KUINKA USEIN KANNATTAA AMPUA OMAAN JALKAAN?

Skrivet av  måndag, 19 oktober 2015 09:32

Ne meistä, jotka minun laillani ovat saaneet asua monella Suomen kulmalla, ovat taatusti huomanneet, kuinka eri tavalla asukkaat, media, yritykset tai julkinen hallinto kullakin kolkalla asioihin suhtautuvat. Jossakin päin on vallalla ikuinen optimismi, jossakin toisaalla hyvää ei löydy edes kaivamalla.

Turku ja Tampere ovat ikuinen vertailupari. Olen saanut seurata suhdetta aitiopaikalta, koska olen asunut sekä Varsinais-Suomessa että Pirkanmaalla.

Turussa näkyy voimakkaasti (tuskin turkulaiset itse sitä huomaavat) Ruotsin vaikutus edelleen, myös tyyliin liittyvissä asioissa. Miehet pukeutuvat Turussa paljon paremmin kuin Tampereella, väittää minulle eräs business-lady.

Havainto saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Tampereella asia tosin varmaan nähdään niin, että lökäpöksypukeutuminen onkin vahvuus. Kaupunkiin olla helppo muuttaa, kun kenenkään ei tarvitse pelätä hienostelua.

Asenteissa ja tavoissa löytyy myös yhteisiä piirteitä. Kummassakin kaupungissa kysymys on tapana aloittaa kielto- ilmaisulla. "Et sää hällille oo menossa? ( oletko menossa jäähallille, huomaa ä-kirjain halli-sanassa) kysyy tamperelainen. Turkulainen taas tiedustelee: "Ei täsä jono ole?" (että onko tässä jono).

Tuskin vuosisatojen saatossa kehittynyt kieli tai tavat puhua mihinkään häviävät, mutta turhan häveliäisyyden kitkeminen voisi olla ihan hyvä harrastus kummassakin kaupungissa. Toki oppia ei tarvitse ottaa Karjalasta, jossa tyhjätaskuillakin on tapana sanoa, että" Mie maksan", vaikka taskussa ei ole lantin killinkiä.

Mutta yhdessä suhteessa Turku ja Tampere eroavat. Me täällä Turussa voivottelemme viikoittain, jos joku tunnusluku on huonompi kuin Tampereella. Osa luvuista on, osa ei. Mutta yhtään kertaa en muista, että olisin paikallisista aviiseista Tampereella lukenut kolumneja, jossa mangutaan Turun paremmuutta. Siellä keskitytään jääkiekkotermein omaan peliin. Meillä Tampereen ylistystä saa lukea lähes päivittäin.

Tosiasiat pitää tunnustaa, mutta kissan hännän nostaa vain kissa itse. Turussa kannattaa miettiä, kuinka usein kannattaa ampua omaan jalkaansa. Se on nimittäin tapa, joka tarttuu ja kun puhuu pahaa itsestään, se uskotaan muualla kritiikittä. Olisiko asiaa hyvä pohtia?

TÄLLÄ VIIKOLLA:
Maanantai: Aamulla maakuntahallitus, sitten Pietarin matkan valmistelupalaveri, ip johtoryhmä ja lopuksi vielä sote-kokous
Tiistai-torstai: Turku-päivät Pietarissa. Yksi alustus ja lukuisia tapaamisia. On tärkeää, että suhteita vaalitaan paikallistasolla, kun maailmanpolitiikka heiluttaa ylätasoa.
Perjantai: Liikennepalaveri, Itämeren oikeustieteen Balex-ryhmä, Tunnin juna ohjausryhmä, Sydäntautiliiton 60v seminaari, alustus aiheesta " Sote maakunnan liiton näkökulmasta"

Läs 3893 gånger
Betygsätt den här artikeln
(0 röster)

Lämna en kommentar

Kontrollera att du skriver in (*) obligatorisk information där detta anges. HTML-kod är inte tillåtet.