakin tapahtumissa. Viime vuonna tuimme Paimiossa järjestettyä Louna-Jukolaa, joka olikin suurmenestys. Tänä vuonna olemme mukana Paavo Nurmi Gamesissa ja Kuninkuusraveissa.

Alueiden ja kaupunkien menestyksen yksi tärkeä tekijä on pöhinä. Se, että tapahtuu. Monet ihmiset suhtautuvat torjuvasti festivaaleihin ja vastaaviin, mutta heidän kannattaa muistaa, että kysymys on yhteisestä hyvästä: tulee työtä, rahaa ja tunnettuutta.

 

Tällä viikolla:
Ma: ap hallitus, ip Maakunnan yhteistyöryhmä
Ti: Hki maakuntastategiavertailua ja itsehallintoa Uudenmaan ja Pirkanmaan kanssa. Ilta: Ilkka Kanerva, saksalaisparlamentaarikko Klimke
Ke: Meripäivää koko päivä, illalla komissaari Vella
To: ap hollantilaisia opettajia, ip puolalaisia vieraita, joiden kera iltaan saakka
Pe: Baltic Sea Forum.

 

european maritime day turku 2016 cmyk en

Läs 2648 gånger Senast ändrad tisdag, 17 Maj 2016 12:02
Betygsätt den här artikeln
(0 röster)

Lämna en kommentar

Kontrollera att du skriver in (*) obligatorisk information där detta anges. HTML-kod är inte tillåtet.